Kirjoittanut
Kylväjän grand old man Olavi Peltola oli mukana jo järjestön ensiaskelissa. Monessa liemessä keitetty rovasti painottaa lähetystyön juuriin katsomista ja peräänkuuluttaa kaikessa Kristus-keskeisyyttä.
Vaikeiden vaiheiden jälkeen vuonna 1972 Olavi Peltola joutui jättämään Kansanlähetyksen. Hän päätti vielä ennen lähtöään käydä Ryttylän päärakennuksen jokaisessa majoitushuoneessa rukoilemassa. Polvilleen käyden hän rukoili: ”Herra, tämä järjestö perustettiin ennen kaikkea ulkolähetystyötä varten. Annathan tämän työnäyn jatkua tulevaisuudessakin!”
Nuo polvirukoushetket kertovat paljon Olavi Peltolan sitoutumisesta lähetyskäskyn täyttämiseen. Hän oli jo tuolloin vakuuttunut siitä, että kristityillä tulee Jeesuksen nimenomaisen käskyn mukaisesti olla työn painopiste, ei vain evankeliointi- ja lähetysinnossa, vaan määrätietoisessa suunnitelmassa kaikkien kansojen saavuttamisesta evankeliumilla. Juuri tätä työtä varten Lähetysyhdistys Kylväjä hieman myöhemmin perustettiin.
Olavi ja Ritva Peltolan kotiin Helsingin Lauttasaareen saapuessani Olavi on juuri lopettanut pitkän puhelun. Vaikka hän omiin viimeaikaisiin kokemuksiinsa viitaten muistuttaa, että meidän jokaisen on kerran suostuttava siihen, että ”maallinen majamme hajotetaan” ja fyysiset voimamme todella loppuvat, niin on ilmeistä, että hän edelleenkin palvelee aktiivisella otteella. Pitkät puhelut yhtä hyvin sielunhoidollista keskustelua kaipaavien kanssa kuin neuvoja kaipaavien kirkkoherrojen kanssa ovat tavallisia Olavin arjessa.
Vierailuni syy tällä kertaa tiivistyy kuitenkin vain yhteen kysymykseen: mikä on se asia tänään, jonka pian 89 vuotta täyttävä rovasti haluaa ennen kaikkea jättää perinnöksi tulevaisuuden Kylväjälle? Pitkä kokemus pappina, monessa tulessa koeteltu uskonelämä ja lähetystyönäky on kartuttanut paljon hiljaista tietoa, joka olisi saatava siirrettyä tulevien sukupolvien vastuunkantajille.
– Lähetystyö ei koskaan saa olla meille numero yksi! vastaa Olavi jo ennen kuin olemme kunnolla ehtineet siirtyä kahvipöydästä varsinaiseen haastatteluun. Vastaus tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta Ryttylän polvirukousten valossa. Pyydän tarkennusta.
– Lähetystyön tärkeyden korostaminen ja sen ”markkinoiminen” ei saa muodostua toimintamme pääjuonteeksi. Meidän on sen sijaan jatkuvasti kiinnitettävä huomiomme juuriin ja puhuttava siitä, mikä synnyttää ja pitää elossa lähetyselämän. Nuo juuret ovat Kristus-elämä. Kristus-elämä on sitä, että olemme sekä puheessa että toiminnassa Kristus-keskeisiä sekä järjestömme sisä- että ulkopuolella.
Kristus-keskeisyys saa tilaa meissä, kun ymmärrämme Raamatun ja elämänkokemuksen kautta perinpohjaisen syntiturmeluksemme, ja sen, että lääke siihen voi olla ainoastaan Kristuksen ristinkuoleman tähden meidän hyväksemme luettu uskonvanhurskaus. Kristus-keskeisyys on aina myös ristin teologiaa. Lähetystyöntekijä ei voi suorittaa kutsumustaan ilman, että hän astuu ristin tielle Kristusta seuraten. Työ Jumalan valtakunnan hyväksi vie meidät ilon ja syvän merkityksellisyyden lisäksi myös kärsimykseen. Tällainen Kristus-keskeisyys on luonnollisesti Raamattu-keskeisyyttä. Siksi toivon, että jokainen Kylväjän lähetti, ystävä ja kotimaan työntekijä voisi sydämestään yhtyä Paavalin sanoihin: En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. (1. Kor. 2:2).
– Kristus-elämässä meidät on kutsuttu viemään Jumalan valtakuntaa eteenpäin rukoillen. Siksi toivon, että Kylväjässä ja sen tukijoukoissa säilyy myös alusta asti mukana ollut kestävä esirukouskeskeisyys työntekijöiden puolesta nimeltä mainiten (2. Moos. 28:12). Lähetysystävien keskeisin tehtävä jatkossakin on uskollinen esirukous jokaisen Kylväjän lähetin, kotimaan työntekijän ja hallituksen jäsenen puolesta.
Teksti ja kuvat Janne Sironen
