Tornionjokilaaksossa kasvaneesta kouluneuvoston puheenjohtajasta tuli ensin tiimiesimies ja aluekappalainen, sitten ison seurakunnan kirkkoherra, kirkkohallituksen kansliapäällikkö ja lopulta piispa.
Pohjoisen piispan talvinen työviikko antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea hiippakunnan hengellisen johtajan vastuulle kuuluu. Jukka Keskitalo on antanut rovasteille arvonimiä, lounastanut Oulun kaupunginjohtajan kanssa, juhlinut piispa Samuel Salmelle myönnettyä rintamaveteraaniliiton kunniaristiä, tehnyt Alavieskan seurakuntaan piispantarkastuksen ja pitänyt yhteyttä Pipliaseuraan, jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimii.
Kaiken keskellä on verkkopalavereita ja -kokouksia tuomiokapitulin henkilöstön ja piispakunnan kanssa. Niin, ja tämä Arkin haastattelu, jolle piispa ystävällisesti raivasi tilaa pullottavasta kalenteristaan. Keskitalon johtamiskulttuuriin kuuluu panostaminen mediasuhteisiin ja dialogiin kirkon ja yhteiskunnan erilaisten toimijoiden kanssa.
Niiden 25 vuoden aikana, jotka Keskitalo on toiminut esimiehenä, vuorovaikutuksen merkitys on koko ajan kasvanut.
– Siitä on tullut suorastaan vaatimus. Asiantuntijaorganisaatioissa odotetaan, että esimies viestii avoimesti ja keskustellen.
Perustehtävän sanoittaja
Esimies ei ansaitse arvostusta enää pelkällä asemalla, vaan johtajuus on ansaittava. Pelkkä vuorovaikutus ei tässä tietenkään riitä. Pitää ymmärtää syvällisesti, mitä varten hänen johtamansa yhteisö on olemassa.
– Iloitsen vuorovaikutuksen lisääntymistä. Johtaja johtaa esimerkillään ja teoillaan, mutta myös puheellaan. Johtajan on hyvä osata sanoittaa yhteisönsä perustehtävää ja suuntaa. Ohi on aika, jolloin johtaja lausahti ohjeita etäältä, ja hyvä niin.
Myönteinen kehitys voi tietysti mennä liian pitkälle. Johtajan ominaisuuksia voidaan korostaa niin paljon, että johtajan asemaa itsessään ei enää kunnioiteta.
– Tämä voi heikentää johtajuutta ja koko yhteisö kärsii. Esimies voi onnistua vain silloin, kun johtajuus ja sen tarve tunnustetaan yhteisössä.
Esimiehen tukeminen kuuluu Jukka Keskitalon mukaan alaistaitoihin. Tämä ei tarkoita kritiikittömyyttä suhteessa esimieheen, mutta jos johtaminen perustavalla tavalla kyseenalaistetaan, syntyy varjojohtamisjärjestelmä.
– Joku aina nappaa johtajuuden, jos johtaja ei johda.
Varjojohtajuutta voi ennalta ehkäistä luomalla avoimet ja turvalliset mahdollisuudet kritiikin esittämiselle myös johtajia kohtaan.
Arvotietoiset milleniaalit
Pitkän työuransa aikana Jukka Keskitalo on nähnyt sekä johtajien että alaisten muuttuvan. Milleniaalit eli 2000-luvulla syntyneet ja vähän vanhemmatkin nuoret odottavat työnantajiltaan paljon. He haluavat, että työnantajan arvot ovat heidän arvojensa mukaiset ja työtehtävät vievät heitä eteenpäin uralla ja tuottavat sisäistä tyydytystä.
Työn tekeminen pelkän elannon vuoksi on korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten parissa harvinaista. Halutuimmat osaajat kilpailuttavat työnantajia ja työyhteisöjä.
Arvotietoisuus ja työn mielekkyyden etsiminen ovat Keskitalon mielestä hyviä asioita, mutta liian pitkälle vietynä sitoutuminen saattaa unohtua.
– En voi olla aina kiinnostunut vain siitä, mikä palvelee minua ja minun urakehitystäni. On hyvä oppia palvelemaan lahjoillaan yhteisöään sitkeästi silloinkin, kun se aiheuttaa jostakin luopumista.
Keskitalon mielestä johtajan taidot muodostuvat luontaisista ominaisuuksista ja oppimisesta. Kirkko on jo parikymmentä vuotta ymmärtänyt, että johtajia pitää kouluttaa, Keskitalo kehuu. Kirkon 50 opintopisteen laajuinen johtamisen erityiskoulutus (JOK) on muutoshakuinen ja suuntautuu tulevaisuuteen.
