Kirjoittanut
Pave Maijanen on kuollut. Hän menehtyi 70 vuoden iässä ALS-sairauden murtamana. Kuulijoille jää testamentiksi pitkä ja monipuolinen ura, mikä on sisältänyt muusikkona kasvutarinan ja samalla artistina nousu- ja laskukauden.
Kun musiikkiin liittyviä ominaisuuksia jaettiin, Pave Maijanen taisi seisoa liki jokaisessa jonossa. Hän oli monen instrumentin taitaja, joka soitti nuorena miehenä monessa kokoonpanossa: Royals, Rock’n Roll band, Pepe & Paradise. Hieman myöhemmin hän kunnostautui tuottajana esimerkiksi Wigwam, Hurriganes ja Dingo –yhtyeille.
Muillekin artisteille musiikkia tehnyt Pave Maijanen muistetaan parhaiten omalta soolouraltaan, joka kattoi kymmenkunta soololevyä. Niistä alkuvaiheen äänitteet Maijanen (1984) ja Palava sydän (1985) myivät timanttia. Kun Pave hieman aiemmin hahmotteli yhtä suurta hittiään Jano, hän oli työstämässä Dingon menestyslevyä. Miten tällaiseen pisteeseen päädyttiin?
Kapiaisen poika
Pekka Juhani Maijanen syntyi Lappeenrannassa kapiaisen pojaksi. Hän oli perheen kolmas lapsi, kuopus. Kaksi isoveljeä löysivät lopulta toisenlaisen uran. Siinä missä vanhin veli teki työuran armeijan kapiaisena ja keskimmäinen veli työskenteli suojelupoliisisissa, Pave Maijanen suuntautui jo varhain musiikilliselle uralle.
– Kun minun isäni soitti huuliharppua, olin kauhean kiinnostunut siitä. Otin huuliharpun ja rupesin soittamaan ”löylyä lissää” ja jenkkaa tuosta vaan. Sain oman huuliharpun ja se oli kääntöharppu. Olin kuusivuotias.
Pave Maijanen rupesin soittamaan huuliharpulla kappaleita korvakuulolta ja pian hän musisoikin keikoilla instumenttinsa kanssa.
– Soitin kuusivuotiaana elämäni ensimmäisellä keikalla huuliharppua, ja se meni vielä hyvin. Minä muistan vielä sen, kun varusmiehet innokkaasti osoittivat suosiota. Ja tämä on se kohta, joka on minun lähtöni tähän juttuun. Kohtalo olisi voinut tuikata sormensa peliin, että olisin mokaillut siinä ja se olisi voinut olla ratkaiseva isku tuollaisessa herkässä kohdassa.
Paavo Maijasen isä menehtyi vuonna 1959, jolloin Pave oli vasta yhdeksänvuotias. Äidille jäi kolme eri ikäistä poikaa, joilla oli toisiinsa noin viiden vuoden ikäerot.
Huuliharpusta seurakunnan torvisoittokuntaan – basso vei voiton
Pave Maijanen kertoi Radio Deissä 60-vuotishaastattelussaan, että hän innostui musiikista kuunneltuaan radiota 1950-luvun lopulla. Kun hän kuuli Annikki Tähteä, Olavi Virtaa, Kipparikvartettia sekä livetaltiointeja, yleisön aplodit saivat ihmettelemään radion tarjoamaa maailmaa.
– Tästä aiheesta Hector kirjoitti tekstin Yamma, Yamma -kappaleeseen.
Olin jossain vaiheessa Lappeenrannan seurakunnan poikatorvisoittokunnassa. Sormitus jäi minulle selkärankaan. Se torvijuttu johdatti ammattipuuhaan vuonna -69.
– Sitten jatkoin rumpalina, olin urun pumppaajana, soitin myös tenoritorvea. Olin jossain vaiheessa Lappeenrannan seurakunnan poikatorvisoittokunnassa. Sormitus jäi minulle selkärankaan. Se torvijuttu johdatti ammattipuuhaan vuonna -69, kun tulin loppukesästä Helsinkiin bändiin.
