– Olemmeko uudelleen 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alkupuolen tilanteessa, kun kaikkia herätysliikkeitä herännäisyyttä lukuun ottamatta pidetään enemmän tai vähemmän ongelmina kirkolle? Olemmeko palanneet vanhaan valistuskirkollisuuden aikaan, ennen pietististä kansankirkkoa?” Näin kyseli Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen herätysliikkeiden tilannetta koskevassa seminaarissa Pieksämäellä 8. marraskuuta. Luennon aiheena oli Suomen herätysliikkeiden kehitys 1980-luvulta nykypäivään. Seminaarin järjesti Pieksämäen seurakunta.
Jouko Talonen kartoitti kirkon ja herätysliikkeiden toimintaympäristön muutoksia. Yleisenä trendinä läntisessä Euroopassa on uskonnon merkityksen heikkeneminen, elintason nousu ja työn luonteen muuttuminen. Toinen maailmansota vaikutti monella tavalla kirkkoon. Talosen mukaan sodan jälkeisistä muutoksista merkittävä on Suomessa kirkon muutos pietistisestä kansankirkosta avaraksi kansankirkoksi, jota nykyään voi pitää myös eri näkemyssuuntien temmellyskenttänä.
Painopisteet opissa ja toiminnassa ovat vaihtuneet. Suhtautuminen oppiin on myös muuttunut.
– Kirkossa ja yleisemminkin painopiste on siirtynyt herätyskokemuksesta sakramentteihin, kääntymyksestä kasteeseen ja opista tunteeseen ja elämykseen. Kun nämä painottuvat, silloin myös raja oikeaksi ja vääräksi mielletyn välillä heikentyy. Myöskään jakoa kääntyneisiin ja kääntymättömiin ei pidetä suotavana. Sen sijaan korostetaan kaikkien kirkon jäsenten täysivaltaisuutta, Talonen kuvasi nykytilannetta.
Talonen totesi osalle opin olevan vähemmän tärkeää, kun taas osalle se on niin tärkeää, että voidaan puhua jopa ”trimmatusta” opista.
Kaksi oleellista vuosilukua
Kaksi vuosilukua kirkon päätöksissä ovat sekoittaneet pakkaa. Toinen oli naispappeuden hyväksyminen vuonna 1986 ja toinen seksuaalietiikan muutos vuonna 2010, jolloin kirkolliskokous antoi piispoille tehtäväksi laatia pastoraaliset ohjeet rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta.
Talonen näkee, että herätysliikkeet vaikuttavat kirkossa edelleen, mutta kokonaisvaikutus sekä kirkossa että yhteiskunnassa on selkeästi heikompaa kuin vielä 1950-luvulla. Hän arvioi, että olemme siirtymässä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alkupuolen tilanteeseen, jolloin herätysliikkeitä pidettiin ongelmana kirkolle.
Vaikka herätysliikealueilla kirkkoon kuuluminen on yhä runsasta, niiden vaikutus kirkon hallinnossa ja ylärakenteessa on vähentynyt.
Virkakysymys loi uudenlaiset rintamalinjat suhteessa kirkkoon mutta myös herätysliikkeiden sisällä. 2000-luvulla uudeksi vedenjakajaksi muodostui niin sanottu homokysymys ja kiista lähetysmäärärahojen jaosta.
Herätys on yllätys
Jouko Talosen mukaan herätysliikkeissä on nähtävissä myös koteloitumista omiin rakennelmiin ja perinteeseen. Kysymykseen, voiko vanha liike uudistua ja kokea herätystä, Talonen vastasi:
– Herätys on aina yllätys. Jumalan yllätys. Kukaan ei hallitse sitä, eivät piispat eivätkä herätysliikejohtajat.
Talosen esitelmän jälkeen eri herätysliikkeitten edustajat kommentoivat oman liikkeensä tilannetta. Keskustelua juonsi Pieksämäen seurakunnan vs. kappalainen Jaakko Tölli.
Länsi-Suomen rukoilevaisia edusti Pertti Helkkula Eurasta, herännäisyyttä Jouko Kukkonen Keiteleeltä, lestadiolaisuutta Joona Korteniemi Helsingistä, evankelisuutta Johannes Häkämies Kuopiosta sekä viidesläisyyttä Vuokko Vänskä Lahdesta.
