Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Rauman seurakunta torjuu tiloistaan ei-kristilliset hautajaiset

 

Ilman kristillistä menoja ja sisältöä toimitettavat hautajaistilaisuudet eivät ole enää mahdollisia Rauman seurakunnan kirkoissa ja kappeleissa, eikä muissakaan seurakunnan tiloissa.

Rauman evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti, ettei tiloja luovuteta ei-kristillisten kirkkojen tai uskonnollisten yhdyskuntien eikä yksityisiin hautaustilaisuuksiin. Kirkon tiloja ei luovuteta myöskään omaisille muistotilaisuuksia varten.

Yksimielinen kirkkoneuvosto hyväksyi samalla kirkkoherra Seppo Sattilaisen esityksen, että seurakunnan pappien toimittamissa hautaan siunauksissa otetaan käyttöön vakioitu menettely kirkkoon kuulumattoman vainajan tahdon selvittämisessä.

Mikäli uskonnonvapauslaissa ja hautaustoimilaissa säädettyjä edellytyksiä ei ole todettavissa, eivät Rauman seurakunnan papit enää vastedes toimita hautaan siunauksia.

Fida neliöb. 19.-31.12.

Rauman evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoneuvoston päätöksestä kertoi Satakunnan Kansa.

 

 
Artikkelibanneri perussanoma