Alkuvuoden kuuma kysymys kirkossa on ollut: tuleeko kirkon vielä tehdä perinteisen käsityksen mukaista lähetystyötä? Vai riittääkö rakkaudellinen auttamistyö ja maininta Jeesuksesta siinä siivellä, jos joku sattuu kysymään? Aiheesta puhuu Porissa toimittaja ja tietokirjailija Heli Karhumäki, joka tunnetaan mm. kristillisten lehtien kolumnistina ja Radion Dein murrepakinoitsijana. Viime vuonna julkaistiin kirjana kristillisten murretarinoiden kokoelma Pistelevä villapaita (Kirjapaja).…
Karhumäki kaipaa kristittyjen viestintään lisää iloa, tervettä ylpeyttä ja joskus kapinahenkeäkin.
– Kirkko on Kristuksen läsnäoloa maailmassa. Jos otamme tämän todesta, meidän ei pidä nössöillä ja nöyristellä niiden edessä, jotka mitätöivät kristittyjen oikeuden kastaa lapsia ja julistaa kirkon sanomaa Kristuksesta. Ei meidän tarvitse miellyttää kaikkia, ei Jeesuskaan tehnyt niin, Karhumäki sanoo.
Karhumäki kertoo, miten lähetysrakkaus syttyi hänessä lapsena ja mikä sytyttää hänet nykyisin. Hänelle kristittyjen yhteys yli herätysliike- ja kirkkokuntarajojen on sydämen asia, koska se oli Jeesuksen rukousaihe.
Körttitaustainen Karhumäki on kinkeriaktivisti, sukututkija ja pyhäkoulunopettaja, joka säilyttää liikaa vanhaa tavaraa, pitää kaikesta kimaltavasta ja pillahtaa itkuun herkästi ilosta ja surusta. Hengelliselle tielle mahtuu huippuhetkiä, mutta myös kriisejä ja kompurointia. Kaiken jälkeen yhä selvempänä päämääränä on tuntea Kristus, ja jos Jumala suo, kirkastaa Kristuksen todellisuutta myös muille.
Karhumäki on kolmen pojan äiti, joka kasvoi Etelä-Pohjanmaalla, opiskeli Tampereella ja Virossa ja päätyi Helsinkiin Ilta-Sanomien uutistoimittajaksi. Tässä tehtävässä hän erikoistui kirkollisiin ja hengellisiin aiheisiin, lastensuojeluun ja humpuukikritiikkiin. Koti-ikävä sai Karhumäen palaamaan 2004 kotimaakuntaan, jossa hän toimii päätyönään Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedottajana.
