Kirjoittanut
Kirkolliskokouksessa käsiteltiin aloitetta, joka lisäisi herätysliikkeiden vapautta messujen pitämiseen.
Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokouksessa käsiteltiin tällä viikolla muun muassa kysymystä ehtoollisenvieton käytännöistä. Edustaja Hannu Kipon aloitteessa ehdotettiin, että messun viettoon ei enää vaadittaisi kirkkoherran lupaa eikä ehtoollisenviettopaikkaa tarvitsisi vahvistaa hiippakuntien tuomiokapituleissa. Ehtoollisjumalanpalvelusta vietettäisiin kuitenkin edelleen kirkkokäsikirjan mukaisesti ja sen toimittavat luterilaisen kirkon pappisvirkaan vihityt papit.
Aloite liittyy siis lähinnä herätysliikkeiden ja muiden jumalanpalvelusyhteisöjen järjestämiin messuihin paikallisseurakuntien messujen ulkopuolella. Vaikka herätysliikkeillä on omia jumalanpalveluksiaan, ne toimivat aina paikallisen kirkkoherran ja tuomiokapitulin luvalla. Joillain paikkakunnilla ei ole myönnetty lupia tällaisiin messuihin.
Perustevaliokunnan lausunto ja yleisvaliokunnan mietintö päätyivät kannattamaan nykyistä käytäntöä. Ne sanoivat arvostavansa aloitteen intentiota, jossa korostetaan ehtoollisen merkitystä seurakuntalaisten elämässä, mutta ne eivät näe aloitetta kirkon ykseyttä lisäävänä. Perustevaliokunnan lausunnon mukaan ”ehtoollisen viettämisen irrottaminen kirkkoherran kaitsennasta haastaisi kirkon episkopaalisen [piispallisen] järjestyksen.”
Perustevaliokunnan lausuntoon jätettiin neljän edustajan allekirjoittama eriävä mielipide. Sen mukaan valiokunnan lausunto ”korostaa piispan virkaa tavalla, joka on vieras luterilaisille tunnustuskirjoille.” Eriävän mielipiteen allekirjoittivat Soili Haverinen, Erkki Koskenniemi, Niilo Räsänen ja Eeva-Riitta Hahtola.
Mikä on hajaannusta?
Aloitteesta käytiin keskiviikkona 4.8. keskustelua kirkolliskokouksen täysistunnossa. Yleisvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Särkiö perusteli lyhyesti valiokunnan kantaa ja totesi, että ”säännölliset keskustelut kirkkoherrojen ja järjestöjen välillä ja sopimusten laatiminen yhteistoiminnasta ovat erittäin tarpeellisia ja niistä on syytä pitää kiinni.”
Edustaja Soili Haverinen puolestaan herätteli kyselemään, mikä on hajaannusta.
– Onko hajaannusta se, että ihmiset kokoontuvat viikoittain ehtoolliselle, jonka luterilainen pappi toimittaa kirkkomme käsikirjan mukaisesti, jos se tapahtuu jossain muualla kuin paikallisseurakunnan kirkossa tai ilman kirkkoherran lupaa? Vai olisiko hajaannus kuitenkin se, että yli yhdeksänkymmentä prosenttia seurakuntalaisista ei tule mihinkään ehtoollispöytään?
– Kummasta hajaannuksesta pitää olla huolissaan? Siitä että perustetaan messuyhteisöjä, jotka keräävät ihmisiä ehtoollispöytään meidän kirkkomme sisällä vai siitä, että niin suuri joukko kirkkomme jäsenistä jättää kokonaan tulematta ehtoollispöytään? Tätä pyydän miettimään ihan tosissaan, Haverinen totesi.
Haverisen mukaan aloite on osoitus siitä, että messuyhteisöt haluavat pysyä yhteistyössä paikallisseurakunnan kanssa.
– Jos messuyhteisö kokoaa yhteen suuremman määrän kuin paikallisseurakunnan kello kymmenen messu, ja yhteisö kokoaa paljon nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, olisiko viisaampaa pyrkiä oppimaan siitä jotain eikä estämään sen toiminta? Haverinen kysyi.
”Yhteisöt ovat osa kirkon kriisin ratkaisua”
Edustaja Erkki Koskenniemi muistutti, että kirkolliseen yhteyteen ei liity ainoastaan ehtoollinen, vaan myös kaste ja sananjulistus. Kasteen toimittamisen tai sanan julistamisen alueelle ei ole kuitenkaan enää vuosikymmeniin ulotettu vastaavanlaista kontrollia kuin ehtoolliseen.
– Minua ei ole kukaan estänyt opettamasta eikä kastamasta. Tiedän kyllä, etten minä saa kastaa millä tavalla hyvänsä. Olen piispan kaitsennassa, ja jos kastan jotenkin muuten kuin Kirkkokäsikirjan kaavan mukaan, minulla seuraa siitä hankaluuksia.
– Byrokratiaa tässä ei kuitenkaan tarvita. Piispallinen kaitsenta on tässä kohtaa väljempää, mutta riittävää. Ihmettelen, mitä varten tästä kontrollista halutaan pitää kiinni ehtoollisen kohdalla. Minustakin tämä on jäänne, joka on harkittava uudelleen.
Koskenniemen mukaan jumalanpalvelusyhteisöt ovat myös osa kirkon kriisin ratkaisua.
– Ne kokoavat nuoria, nuoria aikuisia ja lapsiperheitä. Näitä on syntynyt koko ajan lisää, ja monet näistä kasvavat. Ne eivät paljon pyydä, mutta niissä on merkittävä osa meidän kirkkomme tulevaisuutta. Minun mielestäni näitä yhteisöjä pitäisi tukea eikä pyrkiä tukahduttamaan.
Juntunen muutti kantansa
Yllättävä puheenvuoro kuultiin edustaja Sammeli Juntuselta, joka on myös perustevaliokunnan jäsen ja osallistui valiokunnassa asian käsittelyyn. Juntunen sanoi täysistunnossa, että hän oli perustevaliokunnan mietinnön kannalla siksi, että se estää ”tiettyä villeyttä”, mutta muutti sen jälkeen kantansa.
– Minä olen muuttanut kantaani. Mielestäni edustaja Haverisen perustelut olivat hyviä. Pitää aidosti punnita haittoja ja hyötyjä. Tässä tilanteessa, mitä se hajaannus on, kyllä se enemmän on, että ihmiset eivät käy ehtoollisella ollenkaan.
Osalla herätysliikkeistä on vanha virkakäsitys, jonka mukaan pappisvirka kuuluu vain miehille. Vuoden 1986 kirkolliskokouksessa hyväksytty ponsi antoi ”vanhakantaisille” oikeuden olla osa kirkkoa. Juntunen huomautti, että vaikka hän ei itse ymmärräkään tätä vakaumusta, ponsi on yhä voimassa. Juntusen mukaan kirkon sisällä olevat herätysliikkeet toimivat vastuullisesti.
– Minun mielestäni ei ole hirveän suurta pelkoa, että tästä tulisi jonkinlaista villiä meininkiä. Eli minä olen itse siis sitä mieltä, että höllennetään tätä järjestystä sillä tavalla kuin tässä aloitteessa sanotaan.
Vaikka useimmat puheenvuorot käytettiin aloitteen puolesta, kirkolliskokous päätti, että kirkkojärjestystä ei muuteta.
