Kirjoittanut
Herätysliikejärjestöjen johtajat keskustelivat Hengellisillä syventymispäivillä järjestöjen suhteesta kirkkoon. Järjestöt haluavat heidän mukaansa toimia edelleen sen sisällä, mutta muitakin vaihtoehtoja on jouduttu pohtimaan.
Hengellisten syventymispäivien paneelikeskustelussa Järvenpää-talossa ruodittiin 24.8. kirkon ja herätysliikkeiden kriisiytyneitä suhteita. Asiaan ovat vaikuttaneet järjestöjen työntekijöiden pappisvihkimykset Inkerin kirkossa sekä piispainkokouksen esitys, jonka mukaan kaksi toisensa pois sulkevaa avioliittokäsitystä voisivat olla samaan aikaan voimassa samassa kirkossa, jos vain tahdotaan niin. Piispat siis haluavat avata avioliittoon vihkimiset myös samaa sukupuolta oleville. Herätysliikejärjestöt eivät. Jopa uusi kirkolliskokous jakautui tämän myötä kahteen leiriin, mikä oli ennenkuulumatonta.
Kansanlähetys ja Sley ovat nyt vaarassa menettää asemansa kirkon lähetysjärjestöinä. Piispainkokous esittänee asiasta jotakin syyskuun alussa.
Paneelissa asiaa pohtivat Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela ja Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen.
– Lähetystyön osalta eletään jännittäviä vaiheita, kommentoi Tom Säilä.
Lähetysjärjestöt tekevät lähetystyötään osittain kirkolta saamillaan tuilla.
– On myönnettävä, että lopputulos kummittelee takaraivossa osalla työntekijöistämme. Lähetystyön volyymin kannalta sillä on iso merkitys, Daniel Nummela jatkoi.
Raamattuopisto ei ole kirkon lähetysjärjestö, mutta se on teologisten painotustensa osalta ”samassa leirissä” Sleyn ja Kansanlähetyksen kanssa. Lisäksi viime syyskuun närää herättäneessä pappisvihkimyksessä Inkerin kirkossa vihittiin myös Raamattuopiston työntekijä.
– Sanoisin, että tilanteemme on kirkon suhteen kompleksinen. Sitä viidennen liikkeen ja kirkon suhteet ovat aina olleet, Lauri Vartiainen sanoi.
Viidennellä liikkeellä tarkoitetaan ”kirkon nuorinta herätysliikettä”, johon ovat perinteisesti kuuluneet ainakin Suomen Raamattuopisto, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura.
– Meiltä sulkeutuu ovia koko ajan ja sen kanssa on elettävä. Oma itsenäinen toimintamme on vahvistunut. Tätä on jatkunut jo toistakymmentä vuotta, Vartiainen kuvaili.
Hän huomautti kuitenkin, että Raamattuopistolla on monien kirkon paikallisseurakuntien kanssa edelleen lämpimät välit ja hyvä yhteistyö.
– Loistavia seurakuntia.
Daniel Nummela kertoi, että myös Kansanlähetyksellä on edelleen toimivat suhteet monen paikallisseurakunnan kanssa. Yhteistyötä tehdään.
– Mutta yhä useampi työmme ystävä ei enää kuulu kirkkoon.
Nummela jatkoi, että kirkon puolelta asenne Kansanlähetystä kohtaan vaikuttaa olevan ”jakautunut”.
– Useampi piispa on yksityisesti sanonut arvostavansa työtämme, mutta julkisesti on ollut jyrkkää, eikä kukaan heistä ole asettunut puolustamaan meitä.
Tavoitteena pysyä kirkossa
Kaikki panelistit katsoivat, että heidän liikkeensä tahtovat ensisijaisesti toimia edelleen kirkon sisällä.
– Tehtävämme on pitäytyä Raamattuun, julistaa evankeliumia ja pitää luterilaista tunnustusta esillä. Haluamme toimia kirkon sisällä, se on toiveemme ja tavoitteemme, vaikka se onkin välillä vaikeaa, Tom Säilä sanoi.
Julkisuudessa on kerrottu, että piispainkokous edellyttää Kansanlähetykseltä ja Sleyltä toimenpiteitä, jotta ne voisivat säilyttää asemansa lähetysjärjestöinä. Varsinaisesti ei ole kerrottu, mitä nämä toimenpiteet ovat ja aikovatko järjestöt ryhtyä niihin. Daniel Nummela avasi Kansanlähetyspäivillä asiaa sen verran, että Kansanlähetys ei ainakaan aio muuttaa käsitystään avioliitosta.
