Kirjoittanut
Merirosvot ovat tuttu ilmiö lähinnä sarjakuvista ja elokuvista, mutta merikapteeni Martti Simojoen laivaa rosvot jahtasivat elävässä elämässä. Simojoki sanoo, että hän on saanut kokea johdatusta työssään monta kertaa muulloinkin.
Martti Simojoki on jälleen lähtenyt merille. Puhelimen kuuluvuus on vaihtelevaa. Soittelemme viikon ajan ristiin, kunnes saan kapteenin kiinni Kihdiltä, Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välistä.
– Oikealla on Brändö ja vasemmalla Kustavi, Simojoki selostaa.
– Meillä on meneillään Itämeren seuranta -tutkimusmatka. Tutkimme suolapitoisuutta, ravinteita ja planktonia. Keräämme näytteitä tässä kelluvassa laboratoriossa.
Simojoki kipparoi Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusalus Arandaa, joka on lastattu miehistön jäsenten lisäksi meribiologeilla. Aranda seilaa lähinnä Itämerellä, mutta on sillä Antarktiksellakin käyty.
– Olemme jouluun asti tiiviisti merellä. Muutaman päivän pysähdyksiä on siellä täällä, mutta pääasiassa laiva kulkee koko ajan.
Suomen lähialueilla liikkuva tutkimusalus on Simojoelle vaihtelua, koska hän työskenteli 19 vuotta suurissa valtamerialuksissa, joista 11 vuotta kapteenina. Hän johti myös kansainvälisiä merenkulkuun liittyviä hankkeita työskennellessään varustamon pääkonttorissa Tukholmassa.
– Vuonna 2011 hain Koreasta uuden sarjan ensimmäisen laivan. Olin siinä vaiheessa nuori päällikkö, ja se oli valtava haaste, joka lopulta meni hyvin. Siinä joutui pinnistämään äärimmilleen. Tuollaisissa valtamerilaivoissa on valtavat pääomat kiinni, joten onnistumispaineet olivat kovat.
”Kaikille tämä ei sovi”
Simojoki sanoo olleensa pienestä pitäen vesillä perheensä veneillä. Hän sanoo aina pitäneensä merielämästä mutta ei ”fanaattisella tavalla”. Ennen nykyistä ammattiaan Simojoki pyrki lentäjäksi.
– Olin muun muassa ilmavoimissa ja koin kutsumusta lähetyslentäjän työhön. Jatkokoulutuksessa tipahdin ja ovet menivät kiinni. Merenkulkuammatti tuli sitten mieleen. Monet kyllä varoittelivat, että hyvästä harrastuksesta ei pidä tehdä ammattia.
Merikapteeniksi opiskellaan merenkulkuoppilaitoksessa, ja koulutus kesti noin seitsemän ja puoli vuotta – ”vanhan järjestelmän” mukaan.
– En ole koskaan katunut ammatinvalintaani, mutta edelleen ajattelen, että täytyy kohta alkaa miettiä, mitä isona tekisin. Olen nyt ollut vuodesta 1995 merillä, ja olisi kiva tehdä ehkä jotakin muutakin.
– Minulle tämä työ on kuitenkin sopinut. Tässä huomaa nopeasti, viihtyykö vai ei. Merellä ei pysty olemaan, jos työtä ei koe mielekkääksi, eikä tämä kaikille sovellukaan, Simojoki toteaa.
Merimiehen työssä ollaan tunnetusti paljon pois kotoa. Toisaalta silloin, kun ei olla merillä, loma on totaalista. Simojoella vaimo ja viisi lasta. Miten perhe-elämä sujuu, kun isä on poissa?
– Jos se ei sujuisi, tätä ei voisi tehdä. Kun olen töissä, puoliso on käytännössä yksinhuoltaja. Laivalta käsin ei voi paljon muuta tehdä kuin olla empaattinen. Toisaalta kotona ollessa työt eivät rasita ja on täysin vapaata. Minulla on pitkät työreissut ja pitkät vapaat. Tässä on siis korostetusti hyviä ja huonoja puolia. Molempien puolisoiden täytyy olla aika itsenäisiä, jotta tällainen perhe-elämä on mahdollinen, Simojoki sanoo.
Monen roolin työ
Merikapteenina Simojoki katsoo olevansa ”Jumalan tahtomalla ja asettamalla paikalla”.
– Minulle sopii myös se, että työ on monipuolista. Saman päivän aikana olen insinööri, ekonomi, meteorologi, psykologi ja navigaattori. Tilanteet vaihtuvat nopeasti. Täytyy käyttää luovuutta, mutta toisaalta täytyy olla järjestelmällinen. Tietyt asiat tehdään aina samalla tavalla samaan aikaan.
– Aika harvassa muussa työssä saa yhtä vapaasti toimia, mutta harvassa työssä on toisaalta yhtä suuri ja suora vastuu, Simojoki arvioi.
Vauhtia, vastuuta ja vaarallisia tilanteita hän pääsi maistamaan muun muassa vuonna 2008 Somalian ja Jemenin välissä sijaitsevalla Adeninlahdella. Silloin merirosvot yrittivät hyökätä Simojoen kipparoiman ruotsalaisen Traviata-aluksen kimppuun. Helsingin Sanomat raportoi tuolloin tapahtuneesta.
”Lähellämme oli toinen alus menossa samaan suuntaan, ja siitä vähän kauempana kaksi valkoista lasikuituvenettä, joissa oli isot perämoottorit”, Simojoki kertoi lehdelle.
”Toisen veneen perämies osoitti rynnäkkökiväärillä meidän alustamme”.
Laukauksia ei kuitenkaan ammuttu, ja Traviata pääsi karkuun.
”Meillä ei ole tuliaseita. Teoriassa niiden pitäminen on luvallista, mutta käytännössä hankalaa”, Simojoki sanoi Helsingin Sanomille.
Hän jatkaa, että muitakin haastavia tilanteita on vuosien varrella ollut.
– Ei ole laiva meinannut upota, mutta kova keli on ollut. Se ei ole vaarallista, jos kaikki toimii ja ollaan hyvin valmistauduttu. Välillä joudutaan kuitenkin marginaalin reunaan, jossa ei ole enää paljon vaihtoehtoja, mitä voidaan tehdä.
– Usein minulta kysytään, olemmeko joutuneet karille tai merihätään. Kaikki työ ja suunnittelu tähtää kuitenkin juuri siihen, ettei näitä tilanteita tulisi. Kaikki pyritään ennakoimaan. Miehistön tulee tietää, mitä tapahtuu kymmenen minuutin päästä ja mitä huomenna.
– Kun tätä työtä tehdään ammattimaisesti, tämä on monelle varmaan aika tylsää. Jos tulee vaaratilanteita tai muuta erikoista, ne ovat lähtökohtaisesti epäonnistumisia, Simojoki toteaa.
Meri herättää kunnioitusta
Meri saattaa kokonsa ja näennäisen arvaamattomuutensa vuoksi olla monen mielestä pelottava. Simojokea meri ei pelota, mutta siihen pitää hänen mukaansa suhtautua kunnioituksella.
– Tekniikka ja sääennusteet ovat Jumalan lahjaa. Ne ovat niin kehittyneitä nykyään, että voimme hyvin ennakoida ja valmistautua. Pitää tietää, mihin pahimmillaan voi joutua. Laivasta voi teoriassa uida pois, mutta jos ollaan keskellä ei mitään tai vesi on kylmää, se ei onnistu. Veden varaan joutumista pitää tietysti viimeiseen asti välttää. Huonoissa olosuhteissa jää aina toiseksi. Se on hyvä tiedostaa.
Simojoella on omien sanojensa mukaan hieman ”tylsä” suhtautuminen mereen. Kyseessä ei ole mikään ”rakkaussuhde”.
– En ole merifriikki, mutta tykkään olla vesillä. Vesi on kiehtova elementti. Meren monimuotoisuutta oppii arvostamaan, mitä enemmän siitä tietää. Vain alle kaksi prosenttia maailman meristä on tutkittu. Pohjassa on tuntematon maailma. Merivettä on monenlaista. Atlantin vesi ei ole samanlaista kuin Tyynen valtameren tai Välimeren. Veden kemiallinen koostumus vaihtelee, kuten myös kasvillisuus ja lämpötila-alueet, Simojoki kertoo.
– Minulle on tärkeää myös merenkulun ympäristöystävällisyys. Vaikka laivalla matkustaminen luokin saasteita, voidaan vertauskuvallisesti sanoa, että kahden kuorma-auton polttoaineella siirtyy 20 kuorma-auton lasti. Kulkuun tarvittavaa infrastruktuuria ei tarvitse myöskään merenkulussa erikseen rakentaa, vaan se on koko ajan olemassa.
Merimies, joka ei kiroile
Merimiesten hengellisestä elämästä on perinteisesti huolehtinut muun muassa Merimieskirkko, mutta Simojoen mukaan sen toiminta on monin paikoin näivettynyttä.
– Satamissa saattaa toisinaan käydä merimieskirkon edustaja, mutta valitettavan harvoin varsinaisella kirkon asialla. Sananjulistus on Suomen ja Euroopan merenkulkuelämässä varsin kuollutta. Amerikassa ja Aasiassa sitä on enemmän.
– Laivoilla ei yleensä pidetä esimerkiksi hartauksia, mutta kyllä omaan työhöni liittyy rukous. Jos tulee pulmia, tiedän, mistä haen apua. On silläkin merkitystä, että laivan päällikkö on kristitty. Se tietää myös haasteita, koska miehistössä voi olla jäseniä, jotka ovat ateisteja tai eri uskontokunnan edustajia. On oltava riittävän neutraali laittamatta kuitenkaan kynttilää vakan alle.
Merimiesyhteisössä voimakas kannanotto on sekin, ettei kiroile edes tiukan paikan tullen.
– Jos joku suoraan vakaumustani kysyy, vastaan totuudenmukaisesti. Pidän myös hytin yöpöydällä Raamattua. Työsopimukseeni kuuluu, että hyttini siivotaan puolestani, ja se joka siivoaa, näkee kyllä Raamatun. Näin vakaumus tulee nopeasti kaikkien tietoon.
Martti Simojoki on kiitollinen siitä, että Jumala on auttanut häntä monissa haasteissa maailman merillä.
– Sekin on ollut siunaus, että olen hyvin nopeassa tahdissa edennyt ja menestynyt työssäni myös kansainvälisesti. Olen päässyt isoihin projekteihin, johon harva pääsee koskaan. En voi sitä mitenkään laskea omaksi ansiokseni. Olen usein rukoillut ”älä anna minulle tehtäviä voimieni mukaan vaan voimia tehtävieni mukaan”, Simojoki kuvailee.
Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 10/2018
