Kirjoittanut
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo täyttää 60 vuotta 7.3. Matti Revosta ei pitänyt tulla pappia, vaan teologi. Toisena vaihtoehtona oli teknillinen ala, jolla Revon isä ja veli työskentelivät.
– Asevelvollisenakin olin lentoteknillisellä aliupseerikurssilla. Uskonopilliset kysymykset veivät kuitenkin voiton teknillisistä. Useamman opiskeluvuoden kuluessa aloin tottua ajatukseen, että minusta voi tulla pappi, Repo muistelee.
Kuudentena opiskeluvuotena Messukylän seurakunnasta kysyttiin, josko Repo voisi tulla heille töihin. Käytännöllisesti katsoen koko elämänsä Tampereella ja Kangasalla eläneelle nuorelle miehelle paluu kotimaisemiin oli mieluinen. Aktiivisesti seurakunnassa toimineet vanhemmat kannustivat suvun ensimmäistä pappia uravalinnassaan.
– Vanhin poikani Heikki on nyt sukumme toinen pappi. Kävin täällä piispantalossa vuonna 1985 valmistautumassa papinvihkimykseeni piispa Paavo Kortekankaan luona. Vähänpä sitä silloin arvasi, että jonain päivänä otan samalla tavalla nuoria teologeja itse vastaan täällä, 11 vuotta Tampereen hiippakunnan piispana erinomaisesti viihtynyt Repo naurahtaa.
Kirkon tulevaisuudessa on toivoa
Ennen piispaksi valintaa Repo työskenteli Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteerinä.
– Päätimme silloin vaimoni Päivin kanssa, ettemme muuta perheemme kanssa pääkaupunkiseudulle. Pendelöin kuusi vuotta Helsinkiin töihin. Jälkeen päin ajateltuna se oli tärkeä uravaihe, koska opin työssäni näkemään kirkon laajemmasta näkövinkkelistä.
– Piispana työskentely on tuntunut hyvältä, vaikka työpäivät pitkiä välillä ovatkin. Erityisesti olen nauttinut seurakunnissa vierailemisista. Ja ehkä vielä eniten kouluvierailuista, joissa konkretisoituu eteenpäin katsomisen mieli ja tulevaisuuden toivo.
Kokonaiskirkollisina haasteina Repo näkee lasten ja nuorten tulevaisuuden sekä vapaaehtoisten määrän.
-Tulkitsen isossa kuvassa sen, että sotien jälkeinen rakennusaika on ollut ylämäkeen nousemista. Nyt olemme saavuttaneet lakipisteen, josta olemme lähteneet hiljalleen laskuun.
– Numeroilla mitattava tulevaisuus näyttää siltä, että meillä on entistä vähemmän jäseniä ja entistä vähemmän rahaa. Ehkäpä meidän jäsenkuntamme on silloin entistä sitoutuneempaa. Pienemmät ulkonaiset puitteet voivat olla myös mahdollisuus. Ei kirkon tulevaisuus ole ikinä perustunut kultaan ja kimallukseen, kun historiaa tutkailee. Suurin on kuitenkin aina ollut evankeliumin muutosvoima, joka vie meitä eteenpäin myös tulevaisuudessa, Repo muistuttaa.
Mieluinen vaarin virka
Ekumeeninen yhteistyö ja kansainväliset tehtävät pitävät Matti-piispan kiireisenä. Mutta kun aikaa jää, mies ottaa yhdessä vaimonsa Päivin kanssa sukset tai pyörät alleen ja lähtevät tutkailemaan lähiympäristöä esimerkiksi Pyynikinharjulle.
– Soitin nuoruudessani bassoa useammassa bändissä ja toivoisin että musiikkiharrastukselle jäisi enemmän aikaa. Musisoimme paljon yhdessä, kun neljä lastamme asuivat vielä kotona.
– Nykyään elämäämme ilostuttavat myös kolme, alle kouluikäistä lastenlasta, Matti-vaari kertoo.
Lastenkirjojen lukemisen ohella Repo viihtyy mielellään muunkinlaisen kirjallisuuden parissa. Tällä hetkellä menossa ovat Mikael Niemen ”Karhunkeitto” -romaani ja Juha Sepon kirjoittama Martti Simojoen kaksiosainen elämänkerta.
Marko Honkaniemi
