Kirjoittanut
Puolet evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöistä uskoo kirkon uskontunnustuksen opinkohtien olevan kirjaimellisesti totta. Joka viides seurakunnan työntekijä katsoo uskontunnustuksella olevan lähinnä symboliarvoa.
– Kirkon työntekijöiden näkemykset siitä, mitä uskontunnustus oikeasti merkitsee, jakautuvat aika paljon, kommentoi tuoreita tutkimustuloksia Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki.
Kirkon tutkimuskeskus ja Radio Dei selvittivät, missä määrin kirkon työntekijät sitoutuvat kirkon uskontunnustukseen eli jumalanpalveluksista tuttuun Apostoliseen uskontunnustukseen. Noin puolet kirkossa työskentelevistä katsoo, että uskontunnuksessa mainitut tapahtumat ja opinkohdat ovat konkreettisesti totta.
Viidennes kirkon työntekijöistä ajattelee, että uskontunnustus on lähinnä symbolinen ilmaus, jolla sitoudutaan kirkon perinteeseen. Heidän lisäkseen joka kymmenes katsoo, että uskontunnustus on vertauskuvallista kieltä uskon todellisuudesta eikä sitä tule ymmärtää kirjallisesti.
Reilu kymmenesosa seurakuntien työntekijöistä näkee uskontunnustuksen Jumalan ylistyksenä ja palvontana, ei todellisten tapahtumien tai tosiasioiden kuvauksena.
”Ääripäiden käsitykset uskontunnustuksesta ovat toisensa poissulkevia”
– Vastaukset kertovat siitä, että uskontunnustukselle annetaan monia erilaisia rooleja. Voi ajatella, että kirjaimellinen ja vertauskuvallinen ovat ääripäitä, jotka ovat vaihtoehtoisia toistensa kanssa, toisensa poissulkevia käsityksiä, tulkitsee Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki.
Vertauskuvallisesti uskontunnustukseen suhtautuvat muita kirkon työntekijöitä useammin naispapit, Helsingin hiippakunnassa työskentelevät sekä teologisesti liberaaleiksi itsensä mieltävät kirkon työntekijät.
Kirjaimelliseen uskontunnustuksen tulkintaan sitoutuvat puolestaan selvästi keskimääräistä enemmän konservatiiveiksi itsensä mieltävät kirkon työntekijät.
– Työntekijöiden näkemykset siitä, mitä uskontunnustus oikeasti merkitsee, jakautuvat aika paljon, Salomäki toteaa.
Konservatiiveiksi itsensä mieltävistä kirkon työntekijöistä kolme neljästä uskoo uskontunnustuksen opinkohtien olevan kirjaimellisesti totta. Liberaaleista näin ajattelee vain joka neljäs.
Kirkon leivissä palvelevien eri ikäryhmien välillä ei merkittäviä eroja asenteissa uskontunnustusta kohtaan löydy.
– Konservatiivinen ajattelu ei ole nuorella ikäryhmällä kadonnut mihinkään, vaan päinvastoin sieltä etenkin miesten joukosta löytyy varsin voimakasta perinteiseen pappisvirkaan ja perinteisiin kirkon tehtäviin suuntautuvaa ajattelua, Salomäki tietää.
Maakuntien kirkoissa uskotaan eri tavoin kuin Helsingissä
Seurakuntien työntekijöiden suhtautumisessa kirkon uskontunnustukseen ei ole merkittäviä alueellisia eroja – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Helsingin hiippakunta poikkeaa vastausjakaumaltaan merkittävästi kaikista muista hiippakunnista.
Pitäytyminen siihen, että uskontunnustus on kirjaimellisesti totta, on helsinkiläisten seurakuntien työntekijöiden keskuudessa 36 prosenttia. Kaikissa seurakunnissa luku on keskimäärin 50 prosenttia. Oulun hiippakunnassa yli 60 prosenttia työntekijöistä pitää uskontunnustusta kirjaimellisesti totena.
– Helsingin hiippakunnassa on keskimääräistä enemmän henkilöitä, jotka mieltävät itsensä teologisesti liberaaleiksi. Liberaali ajattelu pitää sisällään tiettyjä asioita, joista yksi on tämä, että suhdetta Raamattuun, uskontunnustukseen ja kirkon oppiin ei ajatella kirjaimellisena vaan uudelleentulkinnallittavana asiana. Se heijastuu hyvin suoraan vastauksissa, Salomäki selvittää.
– Liberaali ajattelu painottuu siihen suuntaan, että katsotaan uskontunnustuksen olevan vertauskuvallista kieltä tai ylistystä ja palvontaa.
”Nyt keskustellaan kirkon uskon kohteesta”
Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan mukaan tutkimus antaa selityksen siihen, miksi kirkollinen keskustelu kärjistyy nykyään vastakkainasetteluksi, jossa sopua ja yhteistä linjaa tuntuu olevan vaikea löytää.
– Jos mietimme kirkon keskustelua ja kirkon sisäisten asioiden selvittelyä eri rintamalinjojen välillä, näemme, että ajatukset todella jakautuvat näinkin keskeisestä asiasta kuin uskontunnustus hyvin monen eri lailla ajattelevaan ryhmään – ja myös ryhmiin, jotka ovat toisensa poissulkevia.
– Tämä selittää, miksi käynnissä oleva kirkollinen keskustelu vaikkapa yksittäisistä opinkohdista tai kirkon oppikokonaisuudesta on niin vaikeaa. Nähdään eri tavoin, miten sitova oppi on, miten sitä pitäisi tulkita ja onko oppi ylipäänsä tarpeellinen, Salomäki luettelee.
Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein kyselytutkimus osoittaa Salomäen mukaan selkeästi sen, ettei kirkon piirissä olla eri mieltä vain kehällisistä, vähämerkityksisistä sivuseikoista vaan uskon ytimessä olevista kysymyksistä.
– Kyllähän voi ajatella, että uskontunnustus aika lailla kiteyttää sen, minkä takia täällä kirkossa ylipäänsä ollaan koossa ja mikä koko juttu on. Tätä kysymystä ei voi pitää millään tavalla ulkokohtaisena tai nippelijuttuna, jos keskustellaan kirkon opista – uskon kohteesta.
Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein helmikuussa toteuttamassa kyselytutkimuksessa kysyttiin seurakuntien työntekijöiltä, missä määrin he pitävät totena kirkon uskontunnustusta ja minkä merkityksen he kirkon uskontunnustukselle antavat. Tutkimukseen vastasi runsaat 1900 kirkon eri ammattiryhmien työntekijää.
Radio Dei julkaisee kyselytutkimuksen tulokset Ajankohtaistunnilla torstaina 18.4. klo 9-10. Studiovieraina ovat Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki ja Radio Dein tutkimuspäällikkö Lauri Nurminen.
Apostolinen uskontunnustus:
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
