Kirjoittanut
Ulrich Kühn on käyttänyt elämänsä tutustuen Jumalaan ja ihmissieluun. Suomalaisen opiskelijakaverin kanssa syntynyt ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä ja tuonut pastorin Suomeen lukuisia kertoja.
Saksalainen pastori saapui Suomeen kastelemaan kukkia.
Näin voisi luonnehtia Ulrich Kühnin kulunutta kesää, jonka hän on viettänyt luonnon helmassa Keski-Suomessa, Vapaakirkon omistamassa Kiponniemen toimintakeskuksessa. Ruokaa ja majoitusta vastaan hän on pitänyt huolta pihamaasta, siivonnut kursseille ja leireille osallistuvien huoneita ja lämmittänyt saunaa. Vaikka Kühn pilke silmäkulmassa kutsuu tiskikonetta parhaaksi kollegakseen ja kertoo laulavansa puuvillapelloilla syntyneitä sävelmiä, videopuhelun kautta välittyvät levollisuus ja hyväntuulisuus.
Kühn vaikuttaa onnelliselta mieheltä.
Ei lähetiksi vääristä syistä
Ulrich Kühn varttui Keski-Saksassa, pienessä kylässä 60 kilometrin päässä Frankfurtista. Isä oli pyhäkoulunopettaja paikallisessa vapaaseurakunnassa, ja jo pieni Ulrich oppi, että oli tärkeää kuulua Jumalalle. 16-vuotiaana hän sanoi tietoisesti ”kyllä” Jeesukselle ja kävi kasteella.
– En enää tiedä, mistä se ajatus tuli: Jumala tuntee elämäni ja tietää, mikä on minulle parasta. Aloin luottaa häneen ja siihen, että hän kuljettaa minua oikeaan suuntaan, ja että siten löydän eniten onnea elämääni.
Nuorena Kühn opiskeli ensin työkalusepäksi, mutta sitten hengellinen työ alkoi vetää puoleensa. Suoritettuaan siviilipalveluksen Yhdysvalloissa hän toimi vapaaehtoisena Etelä-Saksassa — hieman kuten nyt Suomessa — ja osallistui paikalliseen rukousryhmään. Eräänä sunnuntaiaamuna rukousvuorollaan 19-vuotias Kühn anoi lähetystyöntekijöitä Japaniin, jossa on edelleen vain rahtunen kristittyjä. Silloin hänen päähänsä pälkähti kysymys: mikset sinä mene?
Ideasta kypsyi päätös suunnata teologiseen seminaariin, jossa vierähtikin viisi vuotta. 26-vuotiaana kihlauksen purkautumiseen kulminoitunut identiteettikriisi kuitenkin muutti suuntaa. Sielunhoidossa Kühn päätyi siihen, ettei suuntaisi vielä Japaniin vaan ryhtyisi työhön paikallisessa seurakunnassa.
– Tunsin, että Jumala teki jotain suurta. Hän muutti minua kriisin kautta, itsetuntoni vahvistui. Lähetiksi lähteminen olisi ollut korvike heikolle itsetunnolle.
Pastori ja hahmoterapeutti
Ulrich Kühn jäikin pastoriksi, kaikkiaan 40 vuodeksi eri vapaaseurakuntiin. Väliin mahtui kuitenkin uraloikka, reilut 12 vuotta hahmoterapeuttina.
– Minua kiinnosti, miten ihmisen sielu toimii. Teologia antaa paljon tietoa Jumalasta ja uskosta, mutta vähemmän ihmisestä, hän pohtii.
Hahmoterapia on saanut alkuperäisen nimensäkin saksan kielestä, gestalt. Eri psykologian, psykoterapian ja filosofian suuntauksista ammentaneen terapian keskiössä ovat kokonaisvaltainen näkemys ihmisestä suhteellisena olentona, kokemuksellisuus ja asioiden tiedostaminen.
Kühn piti vastaanottoa kotona ja huolehti samalla perheen kahdesta tyttärestä, vaimo kannatteli taloutta.
