Ihmisiä ja ilmiöitä: Severi Laakso: pappi ja muusikko samassa paketissa Ihmisiä ja ilmiöitä: ”Raamattu, biologia ja lapset” – Norjassa laadittu julistus perinteisen sukupuoli- ja avioliittokäsityksen puolesta

Pekka Simojoki: ”Laulut hoitavat väsynyttä sielua”

 
Punaiseen leninkiin puketunut Heidi Simelius hymyilee häikäisevästi Pekka Simojoen vieressä. Pekkakin hymyilee.

Heidi Simelius lähtee isänsä Pekka Simojoen kanssa Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Hän osallistui tänä vuonna Nelosen televisioimaan The Voice of Finland -laulukilpailuun ja laulaa helmikuussa ensi-iltansa saavassa Kinky Boots -musikaalissa Oulun teatterissa. Kuva Ellinoora Nkwentie.

– Me tarvitsemme niitä hetkiä, kun taivas tulee vähän lähemmäksi maata ja Pyhä koskettaa, sanoo uusia lauluja tehnyt gospelmuusikko Pekka Simojoki. Hän lähtee marraskuussa Häikäisevän kirkas -kiertueelle yhdessä Sansan kanssa.

1.Mikä sinua on inspiroinut taiteilijana viime aikoina, Pekka Simojoki?

”Minua inspiroi kohtaamiset ja ihmisten tarinat. Tosi monen laulun takana on joku ihminen tai hänen tarinansa. Välillä inspiroivat Raamatun tekstit ja välillä jopa pelkkä suomen kieli. Ehkä se paras inspiroija on kuitenkin tavallinen arki!

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Itselleni oli löytö tajuta, mistä sana ’inspiraatio’ oikeastaan tulee. Siitä löytyy sanat ’in’ ja ’spirit’ eli se tarkoittaa sisäänhengitystä. Me saamme hengittää sisään Jumalan henkeä, joka on kaiken inspiraation lähde.”

2.Monia ahdistaa nykyinen maailmantilanne ja sodat. Ahdistaako sinua?

”Kyllä se kirpaisee minuakin, sillä seuraan tarkasti tilannetta sekä Ukrainassa että Lähi-idässä. Me tarvitsemme jotain, joka kestää ja kantaa. Uskon, että apu tähän ahdistukseen löytyy vain ylhäältä. Kun löytyy rauha omaan sisimpään, silloin on mahdollisuus tuoda rauhaa ja toivoa muillekin. Todellisen rauhan antaa vain Jeesus, niin kuin Hän lupasi.

Olen huomannut, että lauluilla ja musiikilla on sellainen voima, että ne pääsevät kuulijoissa läpi sinne, minne sanat eivät pääse. Niillä on kyky hoitaa ja parantaa. Pimeän tilalle tulee jotain kirkasta.

3.Mikä sinua motivoi Häikäisevän kirkas -kiertueen järjestämiseen vuoden pimeimpään aikaan?

”Marraskuu ja syksy hämärä on hyvää aika lähteä liikkeelle.  Tässä konsertissa saa kuunnella, saa laulaa yhdessä, saa ylistää tai ihan vaan istua vaikka siellä pylvään takana. Hengellinen musiikki voi parhaimmillaan ikään kuin pestä väsynyttä sielua. Uskon, että siitä tulee riemullinen, rohkaiseva ja koskettava ilta myös hengellisesti.

Edellinen kiertue vuonna 2018 onnistui hienosti ja saimme paljon rohkaisevaa palautetta. Itsellenikin se oli silloin tavattoman koskettava kokemus. Jo silloin päätin, että teemme tämän uudestaan, jos se on vain joskus mahdollista ja Herra suo. Nyt se päivä tuli!”

 4.Millaista on kiertää oman tyttären Heidi Simeliuksen kanssa? Saatko kritiikkiä sekä isänä että taiteilijana?

”Heidi on aivan huikea laulaja, paljon parempi kuin isänsä. Saan häneltä välillä ehdotuksia ja ideoita keikkoihin, sovituksiin ja lauluihin liittyen. Hän osaa pukea kritiikinkin niin rohkaisevaan muotoon, ettei sitä isäukko huomaa!

On hienoa laulaa oman tyttären kanssa hengellisiä lauluja, se on minulle tärkeää ja uskon, että hänellekin. Olen tosi onnellinen siitä, että hän välillä ’suostuu’ lähtemään kanssani keikoille.”

5.Mitkä konserteissa esitettävistä lauluista ovat sinulle erityisen rakkaita ja miksi?

”Rakkaita lauluja on monia. Uusista lauluista Maranata on sellainen, josta itsekin herkistyn. Kiertueen nimilaulu Häikäisevän kirkas on minulle myös rakas taivaslaulu. Vanhemmista lauluista lähinnä sydäntäni ovat ’Pyhän kosketus’ sekä ’Yksi nimi ylitse muiden’. Niistä lähti innostukseni ylistyslauluihin ja niihin liittyy paljon muistoja ja tarinoita.”

6.Saatteko kirkot ja muut esiintymistilat täyteen?

”Olemme iloisia ihan jokaisesta, joka tulee paikalle!  Rukoukseni on, että kenenkään ei tarvitsisi lähteä tyhjänä pois. Uskon, että Jumala yllättää meidät taas kerran.

Minulla on kaksi mottoa, jotka on auttaneet eteenpäin ja rohkaisseet. Ne ovat: On aina riski uskaltaa jotain uutta, mutta suurin riski on, että ei uskalla! You just do your best, and God will do the rest! Eli tee vain parhaaksi, Jumala hoitaa loput.”

7.Miksi halusit tehdä tämän kiertueen Sansan kanssa?

”Radion ja erityisesti internetin merkitys lähetystyössä on kasvanut viime vuosina valtavasti.  Niiden avulla tavoitetaan ihmisiä myös suljetuissa maissa. Sydämelläni on viime vuosina olleet myös vainotut kristityt, joita voidaan auttaa tätä kautta.

Uskon, että jos ihmiset konserteissa tuntevat saavansa rohkaisua, lohdutusta ja iloa, he haluavat jakaa sitä myös niille, joilla on vähemmän ja jotka ovat jossain kaukana. Näkökulma laajenee ja syliin mahtuu myös muita. Tämä ajatus on ollut mukana omassa työssäni koko ajan.

Olen paljon tehnyt yhteistyötä eri järjestöjen kanssa, ja halusin ehdottomasti kiertueelle mukaan jonkun lähetysjärjestön. Sansassa on hienoa väkeä, jolla on työnäkyä ja iloa työssään.”

8.Mitä teet, kun kiertue on ohi?

”Huokaisen, kiitän, lepään ja jään odottamaan joulun valoa. Sitten vaan eteenpäin kohti uutta vuotta ja uusia haasteita. Laulut eivät lopu eivätkä sammu. Niin kauan mennään kuin nuoria ollaan!”

Häikäisevän kirkas -kiertue

Pekka Simojoki julkaisee tänä syksynä uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Konserteissa solisteina kuullaan Heidi Simeliusta, Jonnu Heikkilää, Maija Kiiveriä ja Rajaton -yhtyeestä tuttua Hannu Lepolaa. Musiikista vastaavat Make Perttilä, Matti Kallio (piano ja huilut), Sami Asp (kitara ja laulu), Pasi Ryökkynen (basso) ja Sami Koskela (rummut).

Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli yhteistyössä Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan kanssa. Kaikissa konsertissa on mukana Sansan työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Kangasalan konsertti on maksuton, muihin liput 26 e Tiketistä ja 28 e ovelta, jos tilaa on.

Osta lippu.

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa