Kirjoittanut
Opiskelijatyötä tekevä pastori Matti Hernesaho saa seurata aitiopaikalta ilmiötä, joka on noteerattu valtakunnan mediaa myöten: nuoret miehet löytävät Jeesuksen.
Turkulainen seurakuntapastori Matti Hernesaho, 32, julkaisi huhtikuun ensimmäisenä päivänä Instagram-tilillään kuvan Tampereen Luther-talon ovesta. Kuvateksti kertoi, että hän on aloittamassa työt Sleyssä.
Nokkelimmat toki tajusivat heti, että kyseessä oli aprillipila.
Mutta onko jäynällä totuuspohjaa? Voisiko Hernesaho kuvitella työskentelevänsä Evankeliumiyhdistyksessä?
– No, ainahan ne pilat jostain kertovat, Hernesaho naurahtaa.
– Itse koen kuitenkin olevani hieman liian evankelikaalinen tai yhteiskristillisesti suuntautunut, jotta voisin toimia Sleyn pappina.
– Toisaalta tämänhetkinen kirkollinen tilanne on hyvin mielenkiintoinen ja hengellinen kenttä melkoisessa turbulenssissa. Vaikea ennustaa, minkälaisia yhteisöjä, seurakuntia tai kirkollisia rakenteita meillä on vaikka kymmenen vuoden päästä, hän muotoilee arvoituksellisesti
Raamattuun sitoutuminen ei häiritse seurakuntalaisia
Nopeasti selviää, ettei Matti Hernesaho oikeastaan juurikaan perusta rakenteista.
– Miten toimia niin, että ihmiset voisivat löytää Jeesuksen? En sano, että kirkon, vaan Jeesuksen. En välitä niinkään kirkosta, vaan Jeesuksesta, hän lataa.
– Jeesuksen tunteminen antaa elämälle suunnan ja merkityksen.
24-vuotiaana papiksi vihitty Hernesaho on ehtinyt julistaa Jeesusta työkseen jo melkein vuosikymmenen. Varsinainen virka on Mikaelinseurakunnassa, jonne hänet myös aikanaan vihittiin ja jonne hän palaa takaisin syksyllä. Hernesaho siirtyi pariksi vuodeksi Katariinanseurakuntaan työskennelläkseen Turun ylioppilaskylässä opiskelijatyössä.
Opillisesti konservatiiviksi tunnustautuva Hernesaho ui nuorten aikuisten parissa kuin kala vedessä. Vaikka toisin luullaan, kirkon jäsenet – edes suurten kaupunkiseurakuntien alueella asuvat milleniaalit – eivät useinkaan odota papin olevan liberaali.
– Raamattuun sitoutuminen ei arjessa juurikaan häiritse seurakuntalaisia. Enemmän se saattaa häiritä niitä kirkon työntekijöitä, jotka haluaisivat ajaa kirkon sisällä erilaista agendaa, hän toteaa.
– Usein kun julistan, että ”Raamattu sanoo näin”, siitä tulee monenlaisilta ihmisiltä pikemminkin positiivista palautetta. Ehkä se on jopa odotusarvo, että asiat sanotaan selkeästi.
– Kansan syvissä riveissä kirkolla on oma paikkansa, vaikka kirkko ei olisi ihmisten arjessa aktiivisesti mukana. Ajatellaan, että kirkossa tapahtuu ”sitä kirkon asiaa”, vaikka en itse kävisi siellä. Ja sitten kun kirkkoon mennään, vaikka rippijuhliin, hautajaisiin tai koululaisjumalanpalvelukseen, ollaan tyytyväisiä, jos opetus on perinteistä, hän huomauttaa.
Miten saada kiinnostuneet juurtumaan?
Opiskelijatyössä Hernesaho saa olla aitiopaikalla todistamassa sitä, mistä niin kirkollinen kuin valtakunnan mediakin ovat viime kuukausina kohisseet: nuoret miehet ovat kiinnostuneita kristillisestä uskosta ja yhä useampi tunnustautuu kristityksi.
Aiemmin nuorten aikuisten seurakuntaporukat olivat naisvaltaisia. Hernesahon mukaan viime aikoina miesten osuus on selvästi kasvanut.