Terapiatyö antoi pastorille uudenlaiset linssit Raamattuunkin, kun hän sitten palasi takaisin seurakuntatyöhön. Kühn alkoi nähdä pyhässä kirjassa enemmän ihmisten välisiä suhteita. Uudesta testamentista löytyy esimerkiksi kertomus, jossa halvaantunut mies lasketaan kattoon tehdyn reiän kautta Jeesuksen eteen parannettavaksi. Ensi töikseen Vapahtaja ei teekään tätä terveeksi vaan lausuu hieman yllättävästi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
– Miksi Jeesus kutsuu häntä pojakseen, perhe-elämään kuuluvalla ilmaisulla? Kühn kysyy.
Ja vastaa: mies ei ensisijaisesti tarvinnut terveyttä vaan uutta identiteettiä. Joskus sairaudesta tulee koko persoonaa määrittävä piirre, joka passivoittaa ja estää ihmistä kantamasta vastuuta omasta elämästään — tässä tapauksessa kirjaimellisesti seisomasta omilla jaloillaan. Niinpä ensimmäisenä Jeesus ”adoptoi” halvaantuneen ja sitten vasta parantaa hänen fyysisen vaivansa.
– Jeesus sanoo, ettei miehen menneisyys tai sairaus ole hänen kohtalonsa, vaan tästedes mies kuuluu Jeesukselle. Voit mennä, seistä jaloillasi.
Suomesta tuli toinen koti
Suomi livahti Ulrich Kühnin elämään vähän varkain. Teologisessa seminaarissa vuonna 1979 hän tutustui suomalaiseen pastori Pentti Rantaseen, josta tuli hänen paras ystävänsä. Muutaman vuoden päästä Kühn tuli ensivisiitille Suomeen ja käy nykyään täällä vuosittain.
– Rakastuin Suomeen vuonna 2007. Kun astuin lentokoneesta maan kamaralle, minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että olen kotona, Kühn kertoo liikuttuneena.
Osasyy lienee luonto ja pienempi määrä ihmisiä, hän arvelee. Suomessa olo on tuntunut maadoittavalta. Ja säilyy kokemuksessa myös aina ripaus mysteeriäkin, hän uskoo.
Vuosien varrella Kühn on opetellut suomea ja tuli nyt harjoittelemaan kieltä kahdeksi kuukaudeksi.
– Työkaverit ovat mukavia. Puhumme suomea, ja kun minun on vaikea ymmärtää, vaihdamme englantiin.
Kühn jäi vuoden alussa eläkkeelle vanhainkodista sairaalapastorin työstä, jota hän teki viimeiset 12 vuotta. Se oli hänelle erityisesti ammatillista kulta-aikaa; kohtaamiset potilaiden, heidän perheidensä ja työntekijöiden kanssa. Eikä palkkakaan ollut autoetuineen huonompi.
– Olen tehnyt hyvän uran. Tai paremmin sanottuna Jumala on antanut minun tehdä hyvän uran.
Kiponniemi onkin nyt Kühnin toinen eläkeprojekti. Ensimmäinen oli muuttaa vanhemman tyttären puutarhavaja saunaksi.
Kiitollinen kaikesta
16-vuotiaana Ulrich Kühn päätti luottaa Jumalaan ja uskoi löytävänsä pysyvän onnen Jeesuksen johdatuksessa. Nyt 66-vuotiaana Kühn voisi vakuuttaa viiden vuosikymmenen takaiselle itselleen, että päätös kannatti.
– Jumala tietää parhaiten, joten on paras luottaa häneen ja antaa hänen johdattaa, vaikuttaa päätöksiini kaikissa asioissa. Se on toiminut.
Aina kristityn tie ei tietenkään ole silkkaa myötämäkeä, terveyttä, rakkautta ja taloudellista menestystä. Perspektiivi on osattava valita oikein.
– Onnea on jo se, että tavallinen elämä sujuu ilman isompia ongelmia.
Mistä onnellisen miehen asennoituminen rakentuu?
– Älä ota mitään itsestäänselvyytenä vaan ole kiitollinen kaikesta. Älä himoitse vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta. Elä kysellen, mitä hyviä asioita Jumala on varannut tälle päivälle.
