KT Kimmo Kosonen aloitti tammikuussa Suomen Pipliaseuran lukutaitotyön johtajana sekä pipliaseurojen maailmanlaajuisessa yhteistyöverkostossa nimikkeellä Head of Literacy and Education.
Miksi kääntäisimme Raamattua, jos sitä ei osata lukea? Tähän tiivistyy syy, miksi Yhtyneiden Raamattuseurojen kansainvälinen verkosto UBS (United Bible Societies) panostaa lukutaito-opetukseen osana kokonaisvaltaista missiotaan. Suomen Pipliaseura on myös asettanut lukutaitotyön yhdeksi keskeiseksi painopisteekseen.
KT Kimmo Kosonen aloitti tammikuun alussa lukutaitotyön johtajana Suomen Pipliaseuran palveluksessa. Yhtyneiden Raamattuseurojen kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti hän johtaa kansainvälistä pipliaseurojen lukutaitotyötä maailmanlaajuisessa yhteistyöverkostossa. Kimmo Kososen asemapaikka on tällä Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa.
Kosonen on aiemmin tehnyt koulutus- ja lukutaitotyötä Aasiassa Suomen Lähetysseuran työntekijänä SIL International -järjestön työyhteydessä.
Miksi lukutaito-opetusta äidinkielellä?
Kun jollekin kielelle käännetään ensimmäistä kertaa Raamattu, se on yksi ensimmäisistä sille kielelle tehdyistä kirjallisista teoksista. Ensimmäisen käännöksen yhteydessä luodaan usein myös kirjakieli, jota kukaan ei ole aikaisemmin käyttänyt. Samalla syntyy tarve opettaa ihmisiä lukemaan omalla kielellään.
Raamatun kääntäminen luo käytännössä pohjaa sille, että äidinkielinen lukutaito-opetus voi alkaa. Pipliaseurat tekevätkin lukutaitotyötä monessa paikassa, missä raamatunkäännös on uusi tai vielä valmisteilla. UBS:n lukutaitotyön piirissä on tällä hetkellä vuosittain noin 100 000 oppijaa.
Miksi lukemaan oppiminen omalla äidinkielellä on niin tärkeää?
– Lukutaito on ytimeltään sitä, että ihmisen aivot ymmärtävät, että se mitä puhutaan, voidaan ilmaista myös joillain merkeillä, kirjaimilla. Käytettäessä kieltä, jota oppija ei juuri osaa, tätä yhteyttä ei kovin helposti synny, Kosonen korostaa.
Useimpien vähemmistökielten puhujat käyvät koulua maan valtakielellä, ja tutkimukset osoittavat, että oppimistulokset ovat vaihtelevan kehnoja. Maailmassa on yli 600 miljoonaa käytännössä luku- ja kirjoitustaidotonta lasta, jotka ovat kuitenkin käyneet peruskoulua. Kun alkeis- ja esiopetusta annetaan kielellä, jota kotona ei puhuta, voivat perustaidot jäädä todella heikoiksi.
Äidinkielisen opetuksen asema ei ole turvattu
Kosonen on viimeisten 20 vuoden ajan tehnyt akateemista tutkimusta monikielisestä koulutuksesta ja kielipolitiikasta Aasiassa sekä toiminut konsulttina. Hän on kouluttanut järjestöjä, virkamiehiä, poliitikkoja ja asiantuntijoita sekä vieraillut Aasian maiden päättäjien luona edistämässä äidinkielistä opetusta ja monikielistä koulutusta.
Hänelle on tärkeää, että lukutaidon opetus äidinkielellä, tai monikielisten ihmisten tapauksessa vahvimmalla kotona puhutulla kielellä, saisi vahvemman aseman myös yhteiskunnallisesti.
Voisi kuvitella, että tutkimukset puhuisivat puolestaan ja äidinkielinen opetus nostettaisiin välittömästi prioriteettilistalle. Käytännössä kuvaan astuvat kuitenkin rajalliset resurssit ja osittain myös politiikka: pääkielen suosiminen kertoo paitsi kansallisen yhtenäisyyden korostamisesta, myös kielivähemmistöjen heikosta asemasta, eikä tahtoa sen nostamiselle välttämättä ole.
Työ ei siis ole helppoa, ja siksi mukana ovat järjestöt, jotka tekevät työtä osittain virallisen koulujärjestelmän rinnalla ja yhteistyötä tehden.
Äidinkielisen opetuksen virallista ihmisoikeusstatusta on yritetty edistää isojen kansainvälisten järjestöjen, kuten Unicefin ja Unescon toimesta. – Tällä hetkellä äidinkielinen opetus ei kuitenkaan ole kansainvälisten sopimusten piirissä oleva ihmisoikeus, hän sanoo.
Pipliaseurojen kansainvälisessä verkostossa
Kosonen on ollut mukana luomassa laaja-alaista verkostoa Aasiassa. Tämän verkoston työn tuloksena miljoonat lapset Aasiassa saavat nykyisin vähän parempilaatuista opetusta. Nyt uutena työnsarkana on koko pipliaseurojen verkoston alue, yli 240 maata ja aluetta. Monikielisyysammattilaisen puntti tutisee kuitenkin vain vähän.
– Näen tulevan tehtäväni organisaation kehittämisenä: miten olemassa olevat ja tulevaisuuden resurssit saadaan kohtaamaan globaalin etelän lukutaitotarpeiden kanssa, Kosonen summaa.