– Menin bändiin, johon Pedro Hietanen kutsui minut kitaristiksi. Tulin siihen Albert Järvisen tilalle. Kuvitelkaa vähän – siinä oli seurakunnan soittokunnan pojalle saappaat!
Basso – se todellinen kädenjatke
– Sitten Pepe [Willberg] tuli kysymään, että tulisitko basistiksi Paradiseen? En ollut edes soittanut bassoa. Soitin koesoiton ja minut hyväksyttiin bändiin. Siitä alkoi minun basson soittoni ja bassosta tuli soittimeni. Soitin koko 1970-luvun bassoa. Siellä oli Pepe & Paradise, Rock’n roll band ja Royals. Niinä vuosina soitin bassoa paljon. Niinä vuosina käsitin basson olemuksen.
– Kaikki muut instrumentit ovat olleet enemmän ja vähemmän räpellystä kuin basso. Beatles oli iso juttu minulle nuorena sällinä, ja erityisesti ”Maccan” [Paul McCartney] bassonsoitto. Olen imenyt siitä itselleni tiettyjä linjoja ja tiettyä tyyliä.
Minuahan on kutsuttu vääpeliksi tai kapteeniksi, koska minulla on ollut taipumuksia ottaa ohjaksia käsiin.
”Musiikkipiirien skappari”
– Minuahan on kutsuttu vääpeliksi tai kapteeniksi, koska minulla on ollut taipumuksia ottaa ohjaksia käsiin. Omasta mielestäni minulla on ollut sellainen ominaisuus, että tietyssä pisteessä minulla menee pinna. Usein se on liittynyt tähän huikan ottamiseen. En ole kestänyt joidenkin orkesterin jäsenten dokaamista.
– Muistan esimerkiksi Pepe & Paradise -aikoja. Eräs puhallinsoittaja tuli bändiin ja kun olimme jollain kiertueella, niin hänellä alkoi mennä alkoholi hallinnasta. Sitten Pepe [Willberg] tuli sanomaan minulle, että voisitko sinä hoitaa tämän homman. Minä olen ollut se, joka menee ja ilmoittaa, että “hommat on tehty, joten näkemiin”.
Pave Maijanen ruoskii kovin sanoin rock-kulttuuria, johon liitetään usein runsas alkoholinkäyttö ja itsetuhoinen elämäntapa. Kun hän täytti 60 vuotta, hän muisteli nuoruutensa musiikkimaailmaa.
– En kestänyt joidenkin orkesterin jäsenten dokaamista. Muistan esimerkiksi Pepe & Paradise -yhtyeen aikoja 70-luvun alussa, jolloin yksi kaveri tuli bändiin. Siinä oli niiden puhaltajien kanssa vähän sellaista hommaa, että aina joku lähti ja joku tuli tilalle. Oli kaiken näköstä sakkia pyörimässä, Pave Maijanen muisteli 60-vuotiaana Radio Deissä.
Yhtyeen solisti Pepe Willberg jätti alkoholiongelmista kärsivien bändikavereiden ojentamisen Maijasen tehtäväksi.
– Taidettiin olla jossain Ruotsissa kiertueella, kun saksofonisti otti aika kiivaasti huikkaa, ja lopulta Pepekin rupesi vähän kyllästymään. Pepe sanoi minulle, että ”voisit sä hoitaa tän jutun”. Ja se ei ole ainoa kerta, kun orkesterin päällikkö jätti minulle tehtäväksi sanoa bändikaverille ”kiitos ja näkemiiin”, kun alkoholin kanssa tuli ongelmia.
Dingo – tuottajaksi Kerjäläisten valtakuntaan
Tuottajan työt lähtivät liikkelle Wigwam-yhtyeestä vuonna 1975. Tuohon aikaan oli tavatonta käyttää taiteellista tuottajaa levyllä ainakin Suomen leveysasteilla. Siitä jäi hyvä kokemus Maijaselle, joka kapiaisen poikana otti nuoremmat pojat ohjaukseensa seuraavalla vuosikymmenellä.
