Kirjoittanut
Ylösnousemustoivo on läsnä silloinkin, kun ihmiselämän tyranni kuolema näyttää voittavan.
Miten yhdistää rehellinen puhe kuoleman todellisuudesta ja toisaalta vahvistaa toivoa ja elämäniloa?” Näin kysyi Kuopion piispa Jari Jolkkonen hiljattain Itä-Suomen yliopistossa pidetyssä symposiumissa. Hänen alustuksensa – kuten koko symposiumin – aiheena oli kuolema.
Piispallinen kysymys on hyvä. Kuolema on ankara asia, eikä sen kohtaaminen ole aina helppoa kristityllekään. Jokainen joutuu kamppailemaan oman kuolevaisuutensa kanssa, kokemaan yleensä useiden läheisten poismenon sekä lohduttamaan toisia.
Kuolema luo elämän ylle alituisen uhanalaisuuden ja epävarmuuden tunnun ja tekee elämästä katoavaisuutta vastaan taistelemista – kamppailun, jonka me kaikki lopulta häviämme. Lähestyvän kuoleman kauhistuttavuuden koki myös Jeesus, joka Getsemanessa tunsi tuskaa ja kaipasi opetuslastensa läsnäoloa.
Ihmisten eliniän pidennyttyä ja kristillisen elämäntarkoituksen tultua vieraammaksi kuolema on saanut myös vapauttajan viran. Sairaaloissa ja surutaloissa vieraileville kirkonmiehille kuolema ei silti näyttäydy hyvänä ystävänä, joka tekee elämästä mielekkään tai kirkastaa sen arvon. Päinvastoin kuolema tuo kaipuuta, vaivaa ja kyyneleitä myös silloin, kun ihminen menehtyy elämästään kylläkseen saaneena.
– Pappina ajattelen, että kuolema on aina tyranni. Toki se lisäksi on joskus myös vapauttaja. Silti se on silloinkin aina raskas isku omaisille. Aina jää raskas suru. Siksi on keinotekoista selittää kuolema kivaksi kaveriksi, Jari Jolkkonen toteaa.
Pyhiinvaelluksen päätös
Ihmisellä tuntuu kuin luonnostaan olevan taipumus pitää kuolemaa outona ja elämään kuulumattomana, ja sitä se kristinuskon mukaan onkin. Kuolema ja katoavaisuus eivät sisältyneet Jumalan alkuperäiseen luomissuunnitelmaan.
Kenties pelottavinta tässä vihollisessa on se, että ilmoituksen mukaan se on portti, josta kulkeminen määrittää pysyvästi ihmisen suhteen Jumalaan. Silti kuolema fyysisenä tapahtumana ei tuo tähän suhteeseen mitään uutta. Jari Jolkkonen lainaa tunnetun katolisen teologin Karl Rahnerin sanoja: ”Kuolema on ihmisen pyhiinvaelluksen päätös, joka tekee lopulliseksi tien, jota ihminen on päättänyt kulkea tässä elämässä.”
Teologiassa puhutaan hengellisestä kuolemasta, jolla tarkoitetaan syntisen ihmisen jo elämän aikana tapahtuvaa vieraantumista Jumalasta.
– Kuolema ei katkaise eikä synnytä ihmisen suhdetta Jumalaan vaan tekee lopulliseksi sen, mikä on totta jo tässä ajassa. Tämä tekee myös elämästä hyvällä tavalla vakavaa ja merkityksellistä, Kuopion piispa pohtii.
– Kuolema ei ole piste, joka päättää kertomuksen, vaan kaksoispiste, josta seuraa jotakin, piispa kuvailee.
Kaksoispisteen ja kotiinkutsun piirtävät Jeesuksen uhrikuolema ja ylösnousemus. Niiden seurauksena kaikille ihmisille on tarjolla pääsy ikuiseen elämään.
Sovitus on pätevä
Kristilliselle kirkolle Jeesuksen ylösnousemus on aina ollut historiallinen tosiasia. Teologisesti tuon tapahtuman on katsottu osoittavan, että Isä hyväksyi ristillä tapahtuneen sovituksen ja lunastuksen. Ylösnousemus todisti, että sovitustyö oli pätevä ja ihmisen ansaitsema rangaistus on kärsitty.
Ja toisinpäin: ilman Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta kenelläkään ei olisi mahdollisuutta pelastua.
– Kristuksen kuolema paljastaa ihmisen synnin ja sen vakavuuden. Pojan kuolema ristillä oli myös Isän kärsimyksen paikka. Ylösnousemus puolestaan osoitti paitsi Jumalan voiman myös sen, että Jumala on avannut taivaan ja haluaa lahjoittaa ihmiselle ikuisen elämän valtakunnassaan, Jari Jolkkonen muotoilee.
Jari Jolkkosen mukaan pääsiäisen sanoma tarjoaa toivon evankeliumin sekä uskovalle että epäuskoiselle. Kuten luterilaisen pääsiäisyön messun päätössiunauksessa todetaan: ”Ylösnousemuksen säteilevä kirkkaus loistaa voitonsankarimme Kristuksen haudasta. Synnin ja kuoleman kahleet on murrettu – – Maailma on saanut toivon.”
Se on ilosanoma ihan jokaiselle omaksuttavaksi.
– Pääsiäisenä jokainen on kutsuttu Voittajan seuraan, mitä tahansa elämässä onkaan tapahtunut.
