Kirjoittanut
Koivisto ja Herttonimen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Santtu Perkiö keskustelivat Radio Deissä muun muassa siitä, millaista kerhotoimintaa seurakuntien tulisi järjestää. Koiviston mielestä rukouksesta ja raamattuopetuksesta ei saa luopua.
Monet kunnat, esimerkiksi Helsinki, ovat hankkineet ostopalveluna seurakuntien aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa. Opetushallituksen laatimissa aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteissa linjataan, että kerhojen tehtävänä on tukea perheiden kasvatustehtävää, lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua sekä vähentää kiusaamista ja syrjintää. Kunnan ostama kerhotoiminta ei saa olla tunnustuksellista, vaikka järjestävänä tahona olisi seurakunta.
”Kirkkoon kuuluville lapsille pitäisi voida järjestää kasteopetusta”
Helsinkiläisen Paavalin seurakunnan pappina toimivan Elina Koiviston mielestä kirkon pitäisi pystyä järjestämään jäsenilleen kasteopetusta, koska helsinkiläislapset eivät enää juurikaan käy esimerkiksi pyhäkouluissa eikä kristinuskon perusasioista puhuta myöskään kodeissa.
– Minua on harmittanut se, että meillä oli kutsutapahtumia joka vuosi jokaiselle ikäluokalle: vauvakirkkoa, lastenkonserttia, pääsiäisvaellusta ja niin edelleen, mutta nyt kun meille tulivat nämä iltapäiväkerhot, lapsityönohjaajan resurssit menevät pitkälti niihin. Meiltä vietiin resursseja ja iltapäiväkerhotoiminnasta tuli samalla sellaista toimintaa, mikä ei saa olla hengellistä, Koivisto harmittelee.
Koivistolla on ongelmaan yksinkertainen ratkaisuehdotus:
– Jos kaupungilla olisi hyvää tahtoa ja jos meillä olisi hyvät neuvottelijat seurakuntayhtymässä, niin voisimme tehdä kaupungin kanssa sopimuksen siitä, että he sijoittaisivat meidän kerhoihin niitä lapsia, jotka kuuluvat kirkkoon, jolloin voisimme antaa heille kasteopetusta.
– Tämä Elinan esittämä malli ei olisi hirveän vaikea toteuttaa, mutta siihen ei ole toistaiseksi ollut tahtoa kaupungilla, Santtu Perkiö lisää.
Paavalin seurakunta lopetti myös hartauksien järjestämisen iltapäiväkerhoissaan sen jälkeen, kun yksi perhe teki asiasta valituksen.
– Meillä joku lapsi oli kerhossa pyytänyt, että lauletaan Jumalan kämmenellä. Se oli yksi tämä valituksen syy, että olemme rikkoneet lakia, kun olemme vastanneet lapsen toiveeseen. Kritisoin sitä, että emme saa edes kerran kuussa pitää hartautta niille perheille, jotka haluavat sen lapsilleen. Samalla järjestäisimme toisten perheiden lapsille korvaavaa toimintaa. Minusta on myös hirveä ajatus, että joku lapsi on kaksi vuotta meidän kerhossa eikä kuule kertaakaan sanaa Jeesus. Hän ei myöskään saa kuulla siitä, että silloin kun sinua pelottaa, voit rukoilla. Meillä on mahtava mahdollisuus olla tuomassa turvaa, Koivisto muistuttaa.
Koiviston mukaan Paavalin seurakunnan alueella asuvien kerholaisten vanhemmat ovat vaativia.
– Vanhemmat ovat vaatineet esimerkiksi, että meidän tiloista pitää ottaa ristit pois, kun lapsi tulee meidän kerhoon. Emme me voi tällä tavalla miellyttää, meidän pitää toimia meidän arvojemme mukaan. Tämä uskonnottomuus ja uskontoallergia alkaa olla tosi häiritsevää meidän työntekijöille – Minulle on tullut useita yhteydenottoja eri seurakunnista, joissa ihmiset kertovat, miten kurjalta tuntuu, kun he ovat saaneet vuosikymmeniä tehdä lastenohjaajan työtä vahvalla kristillisellä vakaumuksella ja nyt, jos he jotakin kristillistä järjestävät, he saavat heti haukut.
”Kirkon tulee olla siellä, missä seurakuntalaiset ovat”
Santtu Perkiö pitää tärkeänä sitä, että seurakunnan työntekijät jalkautuvat kouluihin lasten ja nuorten keskuuteen.
