Raamatun myynti huimassa nousussa – erityisesti Raamatun ensi kertaa ostavien määrä lisääntynyt

 

Kasvava joukko ensikertalaisia – niitä, jotka eivät ole aiemmin olleet kristillisen uskon parissa – tarttuvat nyt Raamattuun. Kuvituskuva: Pixabay

Viime vuosien epävarmuus on herättänyt ihmisissä aivan uudenlaista kiinnostusta kristinuskoon ja Raamattuun.

The Wall Street Journalin mukaan Raamattujen myynti on Yhdysvalloissa kasvanut merkittävästi, ja erityisesti ensikertalaisten ostajien määrä on lisääntynyt. Tänä vuonna Raamattujen myynti on kasvanut 22 % edellisvuoteen verrattuna, mikä on huomattavasti enemmän kuin yleinen painettujen kirjojen myynnin kasvu, joka jäi alle prosenttiin. Pitkällä aikavälillä nousu on vieläkin merkittävämpi – vuodesta 2019 myynti on kasvanut yli 41 %.

Mikä selittää kasvavaa kiinnostusta?

Maailma on kokenut viime vuosina suuria mullistuksia: pandemiat, taloudelliset epävarmuudet, kansainväliset konfliktit ja poliittinen epävakaus ovat kaikki vaikuttaneet siihen, että ihmiset etsivät toivoa ja vakautta. Kun ympäröivä maailma horjuu, moni kääntyy perimmäisten kysymysten äärelle. Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on ihmisen paikka maailmassa? Onko olemassa toivoa tulevaisuudelle? Raamattu on ainoa kirja maailmassa, joka puhuu suoraan ihmisen sieluun – mikään muu kirja ei puhu. Sitäpaitsi Raamattu tarjoaa vastauksia juuri näihin ajankohtaisiin kysymyksiin tässä ajassa jota elämme. Siksi se on tuonut aina lohtua ja turvaa lukemattomille sukupolville.
Erityisen kiinnostavaa on se, että kasvava joukko ensikertalaisia – niitä, jotka eivät ole aiemmin olleet kristillisen uskon parissa – tarttuvat nyt Raamattuun. Tämä osoittaa, että Raamatun vetovoima ei ole vain perinteisissä seurakunnissa, vaan se ulottuu myös uusien yleisöjen keskuuteen.

Uudet tavat markkinoida ja tavoittaa lukijoita

Kustantajat ovat reagoineet tilanteeseen tarjoamalla Raamatusta uusia painoksia, jotka vetoavat nykypäivän lukijoihin. Näissä versioissa on moderneja ulkoasuja, helppolukuisia käännöksiä ja kohdennettuja selityksiä, jotka auttavat lukijaa ymmärtämään tekstiä. Myös sosiaalisen median kampanjat ja seurakuntien aktiivinen työ evankelioinnin parissa ovat lisänneet Raamatun näkyvyyttä.
Esimerkiksi podcastit ja TikTok-videot Raamatun tekstien pohjalta ovat tavoittaneet erityisesti nuorempia sukupolvia. Sosiaalisessa mediassa vilisee päivittäin Raamatun lauseita.Tämä osoittaa, että vaikka aika ja kulttuuri muuttuvat, Raamatun sanoma pystyy tavoittamaan ihmisiä uusilla tavoilla ja tänä aikana helpommin kuin koskaan.

Syvempää pohdintaa – miksi nyt?

Epävarmat ajat ovat aina herättäneet ihmisissä kaipauksen johonkin pysyvään ja muuttumattomaan. Tämä näkyy erityisesti nyt, kun teknologian ja viihteen täyttämä maailma on alkanut menettää vetovoimaansa monien silmissä. Sosiaalinen media, loputon viihde ja arjen kiireet eivät tarjoa vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin.
Raamatun sana sen sijaan tarjoaa toivon ja merkityksen, joka kestää. Kuten Apostolien teoissa sanotaan: ”Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui” (Apt. 19:20). Tämä totuus pätee yhä tänään.

Kutsuna syvempään muutokseen

Raamattu symboloi myös vakaampia, konservatiivisia arvoja, jotka monet kokevat olevan kadoksissa nykypäivän kulttuurissa. Monet amerikkalaiset kokevat, että perinteiset perhearvot, hengellinen moraali ja yhteisöllisyys ovat menettäneet asemansa yhteiskunnassa. Raamatun äärelle palaaminen on monelle tapa juurtua näihin arvoihin uudelleen.
Raamatun myynnin kasvu ei ole ainoastaan taloudellinen ilmiö; se kertoo ihmisyyden syvästä kaipauksesta Jumalan puoleen. Ihmiskunta tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan toivoa, jota ei voida horjuttaa – ja juuri tätä Raamattu tarjoaa. Kyse ei ole vain kirjasta, vaan kutsusta elämän tarkoituksen ja Jumalan rakkauden löytämiseen.
Moni voi tarttua Raamattuun pelkästä uteliaisuudesta, mutta löytää sen kautta jotain paljon syvempää – elämän muuttavan totuuden. Tämä kutsu ei rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin, vaan se on tarkoitettu meille kaikille. Siksi voimme todeta: ”Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui” – ja jatkaa rukoillen, että tämä kasvu kantaa hedelmää meillä Suomessa ja tietysti aivan maailmanlaajuisesti.