Viikonloppuna alkanut raamatunopetusakatemia innosti mukaan noin 50 Raamatusta innostunutta ja kiinnostunutta. Akatemian johtajana toimivan Eero Junkkaalan mukaan osallistujien odotukset olivat viikonloppuna korkealla ja ne myös lunastettiin hyvin.
-Kurssilaisista vajaa puolet on pappeja ja muut ovat seurakunnissa aktiivisia maallikoita. He tulivat kurssille erittäin suurin odotuksin, se tuli selväksi heti aluksi. Ihmiset lähtivät kuitenkin hyvin innostuneina ensimmäisestä viikonlopusta. Kuulemma se jopa ylitti odotukset, Junkkaala iloitsee.
Raamatunopetusakatemia tulee jatkumaan läpi vuoden vastaavilla lyhyillä kursseilla. Akatemiaan oli alun perin tarkoitus ottaa mukaan vain 30 ihmistä, mutta suuren hakijajoukon vuoksi määrää nostettiin 20:lla.
-Tätä akatemiaa tarvitaan siihen, että seurakunnissa papeilla ja maallikoilla on jonkinmoinen toive, että seurakunnissa olisi enemmän raamattuopetusta. Heiltä saattaa kuitenkin puuttua välineitä, rohkeutta ja aikaa. Meidän tarkoitus on tässä antaa apuvälineitä ja potkaista eteenpäin ideaa, että tätä kannattaa tehdä. Rohkaisemme viemään enemmän seurakuntiin Raamatun opettamista.
Osallistujajoukko on Junkkaalan mukaan laaja.
-Osalla osallistujista on Raamatun opetustaustaa enemmän, toisilla ei yhtään. Herätysliiketaustaa ajatellen taas he ovat myös kirjava porukka. Paljon on ihmisiä myös muista kuin järjestävistä organisaatioista.
Raamatunopetusakatemian tavoite on nostaa raamatunopetus voimavaraksi kirkossa rohkaisemalla raamatunopettajia ja sellaiseksi aikovia käyttämään omaa persoonaansa Raamatun opetuksessa. Opettajina kurssilla on ollut ja tulee olemaan seurakuntapappeja, yliopiston opettajia ja kristillisten järjestöjen työntekijöitä.
Raamattunopetusakatemian takana ovat Kansan Raamattuseura, Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto. Näillä näkymin ensi vuonna järjestetään samanlainen akatemia.