Kirjoittanut
Sekä tamperelaisessa Kullannupussa että Seinäjoella toimivassa Suvikellossa jätettiin väliin kurpitsat ja pääkallot.
– Vaikka oma isäni on jo kuollut, hänen elämänsä ja oppinsa jatkuvat minussa. Hän odottaa minua taivaassa. Kristillinen toivon näkökulma on todella tärkeä, sanoo päiväkoti Kullannupun johtaja Pirjo Korpela
Hänen vastuullaan on pyhäinpäiväviikolla isommille lapsille järjestettävä raamishetki. Koska pyhäinpäivän lisäksi pian juhlitaan myös isänpäivää, Korpela kokee luontevana kertoa sekä jo edesmenneestä isästään että taivaan Isästä.
– Lasten kanssa tarvitaan sanojen lisäksi myös konkretiaa, esimerkiksi nukkeja ja kuvia. Etenemme keskustellen. Todennäköisesti lapset kysyvät itse, missä minun isäni on.
Kuolema ei ole aihe, jota kristillisessä päiväkodissa olisi tarvetta vältellä, mutta ei sitä myöskään kiinnitetä yhteen päivään vuodessa.
– Kuolema kuuluu elämään, myös lasten elämään.
Päiväkodin arjessa tulee välillä vastaan tilanteita, joissa lapsi tai vanhempi kertoo, että esimerkiksi isoisä tai -äiti on kuollut.
– Lapsen ikätaso pitää ottaa tarkasti huomioon aihetta käsiteltäessä. Me olemme myös päättäneet, että emme käsittele pyhäinpäivään liittyviä asioita alle kolmivuotiaiden lasten kanssa. Sitä vanhemmille lapsille haluamme viestiä, että kuolemaa saa surra, mutta sitä ei tarvitse pelätä.
Kynttilät ja timantit
Päiväkoti Suvikellon johtaja Suvi Korhonen on juuri ollut mukana pyhäinpäivän pyhäkouluhetkessä.
– Se toteutettiin eskariluokassamme lattiakuvamateriaaleilla ja ledikynttilöillä. Mietimme yhdessä, miten rakkaita muistellaan.
Lasten muodostaman ringin keskelle lattialle koottuun kokonaisuuteen kuului suuri Kristusta kuvaava kynttilä. Lisäksi jokainen lapsi toi sen ympärille oman kynttilänsä jonkun kuolleen omaisensa muistoksi.
– Kokonaisuuteen kuuluvat timantit taas kuvasivat kauniita, yhteisiä muistoja, joita lapsella edesmenneestä läheisestä on.
Korhonen kertoo, että joskus vastaava tuokio on pidetty päiväkodin pihallakin. Lattiakuva — tai maakuva — on rakennettu yhdessä esimerkiksi siten, että jokainen lapsi on tuonut siihen oksan, jotka on aseteltu kranssin muotoon.
Äitikin itki
Retket hautuumaalle ovat tavanomainen osa Kullannuppujen arkea, sillä päiväkoti sattuu sijaitsemaan Kalevankankaan hautausmaan vieressä. Kun kauniille hautausmaalle lähdetään kävelemään, lapsilla herää toki kysymyksiä. Moni miettii, mikä paikka tämä onkaan.
– Lapset hoitavat itse vastauspuoltakin, Korpela sanoo.
Osalla lapsista on jo kokemusta hautajaisista. Toisille saatetaan kertoa, millaista hautajaisissa oli, ja että kaikki itkivät, äitikin.
– Nämä ovat isoja asioita lapsille, ja siksikin niitä täytyy käsitellä hienovaraisesti.
Taide saattaa tarjota tässä hyvän avun. Korpela on käyttänyt esimerkiksi kirjaa, jossa kuvataan perheenäidin sairastumista ja kuolemaa.
– Siinä kuvataan kauniisti, miten enkelit tulevat hakemaan äidin. Kuvassa aukeaa tie taivaaseen. Kuolemaa voi tehdä taiteen keinoin ymmärrettäväksi.
Valoa ja turvaa
Monissa kristillisissä päiväkodeissa on järjestetty valon juhlia vastavetona valtakulttuurin halloween-huumalle.
– Vastavalkeaa, jossa ei edes kaivata kurpitsoja ja pääkalloja, Kullannuppujen Pirjo Korpela kuvaa.
Kullannupussakin on vietetty valon juhlia, mutta tänä vuonna halloweenia korvaavaa juhlaa ei pidetä. Lapsilta tai huoltajilta ei ole tullut painetta minkäänlaisen syysjuhlan järjestämisen suhteen.
– Meillä on aiemmin järjestetty valon juhlia pyhäinpäivän aikoihin, mutta nyt olemme tietoisesti siirtäneet sen adventinajan alkuun. Laitamme silloin jouluvaloja ja lapset saavat ottaa taskulamppuja päiväkotiin, kertoo Suvikellon Suvi Korhonen.
Mikäli halloweenin aikaan järjestetään korvaavana juhlana esimerkiksi naamiaiset, käy Korhosen mukaan herkästi niin, että joillain lapsilla on asuja, jotka saattavat pelottaa osaa muista lapsista. Siksikin on tuntunut selkeimmältä, että Suvikellot juhlivat alkavaa adventtia.
Turvallisuus on se, mitä nykyvanhemmat haluavat erityisesti tarjota lapsilleen.
Pirjo Korpela olettaa, etteivät halloween-teemat ole Kullannupun lasten kodeissakaan juuri esillä; lapset eivät keskustele asiasta.
– Vähän samalla tavalla kuin meillä ei kuule kirosanojakaan. Ne eivät kuulu asiakasperheittemme kotikulttuuriin.
Se ei silti tarkoita, että kaikilla vanhemmilla olisi oma vahva kristillinen vakaumus.
– Mutta yleensä jokaiselta löytyy joku linkki, jonka kautta he yhdistävät kristillisyyden turvallisuuteen. On ollut uskovainen mummo tai on käyty lapsena pyhäkoulussa. Juuri turvallisuus on se, mitä nykyvanhemmat haluavat erityisesti tarjota lapsilleen sillä aikaa, kun ovat itse töissä tai opiskelemassa.