Paneelin juontanut Raamattuopiston metropolialueen johtaja Juha Vähäsarja pyysi keskustelijoita valaisemaan, mitä kirkko niiltä vaatii.
– Vaikuttaa siltä, että ylätasolla se edellyttää perinteisen raamatullisen luterilaisuuden hylkäämistä, Nummela arvioi.
– Hyvin voimakkaasti on useampi piispa sanonut, että saatte uskoa, mitä haluatte, mutta nyt pitäisi tehdä sitä yhteistyötä. Kuka sellaista omantunnon vapautta tarvitsee, että saa sydämessään hautoa ajatuksia? Niinhän voi tehdä diktatuurissakin. Omaa uskoa pitää voida myös elää todeksi.
Säilä ei allekirjoittanut Nummelan kommentteja kaikilta osin.
– Kyllä kirkossa on myös se toive, että me pysymme luterilaisina. Jos erkaantuisimme luterilaisesta opista, siihenkin varmaan puututtaisiin, ainakin joissain asioissa. Mekin käymme piispojen kanssa keskustelua. Pitää olla avoin yhteistyölle siellä, missä se on mahdollista.
”Näemme samoja näkyjä”
Juha Vähäsarja kysyi, miksi yhteistyö on Suomessa niin vaikeaa, kun Norjassa ja Tanskassa lähetysjärjestöt saavat elää kirkon sisällä omine näkemyksineen.
– Yksi syy sille on lähetystyön rahoituksemme rakenne, jossa olemme hirveän sidottuja kirkolta tulevaan tukeen. Muualla Pohjoismaissa kirkko ei rahoita lähetystyötä, vaan yksityiset ihmiset rahoittavat, Daniel Nummela vastasi.
– Vähemmistöllä on aina haasteita, ja me olemme vähemmistönä tässä kirkossa, Säilä jatkoi.
Vartiaiselta kysyttiin, miksi Raamattuopisto on Kansanlähetyksen ja Sleyn tukena, kun hiljaa olemalla pääsisi helpommalla.
– Näemme samoja näkyjä ja käytännön yhteistyö vahvistunut. Siitä syystä haluamme olla samassa rintamassa. Sisarjärjestöjen huolet ovat meidän huoliamme, Vartiainen vakuutti.
Entä miksi järjestöt eivät vain sivuuta eettisiä ja kirkkopoliittisia kysymyksiä ja keskity yksinomaan Kristuksen julistamiseen?
– Ei oppi ole teoreettinen asia, vaan se on kiinni kristillisessä elämässä. Raamatun opetus on selkeä ja se on kristillisen elämänvaelluksen perusta, Tom Säilä sanoi.
– Ja kääntäen, se miten elämme todeksi uskonelämää, kertoo aika paljon siitä, millainen oppi meillä on, Nummela lisäsi.
– Jos vaikenemme ja alamme luistaa asioista, joista meillä on selkeä opetus sanan pohjalta, se vaikuttaa kaikkeen. Jo pelkästään hankalista asioista vaikeneminen vaikuttaa koko liikkeen näkemyksiin ja uskoon, Vartiainen jatkoi.
Nummela huomautti, että ”kukaan meistä ei kuitenkaan pysty kokonaisuudessaan pitämään oikeasta opista kiinni”.
– Olemme kaikki syntisiä ja sen tähden me teemme syntiä ja tarvitsemme anteeksiantoa. Samaan aikaan meidän täytyy pitää kiinni siitä totuudesta, että emme voi ajatella asioista mitä tahansa tai laskea niin sanotusti rimaa. Täytyy entistä lujemmin turvautua ristiin.
”Toimintaa jatketaan joka tapauksessa”
Panelisteilta kysyttiin, mitä tapahtuu, jos herätysliikkeet eivät saa liikkumatilaa kirkossa vaan ”ovien sulkeminen” jatkuu.
– Yksi vaihtoehto on se, että totellaan. Tehdään niin kuin sanotaan ja toimitaan entistä rajatummin. Vielä matalammalla profiililla. Sellaiselle mukautumisen tielle ei pitäisi kuitenkaan mennä. Sitten täytyy harkita muuta, muodostetaanko itsenäisiä jumalanpalvelusyhteisöjä, Säilä pohti.
Lauri Vartiainen totesi, että moniäänisyys kirkon sisällä tulee joka tapauksessa vahvistumaan.
