Kirjoittanut
Raamattuopiston emeritustoiminnanjohtaja Raimo Mäkelä kertoo syöpädiagnoosistaan, hoitoprosessista ja siitä, millainen kohtalonyhteys kristityllä on Jeesuksen kanssa.
– Sairaalasta lähetetty kirje oli paksu. Tiesin heti mistä on kyse, Raimo kertoo hänen mukaansa nimetyssä Mäkelä-salissa Suomen Raamattuopiston tiloissa.
Oli tammikuu 2018. Silloin vietettiin jälleen Perusta-lehden teologisia opintopäiviä. Ne olivat vuosikaudet olleet Raimolle sydämenasia.
– Oli vähän dramaattista saada syöpädiagnoosi juuri silloin.
Kyseessä oli eturauhassyöpä, ja se oli niin sanotulla Gleason-asteikolla tasoa kahdeksan. Urologi kertoi Mäkelälle, että tasolla 10 kuolema koittaisi pian, kun taas tasoilla 6-7 tilanne ei olisi kovin paha. Seuraavat tutkimukset tehtäisiin Mäkelälle vasta viiden viikon päästä, joten hän ehti tutkia asiaa internetissä ja arvioida mahdolliset skenaariot.
– Pohdin tuolloin, mikä on minulle tärkeää. Päädyin siihen, että se on vaimoni Seija. Lapset ovat kauan eläneet omaa elämäänsä, ja lastenlapsetkin ovat jo varttuneita. Minun kuolemani ei heille merkitse kovin paljon, mutta vaimolle se on iso asia. Minulle tuli aavistus, että loppu saattaa olla hyvin lähellä, Raimo jatkaa.
Hoidot koostuivat sädehoidon ja hormonihoidon yhdistelmästä. Raimo kävi sädetyksessä viisi kertaa viikossa kahden kuukauden ajan.
– Sädetettävä ihminen työnnetään ikään kuin polttouuniin, hän kertoo ja repeää nauruun.
– Kun hoitajat häipyivät huoneesta ja minut työnnettiin sädetykseen, kiitin kuitenkin Jumalaa siitä, että saan tällaista hoitoa. Se on suomalaisen etuoikeus ja lahja, eikä mitenkään itsestään selvää.
Jatkotutkimuksissa selvisi, ettei syöpä ollut levinnyt, mikä on elämän kannalta tärkeää. Raimon sairaus on kuitenkin aggressiivista laatua. Se voi uusiutua.
Hoidot sujuivat kokonaisuudessaan tuskattomasti, jopa helposti. Ne toivat kuitenkin mukanaan haittavaikutuksia, jotka ilmenivät myöhemmin.
– Yksi niistä on voimattomuus ja väsymys. Ne ovat minulle aika vieraita asioita. Olen ollut energinen ihminen. Nyt odotan, että voimat palautuisivat.
Voimattomuudelle on muitakin syitä kuin syöpähoidot.
– Minulla on myös keskivaikea munuaisten vajaatoiminta, joka aiheuttaa anemiaa. Hormonihoidot ja anemia tekevät väsyneen olon. Nukuttaa, eikä ole helppoa tarttua asioihin. Toisaalta olen jo 78-vuotias, joten on ehkä tavanomaistakin, että voimat vähenevät, Raimo puntaroi.
”Viihdyn elämässä, mutta voin myös lähteä”
Raimo Mäkelä on pappina ja teologina puhunut vuosien varrella kuolemasta paljon. Kysyn, miltä tuntuu, kun kuoleman mahdollisuus saapuu omalle kohdalle diagnoosipaperin muodossa.
– Olin 19-vuotias, kun luin lehdestä isäni kuolemasta. Hän kuoli 52-vuotispäivänään. Viisi vuotta sen jälkeen äitini kuoli. Ensimmäinen lapsemme kuoli 15-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Siitä on nyt 37 vuotta, ja se on tietysti ollut raskas asia. Sukulaisia olen haudannut paljon. Kuolema on ollut minulle realiteetti aina.
– En osaa sanoa, olenko kaikki nämä vuosikymmenet ollut valmis kuolemaan. Ehkä olen.
– Kyllä syöpädiagnoosi pysähdyttää. Kokemus tosin laimeni, kun sain kuulla, että sairaus on paikallisesti rajoittunut, ja hoitomahdollisuudet ovat hyvät.
Raimo kuvailee, että hän ”viihtyy elämässä”.
– Mutta en ajattele, ettenkö voisi tästä lähteä. Paavalin sanoja lainatakseni käytän maailmaa hyväkseni. En rakasta sitä. Voisin jättää kaiken.
