Kirjoittanut
Suomen Raamattuopiston Hengellisten syventymispäivien avaustilaisuudessa puhuneen piispa Tapio Luoman mukaan Raamatun kertomukset ovat täynnä kuvauksia siitä, miten hylätyksi tulemisen pelko ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu ”keskustelevat keskenään”.
Luoma arveli, että lopullisen hylkäämisen eli kadotuksen pelko ”voi olla sukua sille, mitä me sosiaalis-eettisissä kysymyksissä pelkäämme”. Hän korosti kuitenkin, että kadotus ei ole ”kohtalonomainen välttämättömyys”, vaan ”Jeesus on jo kokenut Jumalan hylkäämisen kaikkien puolesta”.
Helsingissä Temppeliaukion kirkossa puhunut Espoon hiippakunnan Piispa Tapio Luoma totesi, että jokaisessa ihmisessä asuu hyväksymisen kaipuu.
– Mutta hylkäämistä pelkäämme kuollaksemme. Että emme olekaan sitä, mitä meiltä odotetaan.
– Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen karkotettiin paratiisista. Tapahtui hylkääminen. Tuollaisesta on kyse aina silloin, kun ihminen pelkää hylätyksi tulemista, Luoma sanoi.
Hän huomautti kuitenkin, että Jumala ei hylännyt syntiin langenneita ihmisiä kokonaan.
– Jumala antoi ihmisille uuden tehtävän – viljellä ja hankkia elantonsa. Silti syntiinlankeemus välitti jotain hylkäämisestä ihmisten peruskokemuksiin.
”Puhun mieluummin taivaasta”
Luoma totesi, että syyllisyyskysymykset kuuluvat ”uskonnollisen elämän ytimeen”.
– Kyselen, ovatko myös aikamme sosiaalis-eettiset kysymykset sittenkin uskonnollisia kysymyksiä, joiden taustalla on tukahdutettu Jumalan kaipuu. Onko esimerkiksi nykyaikaisen suvaitsevaisuus-keskustelun taustalla heijastuma hylkäämisen pelosta, joka jo paratiisissa tuli vastaan? Pelko että suljetaan ulkopuolelle.
– Kadotuksen pelkokin voi olla sukua sille, mitä sosiaalis-eettisissä kysymyksissä nyt pelkäämme, Luoma muotoili.
Hän korosti, että kukaan ihminen ei voi tuomita toista kadotukseen, vaikka kirkon historiassa näin onkin usein haluttu tehdä.
– Vain Jeesus Kristus voi sanoa, kuka joutuu kadotukseen. En muutenkaan halua keskittyä kadotukseen, vaan mieluummin puhun taivaasta. Kristinusko on silti tuonut kadotuksenpelkoonkin oman lohduttavan näkökulmansa.
– Ensinnäkin kadotus ei ole mikään luonnonlaki tai välttämättömyys. Kuolema ei saa viimeistä sanaa. Kristillinen näkökulma vie ihmeellisyyksiin. Puhumme kuoleman voittamisesta.
– Raadeltuna ristillä Kristus huusi ”miksi Jumala minut hylkäsit”. Herramme on huutanut sen meidän kaikkien puolesta. Tähän asiat eivät kuitenkaan päättyneet. Tuli sunnuntai, tyhjä hauta, kokemus Jeesuksen ylösnousemuksesta. Jeesus elää – kuolema on voitettu. Mikä näytti totaaliselta hylkäämiseltä, ei lopulta ollutkaan sitä.
Luoma kehotti niitä, jotka tuntevat olevansa hylättyjä, muistamaan viittä asiaa:
– 1. Sinä olet Jumalan lapsi riippumatta tunteistasi
2. Muista pyhää kastettasi. Siinä olet Jumalan omien joukossa.
3. Muista Jeesusta Kristusta, joka koki mitä on olla hylätty.
4. Pysy kärsivällisenä. Odota Jumalaa minun sieluni, vielä saan kiittää häntä.
5. Kuule Jumalan oma armonvakuutus: vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot mutta minun armoni ei sinusta väisty.
Hengelliset syventymispäivät jatkuvat sunnuntaihin asti.
