Kirjoittanut
Kiinalaiset kristityt ovat omaksuneet vanhojen uskontojensa ja perinteisen kulttuurinsa nöyrän asenteen valtaapitäviä kohtaan, dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kertoo. Rakkaus ristin sanomaan tekee kirkon kuitenkin rohkeaksi.
Taikasana on Kiina. Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokasen päivät ovat täynnä, mutta jos hän saa puhua toisesta kotimaastaan, hän raivaa kalenteristaan hetken haastattelua varten.
Helsingin yliopiston lisäksi Ruokanen on pysyvä vieraileva professori Nanjingin teologisessa seminaarissa, Fudan-yliopistossa Shanghaissa ja Renmin-yliopistossa Pekingissä.
Professori on asunut kymmenen vuotta Kiinassa ja oppinut maan tavoille. Haastattelusta tulee siksi hyvin kohtelias. Kiinassa uskonnot eivät arvostele eivätkä haasta maan poliittista järjestelmää. Vanhojen kiinalaisten uskontojen ja filosofioiden pehmeys ja auktoriteettien kunnioitus näkyvät myös sikäläisten kristittyjen asenteissa.
Hongkongin taannoiset sateenvarjomielenosoitukset demokratian puolesta toivat julkisuuteen protestipappeja. Manner-Kiinassa tällaista ei tapahdu, Ruokanen kertoo.
Debattiin ei ryhdytä
Kommunismin ja kristinuskon välillä on kuitenkin väistämättä ideologinen kilpailu. Kommunismin mukaan yhteiskunnallinen kehitys tekee uskonnoista tarpeettomia; vapaat ja tasa-arvoiset ihmiset ovat lopulta kaikki ateisteja.
‒ Ateismi haastetaan antamalla henkilökohtainen todistus Jeesuksesta ateistiystävälle, mihinkään ideologiseen kamppailuun ei lähdetä. Julkisia debatteja uskonnollisten ihmisten ja ateistien kesken ei voisi edes kuvitella.
Suomessa Ruokanen ottaa uskonnonvapaudesta ilon irti. Hän on lupautunut mittelöön Jumalan olemassaolosta tähtitieteilijä Esko Valtaojan kanssa marraskuussa Helsingin yliopistossa.
Maailmankatsomusten markkinoilla käy Kiinassa kova kuhina. Sadat miljoonat ihmiset eivät usko juuri muuhun kuin elintason nousuun.
Arvotyhjiössä kristinuskon kannattaa liittyä vanhoihin paikallisiin arvoihin, kuten konfutselaisiin hyveisiin, Ruokanen toteaa. Niitä ovat perhekeskeisyys, valtion ja auktoriteettien kunnioitus, ahkeruus, hyväntahtoisuus ja rehellisyys.
‒ Konfutselaisuudessa on paljon samoja piirteitä kuin kristillisessä etiikassa.
Hiljainen saarna
Kiinassa kaikki uskonnot kasvavat. Eniten uusia kannattajia liittyy buddhalaisuuteen ja kristinuskoon. Hallitus pitää muutoksia tarkasti silmällä, mutta niin kauan kuin annettuja määräyksiä esimerkiksi rekisteröitymisestä noudatetaan, yhteisöt saavat omiensa keskuudessa toimia melko vapaasti.
Vaikka uskonnot eivät haasta poliittista järjestelmää puheilla, niiden tekemä diakoniatyö on sanatonta saarnaa.
‒ Kristittyjen lisäksi buddhalaiset, taolaiset, konfutselaiset ja muslimit kantavat entistä enemmän huolta köyhistä, vammaisista ja sairaista. Syrjäisissä provinsseissa ja isoissa kaupungeissa on paljon köyhiä. Palatseja rakennetaan halvalla työvoimalla.
Kuunteleeko maan johto uskontojen hiljaista viestiä?
‒ Hallitus on antanut tukensa uskonnolliselle hyväntekeväisyydelle. Ja on Kiinassa toki uskontoihin sitoutumattomia kansalaisjärjestöjä enemmän kuin uskonnollisia, Ruokanen muistuttaa.
Juhlahetkiä Alppilassa
Kun professori saa siirtyä yhteiskunnallisista aiheista uskon maailmaan, hän riemastuu kuin lapsi huvipuiston portilla. Kiinan kymmenet miljoonat rohkeasti uskoaan tunnustavat Kristuksen opetuslapset ovat hänelle suuri ilonaihe. Intoa evankelioimiseen on paljon, mutta siitä ei huudella.
