Kirjoittanut
Pirkko ja Lauri Korpisen kipinä muiden parien auttamiseen lähti ihmeellisestä muutoksesta omassa avioliitossa.
Omakotitalon piha Vantaalla on vehmas ja iso. Pirkko ja Lauri Korpisen puutarhaa hoidetaan isolla intohimolla ja aamukahveja juodaan kesäisin pihan suojaisalla terassilla. Kaikki vaikuttaa harmoniselta, niin piha kuin ihmisetkin. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin, sillä yhteiselämään on mahtunut vuosien varrella myös säröjä.
”Heti pokataan”
Pirkon ja Laurin katseet kohtasivat ensimmäisen kerran Jyväskylän keskustassa heinäkuussa 1965. Lauri oli tullut kaupunkiin armeijakavereidensa kanssa iltalomalle Tikkakoskelta. Pirkko huomasi heti vastaan kävelleet nuoret miehet univormuissaan.
– Huomasin, että heillä oli samat laatat kuin veljelläni, viestin laatat. Minä olen pitkä ja katsoin, että tuossahan on yksi pitkä poika. Tuntui aina siltä, että Keski-Suomessa kaikki ovat minulle liian lyhyitä, Pirkko nauraa.
Pirkko suuntasi samana iltana Ainolan tanssipaikkaan yhdessä ystävän kanssa. Ainolaan olivat saapuneet myös kadulla vastaan tulleet nuoret miehet. Kun ensimmäiset sävelet soivat Ainolassa, Lauri käveli suoraan Pirkon luokse ja pyysi tätä tanssiin.
– Olin ollut tanssikoulussa joskus 15-vuotiaana. Åke Blomqvist toimi koulussa opettajana. Siellä painotettiin, että ei funtsita, vaan heti pokataan, Lauri kertoo.
Pirkko oli kiinnittänyt Laurin huomion jo aikaisemmin Jyväskylän keskustassa:
– Katsoin, että siinähän on pitkä ja reipas, punaposkinen ja terve maalaistyttö, Lauri kertoo.
Ensimmäiset treffit olivat kahden päivän päästä.
– Lauri vei minut Keski-Suomen museoon, missä minä en keskisuomalaisena ollut koskaan käynyt. Hän ällistytti minut kaikella sillä tietämyksellään niistä esineistä, Pirkko kuvaa.
Seurustelu alkoi etäsuhteessa. Lauri asui Helsingistä ja Pirkko Jyväskylässä, välimatkaa oli ja puhelinlangat lauloivat:
– Välillä tavattiin puolivälissä Tampereella ja toisinaan myös Helsingissä. Puhelinlasku oli niin iso, että Pirkolla oli työ maksaa sitä vanhemmilleen, Lauri muistelee.
Lauri pääsi armeijasta tammikuussa, mutta sitä ennen Pirkko sai vielä kutsun RUK:n juhliin, jossa pariskunnalla tanssia riitti. Vuonna 1967 Pirkko muutti vihdoin rakkautensa perässä etelään.
Eri osoitteisiin
Korpisten avioliiton alkuvuosia varjosti kipeä lapsettomuus. Pariskunta sai hoitojakin, mutta ne olivat tuolloin kovin eri tasoa kuin nykyään. Kahdeksan avioliittovuoden jälkeen esikoinen syntyi maailmaan. Perhearki ajautui kuitenkin pian vaikeuksiin.
– Kun olimme olleet kymmenen vuotta naimisissa, minä otin lapsen kainaloon ja muutin kotoa pois. Lauri halusi, että menemme perheasian neuvottelukeskukseen, mutta minä olin sitä mieltä, että en ikinä halua palata enää tähän liittoon. Tämä oli tässä, Pirkko kuvaa.
Pariskunta ei pystynyt enää keskustelemaan. Kriisin juuret olivat Laurin hiljalleen lisääntyneessä alkoholinkäytössä.
– Töiden jälkeinen kaljoittelu lisääntyi ja lisääntyi, eikä oikein ollut mitään keinoa, miten sen olisi saanut topattua. Yritin olla raittiina, mutta ei se onnistunut, Lauri kertoo.
Meni kolmisen kuukautta ja Lauri päätyi AA:han, ja sieltä raittius lähti liikkeelle. Pirkko palasi lapsen kanssa puolisonsa luokse, mutta miehen sisäinen rauhattomuus jatkui yhä.
”Nyt en enää kestä!”
Lauri oli töissä Airamilla, jossa oli henkilöstöpäällikkönä uskovainen Reijo.
– Reijo oli kiva. Hän kävi Helsingin NMKY:llä ja kertoi minulle Jeesuksesta. Hän oli evankelioinut jo useamman ihmisen työpaikalla. Vuosi tästä evankelioivasta keskustelusta soitin Reijolle, että taidan olla tulossa uskoon. Uskoontulo tapahtui 1978, ja Reijo auttoi minua uskon ensiaskelissa, Lauri toteaa.
Kun Lauri kertoi tulleensa uskoon, Pirkko tuohtui:
– Hän tuli kotiin ja kertoi löytäneensä Jeesuksen. Ajattelin, että nyt en kyllä enää kestä! On vihdoin päästy perhe-elämässä tasapainoon, mutta nyt mies varmaan lähtee pitkin maailmaa hihhuloimaan.
