Ympäri Suomea on jo kahdeksan kuukauden ajan liikkunut juttua kahdesta helsinkiläisestä maahanmuuttajataustaisesta kaveruksesta. He ovat nousseet Youtube-videoidensa kautta nuorten suosioon. Taiteilijanimillä Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf tunnetuista miehistä puhuttaessa monien mieleen nousee Salil eka, salil vika -video tai Taru painojen herrasta -videosarja.
Vaikuttaa siltä, että koko heidän jutussaan on kyse kuntosalilla treenaamisesta ja vitseistä liittyen maahanmuuttajien elämään Helsingin keskellä. Näiden miesten elämät ovat muuttuneet rajusti niistä ajoista, kun he olivat yläkouluikäisiä. Tuolloin molempien elämään kuului alkoholi, varastelu ja tappelut. Nyt heistä on noussut roolimalleja Suomen nuorille, mitä tulee elämäntapaan ja arvoihin.
Pohjakosketuksen kautta uskon tielle
Musta Barbaari eli James Nikander on syntynyt Suomessa, mutta hänen äitinsä on kotoisin Tansaniasta.
– Äidille kiitos, että olen se mies, joka olen tänään, James sanoo lämmöllä äidistään, joka kasvatti hänet yksinhuoltajana Turussa. Yläkouluiässä Jamesia koulu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Oli kapinaa, uhkaamista ja kavereiden kanssa tehtiin mitä haluttiin. James sai myöhemmin muuttua ja löytää kokonaan uudet kuviot elämäänsä.
Prinssi Jusuf eli Iyouseyas Belayneh kasvoi Helsingin Vuosaaressa. Hän tuli Suomeen 2-vuotiaana lentokoneella Etiopiasta vanhempiensa kanssa. Nuoruudessaan Iyouseyas kävi pohjalla ja koki frendien kanssa varastelut ja juomiset.
– Jos pohjalla on pohja, niin sä olit siellä, James heittää kaverilleen. He ovat tunteneet toisensa jo lapsuudesta.
– Joo, tein mitä halusin. Mulla oli aika paljon samaa kuin Jamesilla, Jusuf kuvaa. Sitten Jusuf tuli uskoon, kaveripiiri vaihtui täysin.
Irti ennakkoluuloista
Prinssi Jusufin ja Mustan Barbaarin videoita voi seurata Youtubessa ja Instagrammissa lähemmin heidän humoristisia ja uteliaisuutta herättäviä juttujaan.
– Julkisuus on helppoa, mutta jossain määrin silti vaikeaa. Kaverit luulevat, että se on noussut päähän, James kertoo. Helposti niin voisi käydä, mutta näistä miehistä näkee, että heillä on uskottavuuden ja rohkeuden lisäksi nöyrät asenteet, joka tulee esille heidän tavoissaan kohdata ihmisiä.
James kertoo, kuinka hänen haaveenaan on tehdä työtä, jossa autetaan nuoria kehittämään elämäntapaa terveellisemmäksi. Hän haluaa myös vähentää koulukiusaamista ja rasismia. Jusufin sydämellä on ihmisten kohtaaminen ja auttaminen.
– Ajattelen jokaista fania ikään kuin asiakkaana, Jusuf kertoo siihen liittyen, kuinka hän kohtaa faneja myös Pastoreiden keikkojen jälkeen. Pojat nauttivat täysillä elämistään, joissa näkyy vahvasti Jeesuksen rakkaus.
Musta Barbaari on loppujen lopuksi roolihahmo, ja James itsekin sanoo, että pinnan alta löytyy jotain paljon syvempää. Uskovilla veljillä ja siskoilla on ollut tärkeä merkitys kummankin miehen elämässä. He ovat olleet rukoustukena, ja katsoneet poikien perään keikkapaikkojen ollessa baarejakin. Pojat tietävät, että Jumala on heidän kanssaan koko ajan.
– Oon löytänyt uskoon tultuani oman itseni, sen mistä pidän ja mitä haluan tehdä. Haluan rohkaista nuoria olemaan omia itsejänne ja tekemään sitä mistä tykkäätte, vaikka muut eivät tykkäisi siitä. Mä sain alkaa tekemään sitä mistä tykkään Jumalan ansiosta. Unelmoin ja kirjoitin nuorena. Sitten aloin sekoilemaan ja ajauduin pois unelmista. Uskoon tulon jälkeen sain alkaa tekemään musiikkia Pastoreissa, kun kaverini saivat tietää lahjoistani, Jusuf kertoo.
– Raamatun lukeminen on tosi siistiä. Se koskettaa henkilökohtaisesti, ihan eri tavalla kuin Shakespearin kirjat.
Teksti Mari Le, kuva Susanna Salo
Kato Musta Barbaari Salil eka salil vika -hittibiisi.