‒ He haluavat olla kokosydämisiä ja antautuneita Jumalan lapsia. He ovat avoimia ja auttavaisia, rakastavat Raamattua ja rukoilevat innokkaasti.
Kiinalaisten kristittyjen tapaaminen on Ruokaselle aina juhlahetki. Suomessa hän saa kokea niitä käydessään kiinalaisen vaimonsa Jun Lin kanssa Helsingin Alppilan kirkossa kiinankielisissä jumalanpalveluksissa. ‒Siellä eletään kuin suuressa perheessä. Lapsia on paljon ja aterioimme yhdessä. Jokaisesta kannetaan henkilökohtaista hengellistä vastuuta. Meno on rentoa ja iloista, uusien on helppo tulla mukaan, Ruokanen kehuu.
Uusia yhteyksiä ulkomaille
On kiinalaisessa seurakuntaelämässä tietenkin myös haasteensa. Kommunistisen vallankumouksen jälkeen vuonna 1949 yhteydet ulkomaiden kirkkoihin ja lähetysjärjestöihin katkesivat. Hallitus pakotti yli 70 protestanttista tunnustuskuntaa yhdistymään Kolmen itsen kirkoksi. Nimi viittaa taloudelliseen omavaraisuuteen, kansalliseen johtamiseen ja opetuksen kiinalaistamiseen. 1980-luvulta alkaen suhteita ulkomaille on ryhdytty rakentamaan uudelleen.
‒ Nyt tasaveroiselta pohjalta.
Suurin haaste kirkolle on muotoilla kiinalaisen kristinuskon ”jälkitunnustuksellinen” sisältö ja oppi. Protestanttista identiteettiä rakennetaan Raamatun ja varhaisen ekumeenisen opin varaan seuraamatta mitään länsimaista tunnustuskuntaa. Tulkinnassa tulee myös huomioida kiinalaisen kulttuurin ja nykyajan yhteiskunnan kysymykset.
Ruokanen toivoo, että seurakuntiin saadaan kiireesti lisää hyvän teologisen koulutuksen saaneita johtajia, jotka voivat yhdessä etsiä kirkon linjaa ja identiteettiä.
Hattuja jaossa
Ruokanen on ollut mukana rakentamassa tohtoriohjelmaa Nanjingin teologiseen seminaariin. Hän toimii Helsingistä käsin myös tohtoriopiskelijoiden ohjaajana. Jos Hongkongia ei lasketa, jumaluusopin tohtorinhattuja ei Kiinassa saa mistään muualta kuin Nanjingista.
Ruokanen alkaa ladella lukuja. Kiinalaisten tutkijoiden mukaan rekisteröityyn ja rekisteröitymättömään kirkkoon kuuluu molempiin noin 35 miljoonaa jäsentä. Vuosittain kastetaan pari miljoonaa uutta aikuista kristittyä.
Yksi pappi palvelee keskimäärin 10 000 uskovaista. Maaseudulla yhtä pappia kohden saattaa olla jopa 170 000 uskovaista ja yli 40 jumalanpalveluspaikkaa.
Luvuista voi päätellä, että saarnaa nousee pitämään moni maallikkojulistaja. Yleisen koulutustason noustessa seurakuntalaisten odotukset kuitenkin kasvavat.
‒ Kristityt haluavat tietoa omasta uskostaan, koska he eivät saa sitä koulusta. Koulutettuja saarnaajia ja pappeja tarvitaan myös harhaoppien torjuntaan. Ylihengelliset tyypit ja messiaat harhauttavat ihmisiä.
Kohti yhdistymistä
Kotikirkkoliikkeen ääninä lännessä toimivat tahot ovat luoneet kuvaa, jonka mukaan Kiinan todellinen seurakunta on viranomaisten valvontaan suostumaton liike. Ruokasen mielestä kuva on väärä.
‒ Kotikirkon ja Kolmen itsen liikkeen hengellinen elämä ja teologia eivät ole kaukana toisistaan, monet ihmiset käyvät molemmissa. Johtotasolla vastakkainasettelua on ollut, ja poliittinen johto painostaa kristittyjä liittymään rekisteröityihin seurakuntiin.
Mitä kotikirkot sitten menettäisivät, jos ne rekisteröityisivät?
‒ Kontrollin aste vaihtelee alueittain. Nuoremman polven teologeilla on visio, että jonakin päivänä liikkeet yhdistyvät. Siitä tulisi maailman suurin kansallinen protestanttinen kirkko.
Kannattaako Ruokanen yhdistymistä?
‒ Dogmaatikkona kannatan aina kirkon ykseyttä, myös näkyvällä tasolla.
