Kirjoittanut
Piispa Seppo Häkkinen sanoo kirkon työstäneen suunnitelmiaan epidemioiden ja onnettomuuksien varalle jo vuoden 2004 tsunamikatastrofista lähtien.
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen työskenteli kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana, kun tsunami iski Thaimaahan tapaninpäivänä 2004. Onnettomuudessa kuoli 179 suomalaista, mikä tekee siitä tuhoisimman suomalaisiin kohdistuneen yksittäisen suuronnettomuuden rauhan aikana.
– Siitä lähtien on tehty suunnitelmia onnettomuuksiin ja epidemioihin liittyen. On kiinnitetty valmiusasioihin huomiota, Häkkinen sanoo.
Kirkkohallituksen valmiustoimikunta on seurannut koronatilannetta siitä lähtien, kun Wuhanista, Kiinan Hubein maakunnasta, alkoi tihkua tietoja mahdollisesta pandemiasta.
– Olemme olleet yhteydessä muihin viranomaisiin ja varautuneet siihen, että annamme seurakunnille ohjeita, tähdentää Häkkinen.
Viime viikolla kirkkohallituksesta lähti yleiskirje kaikkiin Suomen evankelis-luterilaisiin seurakuntiin. Kirje sisälsi kirkon työntekijöille osoitettuja toimenpidesuosituksia koronaepidemian patoamista varten ja toimintaohjeet sen varalle, että koronavirus kaikesta huolimatta lähtisi laajasti leviämään Suomessa.
– Seurakunnissa noudatetaan viranomaisten ohjeita. Seurakunnat eivät tässä mitenkään poikkea muusta yhteiskunnasta, piispa tähdentää.
– Seurakunnissa on varauduttu. Hygieniaan on kiinnitetty huomiota.
”Jos emme enää voi fyysisesti kokoontua yhteen, niin onneksi meillä on nykyisin sen korvaamiseen paljon enemmän mahdollisuuksia kuin aikaisemmin.”
Seppo Häkkisen mukaan koronatilanteen eskaloituessa kirkolla on keskeinen tehtävä kansan kriisinsietokyvyn ja henkisen kestokyvyn vahvistamisessa. Siitä kirkko sai tuntumaa, kun maassa käsiteltiin tsunamituhon järkytyksiä ja uhreja surtiin.
– Se on yhteiskunnan turvallisuusstrategiassakin kirkon tehtäväksi annettu. Tällaisessa tilanteessa, joka monella tavalla hämmentää ja pelottaa, jonkun verran ehkä ahdistaakin, kirkon tehtävä on olla toivon tuoja ja tarjota myös sielunhoidon mahdollisuutta.
Kirkon ja kristillisten medioiden tuottamat sisällöt kokivat tsunamionnettomuutta seuraavina kuukausina kulutuspiikin.
”Kirkon tehtävä on olla toivon tuoja.”
– Jos emme enää [koronan takia] voi fyysisesti kokoontua yhteen, niin onneksi meillä on nykyisin sen korvaamiseen paljon enemmän mahdollisuuksia kuin aikaisemmin. Silloin tietysti kirkon viestinnän rooli, esimerkiksi hartausohjelmien merkitys, korostuu. Samoin seurakuntien omat ohjelmat, joita he netin ja eri välineiden kautta lähettävät.
Läpensä medialisoituneena aikakautena Mikkelin piispa nostaa esiin myös yllättävän näkökulman. Kirkko kohtaa yhä ihmisiä, usein yhteiskunnan vähäosaisia tai vanhuksia, jotka eivät ole vielä koronasta kuulleetkaan. He eivät osaisi suojautua eikä heitä voitaisi auttaa ilman seurakunnan diakoniatyöntekijöiden kohtaamisia.
– Tämäkin on aika tärkeä huomata.