Pirkko kuitenkin vakuuttui vähitellen, että Laurissa oli tapahtunut positiivinen muutos. Reijo kutsui Laurin miesten raamattupiiriin ja Pirkko alkoi nähdä hyvien asioiden tapahtuvan miehessään. Lopulta Pirkko uskaltautui monitoimiviikonloppuun HNMKY:n leirikeskukseen.
– Ajattelin, että siellä on vanhoja naisia, jotka tenttaavat minulta, että oletko uskossa. Mutta siellä olikin meidän ikäisiämme ihmisiä kuten Heikki ja Paula Ranssi sekä Kari ja Terttu Törmä. Meillä kaikilla oli samanikäisiä lapsia. Ajattelin, että “vaude, jos nämä ihmiset ovat uskossa, niin minähän haluan tätä samaa”. Monien näiden ihmisten kanssa olemme ystäviä edelleen. Meiltä oli puuttunut pariskuntana verkostot työelämän ulkopuolelta, Pirkko kertoo.
Saman viikonlopun aikana kävi ilmi, että useat HNMKY:n mukavat nuoret parit asuivatkin aivan naapurustossa.
– He olivat aivan kuin piirittäneet meidät. Oli ihmeellistä johdatusta, että he asuivat aivan meidän naapureinamme. Meillä alkoivat kotona viikoittaiset perhepiirit, pariskunta kertoo.
Avioliittoleiri kuin maanjäristys
Korpiset olivat ensimmäistä kertaa avioliittoleirillä vuonna 1979. Kyseessä oli Pellin leiri HNMKY:n leirikeskuksessa Karjalohjalla.
– Se oli aivan järisyttävä kokemus, aivan kuin maanjäristys. Erityisesti naisen ja miehen erilaisuudesta kertovat luennot vaikuttivat syvästi, Pirkko summaa.
Vuonna 1981 Taavetissa järjestetyllä leirillä Korpiset toimivat ensimmäistä kertaa ryhmänohjaajina. Elettiin avioliittotyön voimakasta kasvuaikaa. Työ siirtyi Alkio-opistolle vuonna 1982, eikä yksi avioliittoleiri kesässä enää riittänyt kattamaan kysyntää; tarvittiin jo kaksi peräkkäistä leiriä. Avioliittotyö laajeni ja Korpiset ottivat lisää vastuuta. Pirkko ja Lauri ryhtyivät myös luennoitsijoiksi. Pariskunta piti ensimmäisen luentonsa vuonna 1985 Korpilahdella.
Kesällä 1987 avioliittoleiri oli Iitissä. Oli niin ahdasta, että Korpisen kolmilapsinen perhe yöpyi yhdessä isojen kangaspuiden kanssa.
– Se leiri oli hyvin poikkeuksellinen. Sieltä sekä Paula ja Heikki Ranssi että me lensimme pienkoneella Utista Etelä-Pohjanmaalle pitämään avioliittoluennon. Heikki Ranssi järjesti nelipaikkaisen lentokoneen, joka lennätti meidät vuoropäivinä Ilmajoelle.
Ulkomaille avioliittotyötä tekemään
Korpiset ovat tehneet vuosien varrella avioliittotyötä myös ulkomailla. Kun mahdollisuus mennä rautaesiripun taakse Puolaan avautui, ei pariskunta innostunut asiasta ensin lainkaan.
– Nuorin lapsemme oli vajaat kaksi vuotta, enkä meinannut saada imetystä loppumaan. Puolaan lähdölle asetin Jumalalle ehtoja. Imetyksen pitää loppua ilman, että lapsi parkuu ja vaatii sitä. No, se loppui ihmeellisesti, Pirkko kertoo.
Pirkko asetti lähdölle vielä sen ehdon, että hänen vanhempansa tulevat hoitamaan lapsia matkan ajaksi, eivätkä ihmettele matkakohdetta Itä-Euroopassa.
– He suostuivat eivätkä kyselleet mitään. Myös matkan rahoitus järjestyi. Jumala varusti teidät, koska Hän oli meitä lähettämässä.
Avioliiton hoitaminen kannattaa
Lauri teki NMKY:lle ATK-järjestelmiä ja vastasi pitkään myös leirien äänentoistosta.
Parempi avioliitto ry:n perustamisen aikaan 2013 Laurin teknisistä taidoista tuli entistäkin tärkeämpiä. Pirkko oli toimistolla töissä ja suunnitteli muun muassa avioliittoleirin päätösjumalanpalveluksen, Tahdon-kirkon. Lauri ja Pirkko vastasivat pitkään myös leirien majoituksesta ja laskutuksesta.
– Emme olisi selvinneet ilman avioliittotyötä, sillä olemme niin erilaisia. Kun menimme naimisiin, luulimme, että lähdimme ihan nollatilanteesta; aivan kuin menneisyyttä ei olisi ollut lainkaan. Mutta pian huomasimme, että erilaiset taustat ja tottumukset nousivatkin pintaan varsinkin silloin, kun elämään tuli ongelmia, joihin ei ollut osannut mitenkään valmistautua, Pirkko tiivistää.
Avioliittoa tulee Laurin mukaan huoltaa aivan niin kuin autoakin:
– Avioliittoa kannattaa hoitaa mieluummin aiemmin kuin myöhemmin, sillä parisuhteessa eläminen on niin monimutkasta. Olipa paljon tai vähän ongelmia tai ei yhtään ongelmia, kannattaa mennä hoitamaan avioliittoa, koska voi olla, että ongelmat ovatkin vain piilossa.
Aiheeseen liittyvää