– Kun koko elämää 17-vuotiaasta asti on hallinnut Jumalan valtakunnan työ, toimin siinä niin kauan kuin mahdollista. Jos se loppuu osaltani pian, sitten se loppuu.
Toistaiseksi työ saa jatkua.
– Jotain voin vielä tehdä. Se on arvokasta, mutta ei sekään ole absoluuttista siten, että se pitäisi elämässä kiinni. Kuitenkin täältä on lähdettävä.
Syöpä ei Mäkelän mukaan vaikuttanut hänen hengelliseen elämäänsä.
– Ei siihen ole tullut mitään muutosta, Raimo sanoo ja painottaa sanaa mitään.
– Sen jälkeen, kun sain tietää, että syöpä ei ole levinnyt, en edes ajatellut sitä, enkä nytkään ajattele.
Kohtalonyhteys Kristukseen
Vaikka Raimo kertoo hoitojen sujuneen mutkattomasti, eikä hän ole joutunut kärsimään niin paljon kuin monet syövän riuduttamat ihmiset, tuottaa vakava sairaus silti monenlaista huolta. Raimo painottaa kuitenkin, että kristityn ei tarvitse kärsiä yksin.
– Uudessa testamentissa on 14 verbiä, jotka alkavat kreikan kielen etuliitteellä syn – yhdessä. Jeesus on samastunut minun kärsimykseeni, ja minä saan kärsimyksessäni samastua hänen kärsimykseensä.
”Kärsin yhdessä Kristuksen kanssa, minut on ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan, olen kuollut yhdessä hänen kanssaan, minut on haudattu yhdessä hänen kanssaan. Ja minut on herätetty kuolleista yhdessä hänen kanssaan.” Näin Raimo kuvailee Kristuksen ja kristityn ”kohtalonyhteyttä”.
– Tämä on lohdullista.
– Jokainen ihminen joutuu kärsimään. Jokaisen ihmisen elämässä on jokin tragedia. Sanoisin jopa, että jokaisen ihmisen elämä tietyssä mielessä on tragedia.
Onko tämä elämän tragedia sitä, mitä Jeesus kuvaa ristin ottamisena ja sen kantamisena?
– Ristin kantamista ei voi liittää epäuskoisiin ihmisiin. Eivät he kanna Jeesuksen ristiä. Jeesuksen risti on kärsimys, joka tulee nimenomaan hänestä ja hänen takiaan.
– Teen eron kahdenlaisen kärsimyksen välillä. Fyysiset kärsimykseni eivät ole Jeesuksen ristin kantamista sinänsä, mutta kun suostun kärsimykseen kapinoimatta, silloin otan Jeesuksen ristin kannettavakseni.
”Jeesus koki ristillä syövän ja skitsofrenian”
Rovasti Olavi Peltola on sanonut, että kristityn ihmisen kärsimys on osallistumista Kristuksen kärsimykseen, myös kaikki fyysinen kärsimys. Kysyn Raimo Mäkelältä, onko hän tästä samaa mieltä.
– Sikäli kyllä, että Jeesus on kärsinyt kaiken sen, mitä me kärsimme. Kun Jeesus riippui ristillä, hän koki esimerkiksi syöpäsairauden äärimmäisen tuskan. Tai ajatellaan vaikka äärimmäistä skitsofreniaa, joka tuhoaa ihmisen persoonallisuuden. Jeesus koki ristillä myös skitsofrenian kärsimyksen ja muut sairaudet. Tätä voi olla vaikea älyllisesti ymmärtää.
Mutta ehkä kristitty voi intuitiivisesti ymmärtää asian. Voimme aavistaa, että ristillä tapahtui paljon enemmän kuin mitä pystymme käsittämään.
– Niin voimme, ja ymmärrettävää on se, että Jeesus oma-aloitteisesti suostui kuolemaan. Hän on täydellisesti samastunut ihmisen kärsimykseen ja kuolemaan. Jeesus ymmärtää minua kärsimyksessäni ja on kanssani siinä. Voin vain kauhistuneena ajatella niitä ihmisiä, jotka kuolevat täydellisessä yksinäisyydessä, ja juuri näinhän Jeesukselle tapahtui ristillä. Äiti ja opetuslapsia oli ristin juurella, mutta eivät he ymmärtäneet, mitä siellä tapahtui.
Niin, yhteyden katkeaminen Isään Jumalaan. Se yhteys, joka Kristuksella koko ajan Isän kanssa oli, katkesi hirvittävällä tavalla.
– Se on kaikkein kauheinta, että Jeesus on ristillä rakkaan Isänsä vihan alainen. Jeesus kuitenkin säilytti luottamuksen Isään loppuun saakka: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Ristillä Jeesus oli Isän vihan kohteena, mutta samalla Isä rakasti Poikaa.
