– Tilanne Etelä-Sudanissa näyttää pahemmalta kuin julkisuudessa näkyy. On pelko, että kriisi leviää heimojen väliseksi sodaksi ja etnisiksi puhdistuksiksi, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.
Sodan runtelemassa Etelä-Sudanissa avustustyötä tekevä Kirkon Ulkomaanapu on joutunut siirtämään avustuskalustoaan sinne, missä sitä ei tuhota. Kaluston tuhoutuminen ei kuitenkaan ole Pentikäisen mukaan huolista tärkein. Strateginen läsnäolo maksaa aina.
– Monessa maassa, jossa toimimme, on todennäköisyys levottomuuksiin. Niiden kanssa pitää pystyä toimimaan. Joudumme myös ottamaan vastuuta rauhasta, Pentikäinen kuvaa.
Etelä-Sudanin kalustosiirtojen lisäksi Ulkomaanapu on joutunut evakuoimaan työntekijöitään Keski-Afrikasta.
– Joudumme siirtämään ihmisiä sodan jaloista. Se ei tarkoita sitä, että avun tarve lakkaa. Työmme ei saa pysähtyä, Antti Pentikäinen sanoo.
Keski-Afrikasta evakuoidut kaksi henkilöä työskentelevät tällä hetkellä Helsingissä. Tilanteen rauhoittumista odotetaan, jotta paluu maahan työn jatkamiseksi onnistuu.
– Seuraamme koko ajan tilannetta. Niiltä osin, kun on mahdollista, jatkamme työtä etänä, kertoo humanitaarisen tiimin johtaja Elina Hakkarainen, joka palasi Keski-Afrikasta oltuaan siellä vasta kuusi viikkoa.
Vaikeat tilanteet saattavat pysäyttää Ulkomaanavun hankkeita kriisimaassa. Etelä-Sudanissa opettajainkoulutuksen uudistaminen voi siirtyä vuodella myöhemmäksi.
– Kouluja ja muita rakennuksia pommitetaan. Näin tuhotaan aiemmin tehtyä työtä. Siksi meidän pitää pystyä auttamaan myös konfliktien selvittämisessä, Pentikäinen painottaa.
Kirkon Ulkomaanavun budjetti Kongon, Etelä-Sudanin ja Keski-Afrikan rauhantyölle, humanitaariselle avulle ja kehitysyhteistyölle vuonna 2014 on yli 2,5 miljoonaa euroa. Rahoitusta on saatu omien varojen lisäksi muun muassa Suomen ulkoasiainministeriöltä.