Olipa kirkkoja tulevaisuudessa yksi tai kaksi, kiinalaiset tulevat olemaan globaalissa kristillisyydessä iso tekijä, Ruokanen ennustaa.
Risti joutui museoon
Vanhan maailman kristillisyyttä Ruokanen seuraa huolestuneena. Siellä lähetystyö ymmärretään lähinnä heikoimmista huolehtimisena sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja tasa-arvon rakentamisena.
‒ Nämä ovat tärkeitä päämääriä ja kuuluvat kirkon tehtäviin. Ekumeeniset lähetysteologiset lausunnot kuitenkin paljastavat, että ne ajavat pelastuksen sanoman yli. Missio nähdään ennen muuta profeetallisena toimintana, joka saa poliittisen lobbauksen hahmon.
Nykymissiologian on Ruokasen mielestä vaikea sanoa mitään innostavaa Jumalan ihmiseksi syntymisestä, rististä, sovituksesta, ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä.
‒ Nämä ovat jääneet jonnekin oppihistorian museoon.
Ruokanen huomauttaa, että etelän kasvavissa kirkoissa ikuiset ja ajalliset eivät ole joutuneet samalla tavalla vastakkain.
‒ Siellä usko ja rakkaus ovat molemmat vahvoja. Välillä tuntuu, että kirkkoliittojen asiakirjat kirjoitetaan kaukana sieltä, missä painetaan käytännön työssä.
Ihmettä tarvitaan
Ruokanen ei usko, että sielujen voittamisesta tulee suomalaisten seurakuntapappien suosikkipuheenaihe ilman ihmettä. Tutkimusten valossa käy päinvastoin.
Evankelioinnin ja julistuksen arvostus pienenee. Mitä vähemmän papit lukevat Raamattua, sitä vähemmän he uskovat kirkon perinteiseen opetukseen. Seuraava askel on väistämättä vieraantuminen lähetystyön alkuperäisestä sisällöstä.
Raamatussa kuitenkin lukee, ettei kukaan voi päästä Jumalan luokse muuten kuin Jeesuksen kautta.
‒ Tämä on totta ja pysyy totena. Ainoa pelastava voima on Jumalan armo. Evankeliumi Kristuksesta on valtava hyvä sanoma. Jumala on tullut ihmiseksi, synnit on sovitettu, kuolema on voitettu, ikuinen elämä on avattu kaikille. Jokaisen ihmisen tärkein ihmisoikeus on oikeus kuulla Kristuksen evankeliumi.
Teinin lähetysidoli
Teinipoikana Miikka Ruokanen luki lähetyshistorian tunnetuimpiin hahmoihin kuuluvan Hudson Taylorin elämäkerran. Taylor perusti 1800-luvun lopulla Kiinan Sisämaanlähetyksen, joka toi evankeliumia pioneeriseuduille 800 lähetystyöntekijän voimin. Kiinalaisiin vaatteisiin pukeutunut ja paikallista kulttuuria suuresti arvostanut britti jäi rovaniemeläisen koulupojan mieleen.
‒ Minuun teki suuren vaikutuksen Hudson Taylorin uskonvarainen elämä ja voimakas kutsumustietoisuus. Hän ei antanut periksi. Hän uskoi siihen, että Jumala antaa kaiken, mitä hänen kutsunsa toteuttamiseen tarvitaan. Kaikki kiinalaiset kristityt rakastavat Hudson Tayloria.
Toisena inspiraation lähteenään Miikka Ruokanen mainitsee saksalaisen luterilaisen teologin Wolfhart Pannenbergin. Pannenbergin mielestä teologia ei ole vain kirkon, kulttuurin ja kokemuksen tutkimusta, vaan keskeisintä on kysymys totuudesta.
‒ Pannenbergin tavoitteena oli antaa historiallinen ja älyllinen perusta kristilliselle toivolle. Hän piti Raamattuun tallennettua Jumalan ilmoitusta teologian korkeimpana normina ja tärkeimpänä lähteenä. Minkä tahansa muun normin nostaminen Raamatun rinnalle johtaa virheelliseen teologiaan.
Ruokasta viehättää Pannenbergin historiantulkinta. Kaiken keskellä loistaa Kristuksen historiassa tapahtunut ylösnousemus. Siinä näemme koko universumin historian tarkoituksen ja päätepisteen.
‒ Jeesuksen ylösnousemus todistaa, että meillä on historiallisesti hyvin perusteltu toivo. Edessämme on uusi luominen, uusi taivas ja uusi maa, jossa osallistumme intiimillä tavalla Kolmiyhteisen Jumalan elämään.