Järjestöt opettavat notkeutta
Moni kirkossa johtamisvastuuta kantava on saanut ensimmäiset johtamismallinsa ja -oppinsa nuorena seurakunnassa tai järjestössä.
– Järjestöissä saa harjoitella vastuun ottamista ja kantamista. Niissä kasvaa myös kyky reagoida haasteisiin notkeasti. Järjestöissä toimineet ihmiset ovat tuoneet kirkon luottamuselimiin notkeutta ja nopeutta.
Pappisvihkimystä haluavia haastatellessaan Keskitalo on huomannut, että monet heistä ovat toimineet vapaaehtoistehtävissä, esimerkiksi vertaisjohtajina opiskelijajärjestöissä.
Järjestöjen panos johtajien kasvattamiseen ei tietenkään hyödytä vain kirkkoa, vaan koko yhteiskuntaa.
– Jyväskylässä työskennellessäni huomasin, että monet Jyväskylän OPKOssa toimineet etenivät tärkeille paikoille.
Piispa Keskitalo muistuttaa, että johtajaksi kasvaminen alkaa oman persoonallisuuden kasvusta ja arvopohjan löytämisestä. Kristityn identiteettiin ja minuuteen liittyvä pohdiskelu on tärkeää rakennusainetta. Itsetuntemus parantaa johtamistaitoja, mutta asia on toisinkin päin: johtajuus lisää itsetuntemusta.
Rohkeutta delegointiin
Kun Jukka Keskitalo kertoo työurastaan, piispaksi päätyminen tuntuu hyvin luonnolliselta.
– Kaikki tehtävät, joita olen hoitanut, ovat valmistaneet polkua nykyiseen tehtävääni.
Ensimmäisen johtamistehtävänsä Keskitalo sai Jyväskylän seurakunnasta, jossa hän toimi aluekappalaisen virassa tiimiesimiehenä.
– Se oli ruohojuuritason tekemiseen ankkuroitua lähijohtamista.
Kirkkoherrana Jyväskylässä hän johti Suomen suurinta seurakuntaa ja kolmeasataa alaista.
– Silloin jouduin pohtimaan delegointia. Oli luotettava, että alaiset tekivät sen, mikä heille oli uskottu.
Näin ison yhteisön johtajana Keskitalon oli luovuttava pelaajavalmentajan roolista.
– En voinut hyökätä itse kaukalossa koko ajan, vaan täytyi varustaa ja valmentaa. Kirkkoherrana opin selkeää tehtävänantoa ja antamaan palautetta.
Yhdeksän vuotta kirkkohallituksen ylimpänä virkamiehenä, kansliapäällikkönä, oli paljolti hallinnon hoitamista. Sekin oli Keskitalon mielestä erittäin mielekästä ja tärkeää työtä.
Hallinto luo edellytykset
Hallintomiehen osaa surkutteleville Keskitalolla oli vastaus valmiina.
– Sanoin, että tämäkin on Jumalan valtakunnan työtä. Kansliapäällikkö luo edellytyksiä kirkon hengellisen perustehtävän hoitamiselle.
Kirkon hengellinen perustehtävä on se punainen lanka, joka on aina ollut Keskitalon työn ytimessä. Kun etsitään uutta, rönsyilemisellä voi olla arvoa, mutta esimiehen tulee muistuttaa mistä juuresta kaikki nousee.
– Perustehtävä on Kristuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn täyttäminen.
Oulun hiippakunnan piispan sauvaa Keskitalo on kantanut reilut kaksi vuotta.
– Tämä on työurani viimeinen tehtävä, koitan antaa siihen kaiken, mitä olen tähän mennessä saanut. Koko ajan voin edelleen myös kasvaa.
Vaikka piispan haasteet ovat maallistuvassa yhteiskunnassa suuria, Keskitalo on mielissään siitä, että hän on saanut hallinnollisen vaiheen jälkeen palata hengellisen johtamisen pariin.
– Pohjoisessa piispan tehtävää arvostetaan. Piispan ääntä halutaan kuulla.
Keskitalo toivoo olevansa dialogiin pyrkivä ja siinä taitava piispa, joka reagoi ketterästi yhteiskunnan muutoksiin. Tämä tavoite mielessään hän valitsi avustajakseen teologin sijaan viestinnän ammattilaisen ja yritysmaailmaa hyvin tuntevan Harriet Urposen.
Matkalla minuuteen
Jukka Keskitalon johtajan lahjat orastivat jo 1970-luvulla Tornionjokilaakson Karungissa, jossa hän toimi kouluneuvoston puheenjohtajana
– Olen nuoresta asti halunnut kouluttautua ja kasvaa johtajana. Tämä on ollut jatkuvaa matkaa minuuteen ja omien varjojen tiedostamista. Vähitellen olen tunnistanut kipupisteitä, joiden kanssa on ollut tarpeen tehdä työtä.
