Kirjoittanut
Kun Lilja Puro kirjoitti elämäkertaansa, hän kertoi myös kokemastaan perheväkivallasta. Lyöntejä tuli joskus niin lujaa, että hän pelkäsi syntymättömän lapsensa puolesta. Kuinka sellaisesta voi selvitä ja kuinka pystyy antamaan anteeksi?
Perheväkivalta on vaikea ja usein salattu asia. Lilja Puro on kuitenkin kirjoittanut siitä elämäkerrassaan. Hän avautui kokemuksistaan myös Radio Deissä, Marja Salmisen Rinnallakulkija-ohjelmassa. Puron kirja syntyi, kun hän oli ensin kirjoittanut kirjaa äitinsä elämästä ja huomasi, että myös hänen omasta elämästään olisi paljon kerrottavaa.
Tapaaminen tanssireissulla
Tulevan miehensä Lilja kohtasi palatessaan yöllä tansseista, joihin hän oli lähtenyt ystävänsä seuraksi. Hänet kyytiin ottanut mies osoittautui puheliaaksi ja sai aktiivisuudellaan Liljan omakseen. Miehellä oli jo edellisestä avioliitosta pieni lapsi, josta Lilja kovasti tykkäsi.
− Mies oli ihan hyvännäköinen, ahkera ja sosiaalinen, Lilja muistelee yhdessäolon alkuaikoja.
Pariskunnalle syntyi neljä yhteistä lasta. Äitipuolena olo miehen esikoiselle sujui hyvin, ja välit ovat edelleen hyvät. Ikäeroa Liljalla ja tytöllä on vain 13 vuotta. Naimisiin mennessään Lilja Puro oli uskovainen, vaikkakaan ei kovin aktiivinen, koska seurakuntayhteyttä ei ollut. Mies oli uskonasioista positiivisella mielellä, ja naimisiinmenon jälkeen pari jopa polvistui yhdessä sängyn vierelle. Myöhemmin käsitykset miehen uskosta ja suhtautumisesta sitten muuttuivat.
Paha olo purkautui Liljaan
Ensimmäiset merkit miehen väkivaltaisuudesta tulivat esiin jo kihlausaikana. Pari oli maalla, ja mies halusi lähteä sieltä pois kaupunkiin.
− Oltiin rannalla kahdestaan, ja kun en halunnut lähteä, hän riuhtaisi jotenkin niin, että silmälasit menivät rikki. Sitten hän heitti ne lasit vielä järveen. Olen niin likinäköinen, että en pärjää ilman laseja, joten se oli minulle hirveä paikka.
Mies kuitenkin osasi painostaa Liljan pysymään lähellään ja uhkaili, että kertoo tämän asioista sukulaisille.
Mies tuli jossain vaiheessa uskoon, mutta työkomennuksella Virossa usko hiipui ja hän rakastui toiseen naiseen. Sen jälkeen väkivalta muuttui pahemmaksi.
− Mies peitteli asiaa ja piti sitä salassa. Sitten hänen piti löytää minusta syytä ja kun hänellä oli paha olla, hän purki sitä minuun. Ja tuli niitä riitoja.
Voimaa seurakunnasta
Kaikkiaan 17 vuoden liitossa Lilja koki sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, ja riidat syntyivät yhtäkkiä pienistä asioista. Kerran, kun mies oli palannut matkalta, Lilja leipoi kotiintulon kunniaksi piirakan. Kun hän ruokapöydässä sanoi miehelle, että on jääkaapissa juustoakin, tämä suuttui ja vetäisi koko pöydän tyhjäksi.
− Juoksin rukoilemaan makuuhuoneeseen. Hän tuli sinne perässä ja nippasi minua niskaan niin kovasti, että ajattelin, että hyvänen aika, tämähän on vaarallista hommaa, Lilja muistelee.
Pahimmissa tilanteissa vanhin lapsista soitti poliisit. Lilja osasi myös itse lähteä ajoissa karkuun, kun väkivalta oli jo uhkaavaa. Pahimmat kokemukset osuivat niihin aikoihin, kun mies pahoinpiteli raskaana olevaa Liljaa niin, että hän pelkäsi miehen yrittävän keskenmenoa. Silloin Lilja otti yhteyttä oikeusaputoimistoon ja lähti maalle turvaan. Ja niin lähti eroprosessi käyntiin.
Vaikeiden aikojen keskellä Lilja halusi pitää kiinni seurakunnassa käymisestä joka sunnuntai. Hän kertoo, että sieltä hän sai voimaa kaikkeen.
– Tiedän, että Jumala on ainut, joka auttaa.
Kaunaa ei kannata kantaa
Kaiken jälkeen Lilja Puro on pystynyt antamaan anteeksi, jo miehen vielä eläessä.
− No, onhan se pakko antaa anteeksi, Lilja toteaa.
”Jumala ei johda meitä umpikujaan. Hän avaa aina tien”
Hänen mukaansa väkivalta kestää hetken, mutta siitä ei kannata sen enempää kantaa kaunaa. Lilja oli miehen kanssa tekemisissä, kun vei lapsia isälle. Välit olivat ystävälliset ja asialliset. Niissä tilanteissa miehestä tuli aina ”se hyvä puoli” esiin.
− Eihän siinä auta muu kuin mennä eteenpäin. Mutta en minä enää antanut mitään läheisyyttä enkä paljon kuunnellut hänen juttujaan.
Lilja on kiitollinen siitä, että nykyään apua saa ja on olemassa esimerkiksi turvataloja. Väkivaltaisessa suhteessa eläville hän antaa ohjeeksi omien rajojen löytämisen.
− Jokainen itse tietää miten paljon kestää. Ja rukous kannattaa aina. Jumala ei johda meitä umpikujaan. Hän avaa aina tien, jos väkivaltaisesta suhteesta pitää päästä ulos, Lilja rohkaisee.
Teksti: Heikka Paatelma, Marja Salmisen haastattelun pohjalta
** Kuuntele Lilja Puron ja monen muun Rinnallakulkija-ohjelman haastattelut Dei Plussasta.
