Kirjoittanut
Luterilaisen kirkon sisällä on hyvin erilaisia näkemyksiä esimerkiksi avioliitosta ja kirkon virasta. Minkä verran erilaisuutta saa olla? Näistä asioista keskusteltiin Suomen teologisen instituutin avajaisissa syyskuun alussa.
Suomen teologisen instituutin (STI) syyskauden avajaisissa keskusteltiin eri tavoin ajattelevien ihmisten mahtumisesta samaan kirkkoon. Aiheesta keskustelivat STIn pääsihteeri Jari Rankisen johdolla piispa Teemu Laajasalo, kirkkoherra ja pappisasessori Kaisa Huhtala, kirkkoherra ja kirkolliskokousedustaja Jouni Turtiainen ja toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen.
Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiaisen mielestä kristittyjen tulee pyrkiä yksimielisyyteen.
– Tästä vallitsee suuri väärinkäsitys. Yksimielisyys ei tarkoita samaa kuin samanmielisyys. Kun oikein tarkkaan etsii samanmielisyyttä, löytää vain itsensä. Yksimielisyys tarkoittaa, että on oltava valmis kompromisseihin. Kirkossa on löydettävä se ydin, joka yhdistää vahvasti. Kompromisseja voidaan tehdä monissa asioissa, mutta ei ydinasioissa.
Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala lähestyy aihetta samasta tulokulmasta Turtiaisen kanssa. Usko Kristukseen ja pelastus hänen sovitustyönsä tähden on ydinkysymys, josta ei voi olla eri mieltä.
– Sitten on niitä kysymyksiä, jotka eivät ole pelastuksen kannalta välttämättömiä. Esimerkiksi virkakysymyksestä voi olla eri mieltä. Se ei ole pelastuksen kannalta välttämätön asia.
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiaisen mielestä määrättömästi erilaiset näkemykset eivät mahdu samaan kirkkoon.
– Lähtökohtaisesti ajattelen, että pitäisi olla yksi usko ja yksi sisältö. Se ei ole ihan todellisuutta tällä hetkellä.
Ihmisiä palvelemaan tarvitaan moninainen joukko, jotta onnistuisimme Kristuksen ilosta kertomisessa.
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo muistuttaa, että kirkon sisään on hyvä mahtua eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Se palvelee evankeliumin eteenpäin menemistä.
– Ihmisiä palvelemaan tarvitaan moninainen joukko, jotta onnistuisimme Kristuksen ilosta kertomisessa. Jos ajattelen omaa historiaani ja pohdin miten-kysymystä. Tärkeää on, että pohditaan kasvojen kautta eikä vain teoreettisena kysymyksenä.
Laajasalo toteaa, että Kristuksen kirkko pitää sisällään monenlaisia näkemyksiä ja tulkintoja.
– Kirkon perustaja, ylläpitäjä ja Herra on Kristus itse. Jos puhumme yksittäisestä kirkosta, kuten Suomen evankelisluterilainen kirkko, niin rajanvetokysymys on, että mistä asioista olemme pystyneet yhdessä sopimaan. Kirkkokunnan rajat muotoutuvat siitä, että ollaan pystytty joistakin asioista sopimaan.
Kristillinen oppi ei ole vaihtotavaraa
Minkä verran erilaisuutta voi olla saman kirkon sisällä? Tästä keskustelijoilla on eri näkemyksiä.
Kaisa Huhtala haluaa erottaa opin ja etiikan.
Kolminaisuus on pysyvä, mutta moraalin suhteen on jossain määrin sallittava erilaisuus.
– Oppi pysyy samana, mutta etiikassa pitää yhdessä hakea linjoja. Kolminaisuus on pysyvä, mutta moraalin suhteen on jossain määrin sallittava erilaisuus.
– Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, että kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys sakramenteista ja kirkon opeista. Ajattelen, että kirkko on aito Kristuksen ruumis, olkoonkin, että mukana on paljon historian mukanaan tuomaa röpelöisyyttä, Jouni Turtiainen toteaa.
– Oppi ei muutu, mutta eetoksesta on käytävä keskustelua.
Lauri Vartiainen on samaa mieltä siitä, että kristillisen opin sisältö ei ole vaihtotavaraa, mutta hän muistuttaa myös, että opin sisällöstä vallitsee erimielisyyttä.