Keskitalo kertoo, että piispan roolissa ei ole aina helppo löytää rinnalla kulkijaa. Hänellä on ”onneksi” muutama ihminen, joiden kanssa voi tarpeen tullen keskustella luottamuksellisesti ja rehellisesti työhön liittyvistä henkilökohtaisista kysymyksistä.
Keskitalo suosittelee jokaiselle isoa johtamisvastuuta kantavalle, että tällä olisi työyhteisön ulkopuolinen, luotettava ja viisas henkilö, jonka kanssa voi keskustella haasteistaan rehellisesti. Pelkkä hymistely ja myötäkarvaan silittäminen ei auta omien sokeiden pisteiden näkemisessä. Sitä varten tarvitaan rohkeasti totuutta näyttäviä peilejä.
Kohti yksinkertaisuutta
Rehellinen ja samalla kannustava peili Keskitalolle on ollut piispa ja professori emeritus Eero Huovinen.
– Hän on ollut pitkään mentorini. Yliopistossa hän oli opettajani ja piispanakin olen oppinut häneltä paljon.
Mitä esimerkiksi?
– Kyvyn tuoda viesti esille yksinkertaisen oivaltavasti niin, että sen ymmärtää jo muutamasta sanasta tai lauseesta.
Keskitalo ihailee Huovisessa myös rohkeutta näyttää tunteitaan.
– Johtajan iso kysymys on, kuinka paljon ja missä hän avaa sieluaan. On tärkeää, että johtaja uskaltaa näyttää haurauttaan.
Teflonpinnan sijaan johtajan kannattaa tavoitella aitoutta, Keskitalo sanoo. Rikkinäisyyttä ei tarvitse piilottaa.
– Tulen koko ajan tietoisemmaksi omista murtumistani, se on tärkeää.
Jukka Keskitalolla on vapaahetkinä kotona mukavaa seuraa, jonka kanssa voi keskustella kirkon ja yhteiskunnan ilmiöistä.
– Pidän vaimoani Marjaa viisaana ihmisenä. Olen hyötynyt johtajanakin siitä, että saan pallotella asioita hänen kanssaan.
Isän perintö
Maalaistalossa kasvanut Jukka Keskitalo teki lapsena isän kanssa paljon töitä. Isä oli sodan käynyt talonpoika, joka opetti esimerkillään ja kasvatti samalla ahkeraksi. Vaikeita sotakokemuksia mukanaan kantanut mies oli välillä karu ja ankara. Äiti koetti siinä välissä pehmentää ilmapiiriä. Vanhana ja sairaana isäkin lopulta pehmeni.
– Olen halunnut ottaa etäisyyttä isän ankaruuteen, mutta alitajuisesti olen silti saattanut kantaa sitä. Olen tehnyt itseni kanssa töitä, etten reagoisi asioihin impulssien ja affektien pohjalta.
Jukka Keskitalo on halunnut tietoisesti olla kannustava isä. Kolmesta tyttärestään ylpeä mies kehuu heitä myös hyviksi johtajiksi.
– Hanna vastasi 13-vuotiaana partioleirillä 70 hengen ruokahuollosta. Kaksi tyttäristäni on jo äitejä. Ihailen sitä, miten he pyörittävät arkeaan. Eivät he ajattele olevansa suuria johtajia, mutta tekevät silti todella tärkeää työtä.
Vähässä uskollinen
Mistä johtajan tehtävistä haaveilevan nuoren kannattaa aloittaa?
– Kun palvelee pienissä asioissa, saa suurempaa vastuuta. Ole vähässä uskollinen. Johtajaksi kasvetaan askel askeleelta. Aloittaa voi vaikka partiossa tai opiskelijajärjestössä.
Vastuun kantaminen on Keskitalon mielestä tärkeää myös persoonan kasvun ja itsetuntemuksen kannalta. Siinä tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan ja varjoistaan.
Myös elämänkokemus kasvattaa johtajia – sekä monipuolinen, avoin ja rohkea elämä. Johtajana kasvava ihminen kasvaa aina myös ihmisenä.
– Raamatun johtajien elämää kannattaa tutkailla. He ovat esimerkkejä sekä hyvässä että huonossa.
Esimerkiksi Mooses, Joosua ja tietenkin Jeesus ovat hyviä johtajan esikuvia. Daavidin tarina muistuttaa, että epäonnistuva ja langennut johtaja saa tehdä parannuksen.
Keskitalo kertoo, että iän myötä johtajuuden ympäriltä on karissut kaikki glooria ja hypetys
– Johtaminen on kovaa työtä. Johtaja ei palvele itseään, vaan ennen muuta yhteisöään.
Teksti: Danielle Miettinen
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehdessä 1/21.
