Kirjoittanut
Musiikkipedagogi Siina Hirvonen esiintyy hengellisillä kesäjuhlilla, Pikku Kakkosessa ja lastenkonserteissaan ympäri Suomen.
Olet ollut mukana Pikku Kakkosessa yli 10 vuotta. Mikä ohjelmassa koukuttaa?
Työ pitää vireessä, koska se patistaa koko ajan kehittämään tuoreita ja innostavia pedagogisia ratkaisuja.
Olen henkeen ja vereen musiikkikasvattaja. Laulujen kautta lapsille voidaan opettaa monia tärkeitä asioita, kuten kirjaimia, numeroita, vuodenaikoja, hyviä tapoja, Raamattua jne.
Sama pätee aikuisiin; tuhannet suomalaiset muistavat Pikku Kakkosen osoitteen postilaulun ansiosta.
Mihin televisiokasvo saa tottua?
Kun tekee julkista työtä, saa osakseen rankkaa kohtelua. Olen saanut äärimmäisen rivoja häirikköpuheluita ja lukenut sosiaalisesta mediasta törkeitä arvioita ulkonäöstäni. Yhdellä lomamatkalla en saanut rauhassa nauttia päivällistä, koska humalainen suomalaismies tuli kerta toisensa jälkeen soittamaan suutaan.
Oletko päässyt maistamaan menestystä?
Ilahduin, kun sain vuonna 2010 Vuoden Kasvattaja -tittelin. Se antoi potkun ja rohkeuden siirtyä yksityisyrittäjäksi. Samalla se oli tärkeä huomionosoitus koko ammattikunnalle eli lasten kanssa töitä tekeville musiikkialan ammattilaisille.
Millaista kehityspolkua olet kulkenut esiintyjänä?
Vartuin kanttorivanhempien perheessä Helsingissä. Me kolme lasta elimme arjessa kirkkomusiikin ympäröimänä. Kävin viulutunneilla ja harrastin pienestä pitäen kuorolaulua. Äidin ja isän ansiosta pääsimme musisoimaan erilaisiin seurakunnan tilaisuuksiin. Koulussa opiskelimme musiikkiluokalla.
Totuin esiintymään pienestä pitäen, vaikka joka kerta jännitin. Joskus epäonnistuin ja unohdin, häpesin ja häkellyin.
Sitten aloin havaita, että kyllä muillekin samaa tapahtuu. Opin olemaan takertumatta virheisiin.
Miten Jumala on sinua vahvistanut?
Vuoden 2017 alkupuolella elin raskasta elämänvaihetta. Avasin television, jossa sattui juuri sillä hetkellä puhumaan minulle entuudestaan tuttu kirkkoherra. Hän julisti Jumalan sanaa ja vakuutti, että Hänelle kelpaan ihan sellaisenani. Sanat koskettivat ja hoitivat.
Siitä käynnistyi muutos, joka on edennyt lempeällä, syvällä tavalla, hiljakseen.
Teksti: Erja Taura-Jokinen
Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 6-7/2018
