Kirjoittanut
Piispa (emer.) Mikko Heikka ja kirkolliskokoukselle avioliittokäsityksen laajentamista koskevan aloitteen tehneet edustajat esittävät (Kotimaa 16.3.) kannanotostamme (Kotimaa 9.3.) kommentteja, jotka vaativat muutamia jatkohuomautuksia.
Kuten aiempi kannanottomme myös nämä huomautukset koskevat kysymystä, miten luterilaisessa teologiassa perustellaan avioliittokäsitystä.
Mikko Heikka pyrkii puolustamaan kantaa, jonka mukaan avioliitto instituutiona kuuluu etiikan ja luonnollisen järjen moraalisen harkinnan alueelle. Näemme hänen perusteluissaan ongelmia.
Ensinnäkin luomisen teologia ja etiikka samastuvat oudosti. Heikka kaventaa olennaisella tavalla luomisteologiaa supistamalla sen etiikkaan. Luomisen teologiahan ilmaisee uskomme siihen, miksi mitään on ylipäätään olemassa. Etiikka on tämän perustavan uskon käytännöllinen sovellutus, jonka periaatteet Luoja on kirjoittanut järjelliseen omaantuntoomme ja ilmaissut Raamattuun tallennetuissa käskyissään.
Toiseksi Heikka näyttää olettavan, että moraalinen harkinta eli luonnollinen moraalilaki ja järki ottavat sisältönsä suoraan kulloinkin vallitsevasta moraali-ilmastosta. Esimerkiksi avioliittokysymyksessä nykyinen moraalitaju edellyttää sukupuolineutraalin avioliiton, ja Heikan käsityksen mukaan luterilaiset kirkot oman etiikkansa mukaisesti omaksuvat tämän käsityksen. Tämä tuskin kuitenkaan on luterilaisen teologian alkuperäinen näkemys.
Ihmisen järki ei ole vailla tiettyä sisältöä, joka sanoo jotakin siitä, mikä on luonnollisen järjen mukaista. Lutherin näkemys on juuri se, että avioliitto asetetaan Jumalan luoman inhimillisen elämän jatkamiseksi, ylläpitämiseksi ja suojelemiseksi. Avioliiton tehtävä ulottuu maallisesta fyysis-psyykkisestä ja yhteisöllisestä elämästä aina tulevaan, ikuiseen elämään asti, kuten Luther Genesis-luennoissaan selittää.
Vaikka uskon ja rakkauden ”korien” välillä tulee tehdä distinktio, ne eivät ole irti toisistaan: Rakkauden toteutuminen edellyttää uskoa, joka ottaa vastaan Jumalan lahjoittaman elämän ja tunnustaa sen Jumalalalta tulevaksi. Vastaavasti avioliitto, puoliso ja lapset ovat Jumalalta tulevia lahjoja, joiden tunnistaminen ja tunnustaminen sellaisiksi edellyttää uskoa.
Soveltamalla luterilaisia peruserotteluja uskon ja rakkauden sekä Jumalan hengellisen ja maallisen hallinnan välillä on varsin vaikeaa muotoilla vakuuttavaa perustelua sukupuolineutraalille avioliitolle. Sitä ei voida perustella historiallisesti eikä teologisesti Lutherilla.
Kun maallinen valta nyt on tehnyt toisenlaisen ratkaisun erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, vetoaminen kirkossa sen puolesta Lutheriin on epähistoriallista. Asianmukaista olisi luopua vetoamasta Lutheriin tässä asiassa.
Kirkolliskokousedustajat toteavat: ”Luomisteologiaan sidottu avioliittoteologia kapeuttaa avaimenreiän tavoin todellisuutta. … Tämä rajoittuminen ei ole älyllisesti eikä eettisesti kestävää. … Luomiskertomusta ei ole syytä lukea kertomukseksi avioliiton asettamisesta.”
Kuitenkin Jeesus tekee juuri näin: hän siteeraa molempia luomiskertomuksia (1. Moos. 1 ja 2) opettaessaan avioliiton perustaa ja sisältöä (Mark. 10:6-9; Matt. 19:4-6). Aivan samalla tavalla ovat teologit ja kirkot argumentoineet vuosisatojen kuluessa. Kirjoittajat tekevät tässä tietoisen irtioton suhteessa Raamatun ja kirkon luomisteologisesti perusteltuun avioliittokäsitykseen.
Kirjoittajat aivan oikein korostavat, että Raamatun luomiskertomukset kuvaavat kaiken elämän syntyä, ei vain ihmisen. ”Luomisopissa ei ole kyse vain ihmiskuvasta vaan koko luomakunnalle annetusta tehtävästä.” Juuri näin. Ja tämän tehtävän ytimessä on Jumalan sana, johon kirjoittajat viittaavat: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää…” (1. Moos. 1:22)
Näin kirjoittajat itsekin puolustavat näkemystä, että koko elollinen luomakunta jakaantuu feminiinisiin ja maskuliinisiin olentoihin, jotka toteuttavat Luojan niille antamaa tehtävää jatkaa elämää. Itse asiassa tämä on vahva lisäargumentti luomisteologisesti ymmärretyn naisen ja miehen välisen liiton puolesta.
Juhani Forsberg
TT, ekumeniikan dos. (emer.)
Antti Raunio
systemaattisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
Miikka Ruokanen
dogmatiikan professori
Helsingin yliopisto