– Uskovan ihmisen ei tarvitse koskaan olla Jumalan vihan alainen, hän on siitä vapaa. Hänellä on kuitenkin muut hädät, ja nekin ovat suuria, Raimo myöntää.
Kokonaisvaltainen ihmisyys
Raimo Mäkelä on ollut jo pitkään eläkkeellä, vaikka hän toimiikin edelleen aktiivisesti Raamattuopiston yhteyksissä. Mitä hän ajattelee hengellisestä perinnöstään?
– Kaikesta, mitä olen kirjoittanut – puheet häviävät kuin tuhka tuuleen – minulla on se käsitys, etten peruuttaisi asiallisesti mitään. Ne asiat, mitä olen yrittänyt esittää Sanomana, ovat olleet suuria löytöjä itselleni, ja toivon, että ne olisivat olleet sitä muillekin.
– Olen käynyt paljon henkilökohtaisia keskusteluja ihmisten kanssa, mutta usein olen epäonnistunut. En ole pystynyt auttamaan jotakuta ihmistä. Se johtuu sokeudestani ja tyhmyydestäni, ja siitä etten ole osannut välittää siitä, mikä on tärkeää. Mutta on ollut sellaisiakin keskusteluja, joissa olen voinut välittää toiselle ihmiselle jotakin merkityksellistä. Synninpäästön julistaminen on ollut keskustelujen huippuhetki.
Totean, että mielestäni Mäkelä on tuonut ”viidesläisyyteen” psykologista osaamista. Kyseisen herätysliikkeen piirissä ainakin väitetään esiintyneen menneinä vuosikymmeninä hengellistä kovuutta, ehkä jopa ”Raamatulla päähän lyömistä”.
– Julistuksessa ja sielunhoidossa täytyy olla kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä. Ihminen on ruumis, sielu ja henki. Nämä läpäisevät toisensa, vaikka ne ovat eri asioita. Ketään ihmistä ei voi lähestyä ainoastaan yhdestä tällaisesta näkökulmasta. Varsinkin kun kyse on kristillisestä uskosta, ihmisen lähestymisen pitäisi olla kokonaisvaltaista. Siihen olen pyrkinyt. Ei tällainen psykologinen ymmärrys tosiaan ollut kovin yleistä 1970-luvulla ja vielä vähemmän 60-luvulla. Asiassa on tapahtunut muutosta.
Herätyskristillisyyden historiassa on Mäkelän mukaan yritetty hoitaa psyykkisiä vammoja yksinomaan hengellisesti.
– Se ei toimi eikä auta. Muualla taas on ollut ongelmana, ettei hengellistä ulottuvuutta pidetä esillä, eikä siihen opasteta mitenkään.
Ylösnousemuksen välttämättömyys
Nyt pääsiäinen lähestyy. Raimo Mäkelä haluaa kiinnittää huomiota erääseen seikkaan, jota ei saarnoissa hänen mukaansa kuule. Nimittäin siihen, onko Jeesuksen ylösnousemus ihme.
– Se ei oikeastaan ole ihme vaan johdonmukainen tapahtuma. Jeesus ei kuollut omien syntiensä tähden, koska hänellä ei ollut niitä. Synnin palkka on kuolema. Jeesuksen ei siis kuulunut kuolla. Kun hän kuitenkin kuoli, se tapahtui meidän sijastamme ja meidän syntiemme rangaistukseksi. Siksi hänen ylösnousemuksensa oli välttämätöntä. Jumalan täytyi palauttaa Pojalleen hänen oikeutensa. Isän Jumalan asia oli osoittaa, että Jeesus ei ollut syntinen vaan synnitön. Siksi Jeesus nousi kuolleista.
– Uusi testamentti kuvaa, että Jeesuksen ylösnousemuksessa tapahtui hänen vanhurskauttamisensa. Jumala julisti hänet vanhurskaaksi, jollainen hän olikin.
Raimo puhuu Golgatan todistajista – ristin ryöväristä, joka sanoi kolmannelle ristiinnaulitulle ”me kärsimme oikeuden mukaan, mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt”, ja sadanpäälliköstä, joka huudahti ”totisesti tämä oli Jumalan Poika”.
– Pakana vanhurskautti Jeesuksen. Kolmen päivän kuluttua Isä itse sanoi tämän asian. Tätä on hyvä ajatella pääsiäisenä.
– Kristuksen vanhurskauttaminen eli ylösnousemus liittyy hänen kuolemaansa. Ne kuuluvat yhteen sillä tavalla, että Jeesus kuolemassa oli meidän sijaisemme, ja häneen kohdistui paitsi ihmisten myös Jumalan viha. Sitä seurasi ihana ja suurenmoinen ylösnousemus, Raimo päättää.
