Radio Dein toimitusjohtaja Sami Jalonen rukoilee, että saisimme kulkea edellä valmistetuissa askelissa.
Elokuun lopussa Dei ilmoitti saaneensa uusia omistajia. Sami Jalonen on yksi heistä. Sami, mikä sai sinut lähtemään mukaan tähän porukkaan?
− Olen kehittänyt organisaatioita yli 20 vuotta. Saavuin Deihin toimitusjohtajaksi pari vuotta sitten. Kutsumukseni oli tulla tänne rakentamaan uutta vaihetta, joka on nyt käsillä.
Jalonen ei tiennyt siinä vaiheessa, että hänestä tulisi joskus myös omistaja.
− Ajattelin, että olisin renki. Kirsi Rostamo halusi löytää ihmisen, joka jatkaa hänen näkyään, ja siihen tehtävään päädyinkin.
Aikaa kului ja Jalosen sanoin, asiat alkoivat järjestymään.
− Kysyin vaimolta, että miltä tuntuisi, jos ryhtyisin omistajaksi. Hän totesi, että haluaa tukea ajatusta. Ja sitten asioita vaan tapahtui.
− Ajattelen, että nämä jutut eivät ole meidän käsissämme, vaan korkeammissa. Huokaillaan ja rukoillaan, että saisimme kulkea Jumalan valmistamissa askelissa. Minulla on sellainen tuntuma, että tässä on johdatuksen sivumakua, Jalonen hymyilee
Tarttis tehrä jotain
”Toivolle ja valolle on tilausta. ”
Sami Jalonen toteaa Matias Villbergin haastattelussa, että tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla eletään mielenkiintoisia aikoja.
− Toivolle ja valolle on tilausta. Suomi on niin heikossa hapessa, kukaan ei vaan viitsi sanoa sitä, Jalonen pohtii.
− Mulla on sellaiset fiilikset Suomesta, että jonkun tarttis tehrä jotain, kuten presidentti Koivisto sanoi aikoinaan.
Dei Plus -verkkopalvelu uudistuu
Kirsi Rostamo säilyttää Deistä osaomistajuuden, mutta Radio Dein harteita niin sanotusti levennetään. Mitä uusien omistajien mukaan tulo tarkoittaa? Sami Jalonen paljastaa, että vuoden 2025 puolella tapahtuu jotain uutta ja jännittävää.
− Meille kaikille on tuttu asia se, että nuori sukupolvi ei käytä reaaliaikaista televisiota tai radiota. He kuluttavat mediaa silloin kun se parhaiten heille sopii.
− Tätä ollaan Radio Deissäkin harjoiteltu. Ensi vuonna tullaan kuitenkin tekemään iso uusi harppaus.
Tule rakentamaan Radio Dein tulevaisuutta
Jalonen näkee, että Radio Dein visio on olla jatkossa kristillinen monimedia, joka tekee sisältöä tämän maan parhaaksi.
”Tätä tehdään näyn perusteella.”
− Monimedia, joka välittää toivoa. Haluamme laajentaa rajapintaa. Jos joku kyselee elämän merkityksen perään: mistä saan toivoa ja miten eteen päin, tällöin me voidaan sanoa, että haluamme auttaa sinua
− Meidän tulee olla siellä, missä yleisömme jo on. Siksi uudistamme Dei Plus -verkkopalvelun, jotta voimme tarjota entistä monipuolisempia ja kiinnostavampia sisältöjä. Ei vain ääntä, myös liikkuvaa kuvaa. Palvelun kautta voimme tavoittaa huomattavasti suuremman yleisön kuin nyt.
Tämä vaatii suuria panostuksia tekniikkaan ja ennen kaikkea sisältöön. Siksi käynnistettiin osakeanti, joka on voimassa vuoden loppuun saakka.
− Nyt sinulla on poikkeuksellinen mahdollisuus tulla osaksi Radio Dein tarinaa, ja olla tekemässä jotain suurta, Jalonen rohkaisee.
Osakemahdollisuuksia on kaksi. Y-sarjan osakkeilla (alkaen 1 110 €) tuet Radio Dein toimintaa, ennen kaikkea uusien kohderyhmien tavoittamista uusilla kanavilla.
− Se ei velvoita sinua mihinkään, mutta pidämme sinuun yhteyttä ja kerromme, mitä tapahtuu ja missä mennään.
− Jos haluat olla isommin mukana rakentamassa Radio Dein tulevaisuutta, niin voit merkitä Kristillinen Media Oy:n X-sarjan osakkeita (alkaen 9 990 €). Se ei myöskään velvoita sinua mihinkään, mutta antaa mahdollisuuden osinkoihin tulevaisuudessa.
Sami Jalonen on innoissaan tulevaisuuden uusista kuvioista.
− Tätä tehdään näyn perusteella. Koen tämän tärkeänä, ja voisin sanoa, että meille kaikille Radio Dein väelle tämä on myös kutsumusperusteinen työ, Jalonen toteaa.
Teksti: Hanna Valkonen, Matias Villbergin haastattelun pohjalta
Lue lisää Radio Dein osakeannista.