– Toiseksi olisi vielä vaikeampi keskustelu, jos olisimme toisen sukupolven kristittyjä. Edustamme 2000-vuotista kristillistä traditiota. Siinä mielessä olisin varovaisempi myös etiikan puolella siirtelemään rajapyykkejä, joista ollaan oltu yksimielisiä jo kaksi tuhatta vuotta.
– Emme ole siirtäneet rajapyykkejä, haluamme vain keskustella, Jouni Turtiainen sanoo.
Teemu Laajasalon mukaan tulee ensisijaisesti sitoutua Jumalan sanaan ja pastorin tulee sitoutua kirkon tunnustukseen.
– Jos katsotaan kapituleihin tulleita kanteluita, meillä on avioliittokäsitykseen ja virkakäsitykseen liittyviä kanteita, mutta opillisista kysymyksistä niitä on tullut hämmästyttävän vähän.
– Meidän pitää pysyä siinä, mitä olemme yhdessä sopineet. Se voi tarjota ihmisille pakopaikan arjesta pyhään.
Ehtoolliskysymyksessä näkemyksellistä hajontaa
Ehtoollisyhteys tai sen puuttuminen eri tavoin ajattelevien kristittyjen kesken jakaa keskustelijoiden mielipiteitä.
– Sana ja sakramentit ovat kirkon ydintä. Jos meillä ei ole ehtoollisyhteyttä, koska tuon papin toimittama sakramentti ei ole Kristuksen ruumis ja veri, se on hankala juttu. Siinä menee raja. Jos ajatellaan, että Jumalan teko ei tapahdu alttarilla, se ei ole enää virkakäsitystä koskeva kysymys, vaan sakramentin sisältöön liittyvä kysymys, piispa Teemu Laajasalo linjaa.
Laajasalo toivoo, että aiheesta käytäisiin pitkä teologinen keskustelu.
Ihmisellä voi olla sellainen omatunto, ettei vaan voi tulla, ketä se haittaa ja mitä se haittaa.
Kaisa Huhtala katsoo asiaa omantunnon kysymyksenä.
– Ihmisellä voi olla sellainen omatunto, ettei vaan voi tulla, ketä se haittaa ja mitä se haittaa.
– Jollakin omatunto on herkempi kuin toisella. Se ei ole tämän ajan trendi. Minun käsitykseni mukaan on väärin, jos ajetaan sellaiset ihmiset pois kirkosta.
Jouni Turtiainen pohtii kysymystä hengellisen vallankäytön näkökulmasta.
– Jos emme anna tilaa erilaisuudelle, onko pakottaminen sitten Kristuksen rakkauden mukaista. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmista sakramentin salaisuus lykätään tasa-arvon muottiin. Jos tämä ei kelpaa, pysy poissa. Se on julmaa rakkaudetonta vallankäyttöä.
Olen pitänyt kunnia-asiana olla jakamassa ehtoollista Sleyn pitämissä messuissa
– Olen pitänyt kunnia-asiana olla jakamassa ehtoollista Sleyn pitämissä messuissa. Haluan palvella heitä sanalla ja sakramenteilla.
– Minäkin pidän kunnia-asiana, että käyn ehtoollisella Sleyn messuissa, Kaisa Huhtala sanoo.
Puhe omantunnonvapaudesta ilahduttaa Lauri Vartiaista, sillä hän kertoo havainneensa merkkejä yhteyden vähenemisestä.
– Tunnistan pieniä koko ajan kasvavia merkkejä, miten laidat siirtyy kauemmaksi toisistaan. Ja jossa yhteys vähenee koko ajan, voidaanko kymmenen vuoden päästä pohtia tätä samaa kysymystä.
– Kun kysytään, voidaanko pakottaa ihmiset toimimaan vastoin omaatuntoa. Se juna meni jo. Olen harmissani siitä, että keskustelu rajautuu vain tiettyihin asioihin ja tietyt asiat halutaan rajata pois.
Kun näkemykset poikkeavat niin paljon toisistaan, miksi edes pyritään olemaan samassa kirkossa, Jari Rankinen kysyy keskustelijoilta.
– Sen vuoksi, että Jeesus käski Johanneksen evankeliumissa, että hänen omansa olisivat yhtä, Lauri Vartiainen sanoo.
– Se sirpaloituminen on helposti itseään vahvistava käsitys ja ääni ulkopuolella oleville on aina heikompi ja heikompi.