– Laidat ovat yhä kauempana toisistaan ja niiden kontaktipinta on seitinohut tai katkennut. Vaikka herätysliikkeet lakkaisivat olemasta, on turha unelmoida yhtenäisestä kirkosta. Jos herätysliikkeet ovat vielä viiden vuoden kuluttua kirkon herätysliikkeitä, se edellyttää sitä, että monimuotoisuus kasvaa voimakkaasti, ja myös vastakkaisella laidalla tilaa otetaan ja ehkä halukkaammin annetaan. Olemme todella kriittisessä tilanteessa. Tilaa on pakko löytyä.
– Kansanlähetyksen sisällä on vahvistunut näkemys, että kyllä me toimintaa joka tapauksessa jatkamme. Ainoa vaihtoehto on yrittää pitää kiinni Jumalan sanasta. Ei tässä oikein voi sanoa vielä, mitä olemme keskustelleet yhdessä laajoillakin joukoilla, että mitä vaihtoehtoja on. Ei pidä olla tyhmä, Nummela jatkoi.
– Olemme osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Emme ole yksin järjestöinäkään. Se on ollut meille johtajillekin iso keskinäinen tuki, Tom Säilä lisäsi.
Rajalinjat ovat historiaa
Aikanaan herätysliikkeiden välillä on kulkenut monenlaisia rajalinjoja, mutta Daniel Nummelan mukaan ”nuorempi väki” ei näitä rajalinjoja näe.
– Meillä on liikkeestä toiseen kulkeneita työntekijöitä. Peruspohja on niin yhteinen, että jos sillä ei pysty kulkemaan yhdessä niin jo on ihme.
Jos Sley ja Kansanlähetys kuitenkin menettävät asemansa lähetysjärjestöinä, mitä tapahtuu?
– Vähemmän yhteistyötä seurakuntien kanssa. Osa niistä jättäytyisi tukemasta meitä. Se olisi sääli puolin ja toisin. Vaikka status menisi kirkon osalta, edelleen jatkaisimme lähetysjärjestönä. Uusia tapoja etsittäisiin lähetyskentillä ja kotimaassa myös, Säilä sanoi.
– Tom tyhjensi pajatson, paljon ei ole lisättävää, Nummela kommentoi.
Julkisessa keskustelussa katsantokanta on ollut enimmäkseen se, suostuuko kirkko pitämään lähetysjärjestöt vielä sisällään, mutta Nummela huomautti, että asiaa pohditaan vastakkaiseltakin kantilta.
– Voisiko Kansanlähetys olla yhteistyössä kirkon kanssa, joka muuttaisi avioliittokantansa? Onko sitä menneisyyden kirkkoa enää olemassa tulevaisuudessa? Tästä meillä on huoli, Daniel Nummela sanoi.
”Ei usko ole politiikkaa”
Juha Vähäsarja kysyi paneelin osallistujilta ”mitä te haluatte?”. Mitä sanoisitte piispoille?
– Haluamme vapautta toimia. Olemme nyt riippuvaisia siitä, saammeko seurakunnilta tai kirkosta luvan pitää messun jossakin. Meidät nähdään kilpailijana, vaikka tosiasiassa täydennämme sitä, mitä kirkko tekee, Säilä totesi.
– Piispat voisivat toteuttaa paremmin ydintehtäväänsä eli puolustaa oppia ja ohjata sitä kautta kirkon elämää. Jos he tekisivät niin, meidän olisi helpompi sanoa, että tottelemme.
– Mutta nyt esimerkiksi kaksi piispaa on avioliittokysymykseen liittyen sanonut, että Raamattu ja traditio opettavat näin, mutta meidän täytyy nyt toimia toisella tavalla. Miten sellaiseen kukaan järkevä kristitty lähtee mukaan? Ei kristinusko ole mitään politiikkaa, Nummela jatkoi.
Vielä panelisteilta kysyttiin, onko nyt meneillään poikkeuksellinen tilanne, jollaista ei ole ennen ollut.
– Kirkon ylin johto asettuu kristinoppia eli katekismusta vastaan. En muista tällaista olleen, Vartiainen sanoi.
– Kyllä tässä on poikkeuksellinen aika käsillä, vaikka kirkko onkin maallistunut jo vuosikymmeniä, Tom Säilä jatkoi.
Daniel Nummela totesi, että vaikka kirkon johto saisi nykyisen kirkon hajoamaan, Kristuksen kirkkoa ei saada hajalle.
– Eikä lähetystyötä. Luterilaisesta lähetystyöstä pidämme kyllä huolen.
– Vanhassa testamentissa Jumalan kansan kriisiajat kestivät vuosikymmeniä. Meillä on nyt sellainen Suomen Siionissa. Mutta Jumala ei unohda eikä hylkää. Hän johdattaa. Rukoillaan kirkon puolesta, Tom Säilä päätti.
