Kirjoittanut
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo avasi kaksipäiväisen piispainkokouksen Kuusamossa 31.8.2021.
Puheessaan piispa Keskitalo pohti kaupunkien ja maaseudun roolia tulevaisuuden kirkossa. Piispa totesi, että elinvoimainen Kuusamo piispainkokouksen pitopaikkana tarjoaa hyvän kontekstin pohtia kaupungistumisen megatrendiä kirkon kannalta.
Megatrendien rinnalla piispa haluaa kiinnittää huomion myös toisensuuntaiseen kehitykseen:
”Toisaalta tulevaisuuden tutkijat pyrkivät tunnistamaan myös hiljaisia signaaleja, jotka saattavat olla jännitteisiä megatrendien kanssa. Jokin yllättävä tapahtuma, kuten koronapandemia, saattaa myös voimistaa hiljaisia signaaleja. Yksi tällainen tuore signaali on Helsingin väestönkasvun hidastuminen ja jopa kääntyminen muuttotappioksi ja tiettyjen, hyvät palvelut omaavien, maaseutupaikkakuntien väestön lisääntyminen. Suhteellisesti ottaen kaikkein eniten on kasvanut Jomala; siis kunta Ahvenanmaalla, jonka väkiluku on lisääntynyt viisivuotisjaksolla lähes 16 %. Myös Kuusamon kaupungin väkiluku kasvoi viime vuonna ensimmäisen kerran vuoden 1994 jälkeen.”
”Läheskään kaikilla väkeä menettävillä paikkakunnilla ja seurakunnissa ei ole heittäydytty väistämättömien kehityskulkujen vietäväksi. Monella pienellä paikkakunnalla halutaan olla aktiivisia tulevaisuuden tekijöitä, ja tuoda esiin, että hieman sivummalla elämisessä ja asumisessa on myös kiistattomia etuja, kuten vähemmän hektinen elämänrytmi ja upea luonto ympärillä. Korona-aikana vilkastunut kotimaan matkailu ja etätyö vapaa-ajan asunnoilta käsin on avannut monen silmiä näkemään kauneutta ja elämänlaatua nimenomaan sivussa vilkkaimmista teistä.”
Esimerkkinä piispa nosti suurten keskusten ulkopuolella olevien seutujen merkityksen, ja totesi näiden merkityksen kirkon tulevaisuudelle nousevan. Hän nosti esiin myös syrjäisten ja pienten seurakuntien taloudellisen ahdingon:
”Pohjoisesta käsin katsoen näyttää siltä, että kirkollisessa puheenparressa pienet ja kaukana keskuksista olevat seurakunnat nähdään turhan usein taakkana ja rintamaiden kirkon jäsenten avustettavina, jopa elätettävinä. Aina ei elävälle ja kirkon perustehtävää erittäin hyvin toteuttavalle paikallisyhteisölle ja ”kasvattajaseurakunnalle” anneta sitä arvoa, jonka se ansaitsisi.”
”Taloudelliset mittarit ja ideologia, että jokaisen seurakunnan pitäisi tulla toimeen omillaan näyttää ajoittain olevan vahva eetos kirkollisessa päätöksenteossa. Huomionarvoista on, että parissa vuosikymmenessä Kirkon keskusrahaston tasausjärjestelmäksi tarkoitettujen vähävaraisten seurakuntien avustusten kokonaismäärä on laskenut radikaalisti. Tämä leikkaus ei ole tapahtunut vuosina, jolloin olisi ollut kovia säästöpaineita. Kyse on siis ollut tietoisesta arvovalinnasta, vaikka sitä ei ehkä sellaiseksi ole sanottu.”
Maaseudun ja kaupunkien seurakuntien välillä kohtalonyhteys
Piispa kertoi, että Oulun hiippakunnan strategia nostaa periferian keskiöön:
”Yksi muoto tätä on maantieteellinen syrjäseutuisuus ja siellä toimivien seurakuntien taloudellinen niukkuus. Mutta tietenkään marginaalia ja periferiaa ei tule tässä yhteydessä ymmärtää vain maatieteellisenä syrjäseutuna, vaan keskusten ja periferian raja kulkee viime kädessä ihmisten ja elämän olosuhteiden kuin kaupunkien ja maaseudun välillä.”
”Jos on niin, että kirkon tulevaisuus ratkaistaan keskusten sijasta periferiassa, niin eikö tämä mielenkiintoisella tavalla nimenomaan murra edellä kuvaamani teoreettista vastakkainasettelua kasvukeskusten ja maaseutupaikkojen välillä. Ajattelen, että kirkon tulevaisuuden kannalta maaseudun ja kaupunkien seurakuntien välillä vallitsee kohtalonyhteys. Marginaalissa ja periferiassa eläviä ihmisiä on yhtä hyvin Kuusamossa kuin Kokkolassa, yhtä hyvin Helsingin Kallion kylässä kuin Halsuan Kalliokosken kylässä.”
Kirkon viestintä
