Jukka Pulkkinen istuu rauhallisena sohvalla. On kuin mikä tahansa lauantaipäivä. Paitsi että hetkeä aiemmin hän ei kyennyt sanomaan mitään, äännähtelemään vain. Kädet tärisivät ja koko keho vapisi kuin horkassa. Silmistä kuvastui suru.
Jukka Pulkkinen on 56-vuotias mies Hämeenlinnasta. Hän työskentelee lastensuojelulaitoksessa ohjaajana. Hän toimii partiossa ja valtakunnallisessa avioparityössä, välillä johtaa tai puhuu vapaaseurakunnan tilaisuuksissa ja on kaikin puolin aktiivinen. Hän harrastaa salibandya, jääkiekkoa ja purjelautailua.
Viime helmikuussa Jukka sairastui koronaan. Ensin sairaus vaikutti pitkittyneeltä flunssalta. Päänsärkyä, yskää ja valtavaa väsymystä.
Yhtenä päivänä käsi alkoi vapista, jalat tuntuivat raskailta, puhe rupesi takkuilemaan ja sammaltamaan ja tajunnantaso laskemaan. Kaikki tapahtui nopeasti, varoittamatta. Ambulanssin kiidättäessä häntä sairaalaan epäiltiin aivoinfarktia. Viikon sairaalajakson aikana tutkittiin kaikki mahdollinen.
Ajoittain Jukka oli kuin halvaantunut, mutta vointi aaltoili ja vaihteli. Mitään ei löytynyt, ja Jukka kotiutettiin. Seuraavalla viikolla uusi kohtaus, ja taas sairaalaan. Ei mitään hälyttävää taaskaan aivoissa, keuhkoissa, sydämessä — ei missään.
Papereissa lukee long covid
Jukka oli loppujen lopuksi kahdeksan viikkoa sairauslomalla. Hän toipui, vaikka pitkin kesää jalat ajoittain temppuilivat, tuntuivat raskailta eivätkä oikein totelleet.
Elokuussa yhtäkkiä taas kohtaus. Varoittamatta. Ambulanssi kutsuttiin paikalle. Sen jälkeen erilaista oireilua on ollut viikoittain. Lokakuussa oli jälleen kohtaus. Jukka tärisi ja nytkähteli, puhe takertui kurkkuun, eikä hän pystynyt muodostamaan yhtäkään kunnollista sanaa. Pää retkahti, eivätkä raajat noudattaneet käskyjä.
– Ajattelin, että nyt tämä on tässä. En ajatellut, että kuolisin, mutta pelkäsin, että halvaannuin enkä enää pystyisi puhumaan.
– Yritin kertoa vaimolleni Emmalle, että rakastan häntä. Olisin halunnut pyytää häntä kertomaan lapsille, että rakastan heitä, mutten pystynyt. En kyennyt ajattelemaan kuolemaa, tuonpuoleista tai mitään. Pelko toimintakyvyn menettämisestä lopullisesti oli päällimmäisenä.
Oireilu aaltoili, kunnes Jukka taas ”tuli takaisin”, kuten hän ilmaisee asian, ja illalla hänet päästettiin kotiin. Nyt papereissa luki maininta ”long covid”, mikä tarkoittaa pitkittynyttä koronatautia.
– Korona on lääketieteelle vielä selittämätön sairaus. Siihen liittyy niin monia oireita ja variaatioita, Jukka selittää.
– Kaikkein vaikeinta on ennalta-arvaamattomuus. Minulla on koko ajan takaraivossa ajatus, että taas voi tulla kohtaus, että se voi olla edellistä pahempi, voin menettää tajuntani tai jopa kuolla.
– Kukaan ei osaa sanoa mitään minun tilanteestani, koska mitään ei löydy. Minulla on nykyisin aina mukana minulle määrätyt lääkkeet ja kännykkä, ja kerron aina jollekulle, minne olen menossa. Puhelimessa on 112-sovellus.
– Haluan elää normaalisti ja teenkin kaikkea, mutta minun on kaiken aikaa myös tarkkailtava itseäni ja tuntemuksiani. Joskus jokin fyysinen rasitus, portaiden nouseminen tai lenkki koiran kanssa, laukaisee huonon ja heikon olon, joskus psyykkinen kuormitus.
– Ja oireilu voi tulla viiveellä. Vältän liian pitkäkestoista fyysistä rasitusta ja pidän lepotaukoja. Työssä käyn normaalisti, mutta välillä, kun on huono päivä, joudun jäämään sairauslomalle, Jukka selittää.
Tutkimukset eivät antaneet vastausta
Jukka ei kysy miksi-kysymyksiä. Hän kokee olevansa kuin lastu, joka heittelehtii aaltoilevassa meressä. Mutta se lastu on Jumalan kädessä. Tai ehkä koko meri on Jumalan kädessä. Jumala ei tyynnytä myrskyä, mutta Jukka kokee, että kaikki on kuitenkin Jumalan tiedossa.
Tulevaisuus mietityttää ja huolettaa. Hän kertoo kuitenkin hymyillen, että on hankkinut uuden käytetyn purjelaudan. Se kuvastaa konkreettisesti sitä, että Jukka uskoo olevansa ensi kesänä siinä kunnossa, että voi lähteä vesille.
– Jos menettää toivonsa, ei jäljelle jää mitään. Monella muulla on asiat paljon huonommin, Jukka toteaa.
Hänen lähipiirissään on kuluneen vuoden aikana ollut useita kuolemantapauksia.
Mitä tämä outo long covid on opettanut?
Sen, että heikossa kunnossa ollessaan ihminen ei välttämättä enää kykene ajattelemaan syvällisesti tuonpuoleista ja ikuisuutta. Ajatukset ovat tiiviisti omassa kehossa ja omissa tuntemuksissa, elossa pysymisessä. Asiat pitää hoitaa Jumalan kanssa hyvinä päivinä.
Jukka katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen, vaikka oireilu haittaa arkipäiväisiäkin toimintoja. Vakavia kohtauksia voi taas tulla, tai sitten niitä ei enää tule. Sitä ei kukaan voi ennustaa.
Jukka kertoo olevansa tietoinen siitä, että moni rukoilee hänen puolestaan. Hän on kiitollinen. Esirukoukset kannattelevat silloinkin, kun itse ei jaksa tai pysty edes rukoilemaan.
Tutkimukset eivät ole antaneet mitään vastauksia, mutta Jumala tietää, mistä on kysymys. Hän voi parantaa, jos näkee sen hyväksi. Mutta jos ei paranna, hän on kuitenkin joka hetki mukana.
Sen tiedon varassa on päivittäin elettävä.