– Tämän ilmiön seuraaminen on ollut itselleni uskoa vahvistava kokemus, koska olen aina uskonut, että se tulee. Työn tekeminen on nyt helpompaa ja mukavampaa, kun ihmiset ovat kiinnostuneita uskonasioista.
– Takana on myös kuivempia aikoja, jolloin tuntui kuin hakkaisi päätä seinään.
Kiinnostus kristinuskoa kohtaan näkyy niin varhaisnuorten, nuorten kuin nuorten aikuistenkin parissa.
– Jeesus ja hengelliset kysymykset eivät ole teinipojille mikään vitsi. Uskonasioista voidaan keskustella tosi vakavasti, jos vertaan vaikka omaan nuoruuteeni.
– Tuntuu, että kaikista nuorimmassa ikäluokassa usko kristinuskon Jumalaan on voimakkainta. Nuorilla on esikuvina kristittyjä tubettajia, artisteja ja urheilijoita.
Hernesahon mukaan seurakunnissa ja muissa kristillisissä yhteisöissä olisi nyt tärkeää miettiä, miten nuoret saadaan juurtumaan kristilliseen uskoon niin, ettei se jää vain muotioikuksi tai yhdeksi kehitysvaiheeksi.
– Mitä vähemmän uskaltaisimme välittää seurakunnan tai milloin minkin yhteisön edusta, sitä enemmän voisimme saada aikaan, hän huomauttaa.
– Yhteisöjä tulisi luoda orgaanisemmin ja viedä evankeliumi sinne, missä nuoret milloinkin ovat, Hernesaho tuumii.
– Toisaalta pappina tiedän myös sen, että joku saattaa lähteä yhteisöön, jossa hän ei välttämättä juurru Kristukseen. Joku voi olla seurakuntanuori kymmenen vuotta, eikä siinä ajassa opi edes evankeliumin alkeita.
Hernesahon mielestä kirkoissa ja tunnustuskunnissa pitäisi ymmärtää, ettei se oma porukka ole ainoa oikea.
– Ajattelen, että Jumala käyttää eri kirkkoja ja herätysliikkeitä tilannesidonnaisesti. Joku on lähetetty toimimaan joidenkin ihmisten parissa jonain tiettynä aikana, joku toinen taas jonain toisena aikana.
Isän kuolema herätti Jumalan kaipuun
”Kokenut suunnistaja ja luonnossa liikkuja kuoli jouduttuaan karhun raatelemaksi lenkkipolullaan keskiviikkoiltana Ruokolahden Salosaaressa”, kertoi Helsingin Sanomat kesäkuun 19. päivänä vuonna 1998.
Tapaus on tiettävästi ainoa laatuaan itsenäisessä Suomessa; petoeläimen ei tiedetä tappaneen ihmistä 1800-luvun jälkeen.
Surmansa saanut mies oli tuolloin kuusivuotiaan Matti Hernesahon isä.
– En muista kovin paljon ajasta ennen isän kuolemaa. Mutta itse tapahtuma aktivoi minussa hengellistä pohdintaa ja etsintää.
– Lapsena uskoin Jeesukseen, mutta en tuntenut Raamattua kovin hyvin. Vaikka äiti oli kristitty, hengellisistä asioista ei kotona puhuttu juurikaan.
Vuosi isän kuoleman jälkeen äiti meni uusiin naimisiin ja perhe muutti Etelä-Pohjanmaan Kauhavalle, ”raamattuvyöhykkeelle”, kuten Hernesaho aluetta kutsuu.
– Siellä kristillisyys ja herätysliikkeet ovat eri tavalla pohjavireenä kuin Etelä-Karjalassa.
– Kyläkoulussa kaikki opettajat olivat tunnustavia kristittyjä ja uskonnontunnit aika tunnustuksellisia.
Koulun lisäksi kristilliseen uskoon juurruttivat seurakunnan kerhot ja leirit.
– Pyhäkoulussakin kävin vapaaehtoisesti.
Pohjanmaalla Hernesahon uskosta tuli körttiläistä.
– Mutta ei mitään citykörttiläistä vaan sitä ihan perinteistä, hän tarkentaa.
Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 9/2024.