– Kirkon pitää olla siellä, missä seurakuntalaiset ovat. Seurakuntalaiset on käsitetty pitkään niinä ihmisinä, jotka kuuluvat kirkkoon. Se luku kuitenkin vähenee koko ajan ja jos vaan heidän kanssaan tehdään töitä, niin kohta saamme keskenämme heittää tikkaa tuolla kirkolla. Kyllä meidän täytyy mennä sinne, missä alueella asuvat lapset ja nuoret ovat.
Koivisto on samoilla linjoilla:
– Haluan, että olemme läsnä kouluissa ja päiväkodeissa kristillisellä sanomalla. Kukaan muu kuin meidän kirkko ei opeta näitä lapsia rukoilemaan eikä opeta heille raamatunkertomuksia.
Perkiö muistuttaa, ettei koulujen päivänavauksissa voi julistaa evankeliumia avoimesti.
– Herttoniemessä on tehty vuosikymmeniä laadukasta yhteistyötä koulujen kanssa. Jos jokin on muuttunut niin se, että yläasteella on sellaiset päivänavaukset, joissa on koko koulu paikalla. Silloin kun mukana ovat muut uskonnot ja uskonnottomat, on selvää, ettemme voi mennä sinne julistamaan Jeesusta. Mutta vaikka en puhu, että ”Jeesus on kuollut sun puolesta, haluatko tulla ottamaan kasteen”, silti en myy itseäni enkä evankeliumia halvalla, vaan puhun juuri siitä, mistä Jeesus on käskenyt meidän opettaa.
Perkiö uskoo, että kirkolla on edellytyksiä jatkossakin tuottaa lapsille ja nuorille merkityksellistä toimintaa yhteistyössä kuntien kanssa.
– Näkisin sen enemmänkin tekosyynä, etteivät jotkut seurakunnan työntekijät mene kouluihin sen takia, että siellä ei saa puhua Jeesuksesta. Seurakunnan työntekijä voi kyllä edelleen mennä kouluun, mutta kyse on siitä, miten hän siellä toimii. Olemme Herttoniemessä tervetulleita kouluihin, koska olemme luoneet toimivat suhteet ja toimimme koulujen ehdoilla, mutta kuitenkin niin, että voimme tuoda esiin meidän näkökulmaamme – Minkälainen maailma on, minkälainen sinun ihmisenä pitää olla ja miten voisit tehdä tästä maailmasta paremman paikan.
Lasten ja nuorten kohtaaminen on tärkeintä
Sekä Elina Koiviston että Santtu Perkiön mielestä kaikessa seurakunnan toiminnassa lapsen ja nuoren kohtaaminen on tärkeintä.
– Minulla on esimerkiksi rippikoulussa tavoitteena, että jokainen nuori tulee kohdatuksi. Jos hän ei tule, niin ei tapahdu mitään muutakaan oppimista siellä. Uskon, että tämä sama formaatti toimii, missä tahansa ihmisiä kohdataan, esimerkiksi kouluissa. Kohdataan lapsi tasaveroisena ihmisenä, kysytään, mitä hänelle kuuluu ja vietetään hänen kanssaan aikaa. Sen jälkeen syntyy keskusteluyhteys ja tapahtuu paljon hienoja asioita, Perkiö uskoo.
– Kohtaaminen on minullekin kaiken työn ydin. Siitä jää lapselle muistijälki, että se pappi kuunteli ja oli läsnä. Mutta mitä se on se meidän kristillinen kasvatus? Se ei ole Raamatulla päähän lyömistä, vaan se lähtee lapsen tarpeista. Ne ovat juuri niitä kohtaamisen hetkiä, koska niissä on läsnä pyhä, Koivisto argumentoi.
Perkiönkin mielestä kristinuskolla on edelleen perusteltu paikkansa lasten ja nuorten arjessa.
– Mitä enemmän tiedämme omasta uskonnostamme ja muiden uskonnoista ja siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat ja miksi he ajattelevat niin, sitä enemmän opimme myös siitä, mikä oma paikkamme on maailmassa ja minkä takia maailma on tällainen. Jos uskonto siivotaan pois tästä yhtälöstä, niin en usko, että se johtaa mihinkään hyvään.
Elina Koivisto uskoo, että Helsingissäkin tulee vielä aika, jolloin kristinusko ei ole epäilyttävää ja kiellettyä.
– Lapsissa herää usein kiinnostus kaikkeen kiellettyyn. Meidän alueella he vaativat: ”Päästäänkö me kirkkoon.” He kokevat sen pyhänä paikkana joka on heille jotain kiellettyä. Luulen kuitenkin, että meilläkin tulee vielä aika, jolloin olemme jälleen rohkeasti kristittyjä.
Debatti kuullaan Radio Deissä aina keskiviikkoisin klo 9.05 ja se uusitaan lauantaisin kello 13.35. Kuuntele Koiviston ja Perkiön debatti.