– Minun tärkein juttu on ollut sosiaalisen ilmapiirin ylläpitäminen. Jos otetaan näitä bändejä, Dingo, Wigwam ja Hurriganes, tarvitaan tyyppi, joka salamannopeasti tasoittaa juttuja nopeasti pois. Levyprojektin tärkein asia on kuitenkin se tunnelma, jonka vallitessa juttu tehdään. Kuuntelija aistii paljon enemmän, mitä me musiikin tekijät ymmärrämme.
Pave Maijasta kysyttiin porilaisten nuorten miesten levyn tuottajaksi. Nimeni on Dingo ei vielä räjäyttänyt pottia, mutta toinen levy sen teki. Pave Maijanen kertoi Radio Dein Raatihuoneessa kirjoittaneensa Pertti “Nipa” Neumannin lähettämien kappaleiden vaikutelmia muistiin omaan vihkoonsa.
– Kyllä minulla on tällainen musta vihko. Olen kirjoittanut sinne suurin piirtein näin. Nipa lähetti minulle landelle c-kasetin näitä lauluja. Rupesin kuuntelemaan niitä. Siellä oli näitä lauluja kuten Autiotalo, Valkoiset tiikerit, Nahkatakkinen tyttö, Kirjoitan.
– Minä kuuntelin tukka pystyssä niitä juttuja. Jotenkin kuuli jo, mitä tästä on tulossa. Kirjoitin sinne, että nyt on kasassa kokoelma lauluja, jotka huolellisesti tuotettuna ja hyvällä maulla markkinoituna tulevat lyömään kaikki ennätykset. Kyllä se aika lailla piti paikkansa, muisteli Maijanen Raatihuone-ohjelmassa.
Jano-hitti oli siihen aikaan myös tuloillaan…
Pitkän ura pakettiin
Vaikka monet Paven musiikin fanit pitävät myös 1990-luvun levyjä mestariteoksina, ne eivät yltäneet samoille luvuille kuin edellisenä vuosikymmenenä. Maijanen edusti Suomea vuoden 1992 Euroviisuissa kappaleella Yamma, Yamma jääden viimeiselle sijalle. Parina seuraavana vuotena hän soitti koskettimia Dingon paluukiertueella.
Suosion harjalle palattiin kuitenkin 1990-luvun lopussa, kun Pave Maijanen esiintyi Mestarit Areenalla -kokoonpanossa Kirkan, Hectorin ja Pepe Willbergin kanssa. Mestarit Areenalla jälkimainingeissa Pave julkaisi Mustaa valkoisella -levyn (2000) ja jäi suuren yleisön tavoittamattomiin, vaikka jatkoikin keikkailujaan.
Maijanen julkaisi vuonna 2010 kymmenennen soololevynsä Kaikessa rauhassa, jonka jälkeen hän vastaanotti Iskelmä Finlandian (2012). Taitelijaeläke Maijaselle myönettiin kaksi vuotta myöhemmin. Pave Maijanen oli mukana vuonna 2015 Vain elämää -tuotantokaudella ja esiintyi tämän jälkeen vielä Silvennoinen & Maijanen Band -kokonpanossa. Helmikuussa 2020 Maijanen palkittiin Emma-gaalassa Erikois-Emmalla elämäntyöstään.
Sairastuminen
Syksyllä 2018 Maiijanen oli basistina ja yhtenä laulajana Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertueella, kun kiertuetta alkoivat varjostaa oudot ongelmat sormissa ja puheessa. Keväällä hän sai tietää sairastavansa ALS-tautia, joka rappeuttaa lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja.
Viimeisen keikan jälkeen menivät Paven instrumentitkin myyntiin. 50 vuotta kestänyt ura päättyi.
– En muutenkaan tunne katkeruutta, vaan enemmänkin kiitollisuutta kaikesta, mitä on nähty ja koettu, Pave Maijanen sanoi IS:n haastattelussa syyskuussa 2020, kun hän täytti 70 vuotta.
Pave Maijanen oli Radio Dein Viikon vieraana syyskuussa 2010. Kuuntele haastattelu alta:
Pave oli mukana myös viisi vuotta myöhemmin Raatihuone-ohjelmassa. Kuuntele haastattelu alta:
