Kirjoittanut
Emeritapäätoimittaja Reetta Meriläinen katsoi puolisonsa hiipumista pitkäaikaiseen sairauteen muutaman vuoden. Suru-uutinen kuolemasta tuli syksyllä 2019. Oli totuteltava yksin elämiseen. Sitten iski koronakaranteeni ja oma masennus.
”Ehdimme olla naimisissa 48 vuotta ja me tunsimme pari vuotta ennen naimisiin menoa”, toteaa Helsingin Sanomissa elämäntyönsä tehnyt Reetta Meriläinen. Hänen aviomiehenesä, professori Pekka Meriläinen, kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 19. lokakuuta 2019. Ennen kuin kuolema erotti, Reetta Meriläinen oli tehnyt jo pitkään surutyötä.
– Hän sairasti sitä ennen viitisen vuotta. Akuutti vaihe oli hyvin lyhyt ja äkillinen siinä lopussa.
Byrokratiaa ja surutyötä
Kuoleman jälkeen Reetta Meriläinen koki eläneensä kahdessa todellisuudessa samaan aikaan. Hän kuvaa olleensa kuin shokkitilassa, vaikka pystyikin järjestämään kuolemaan liittyvät asiat hautajaisten valmistelusta perunkirjoitukseen. Tunteet kuitenkin yllättävät ja ottavat vallan, kysymättä.
– Koko ajan ihmettelee, että minkä takia täällä on näin tyhjää ja sitten huomaa, että siellä on (Pekan) harmaat aamutossut sängyn alla. Sitten rupeaa itkettämään. Koko ajan tulee vastaan siellä kotona sitä, että hän on vielä täällä, mutta ei hän ole enää täällä.
Meriläinen kokee mielensä olleen kuin kahtiajakautuneessa tilassa puolisonsa kuoleman jälkeen.
– Skitsofreninen vaihe kesti vuoden verran.
Silloin tuli ensimmäinen paha masennusvaihe. Mikään ei kiinnostanut.
Ensin lähti puoliso – myöhemmin mielekkyys elää
– Siinä huomaa, että se kaikkein pahin vaihe oli tapahtunut sen viiden vuoden aikana, kun seuraa vierestä toisen hidasta rappeutumista. Koko ajan karsiutui elämästä pois sellaista, mitä olimme tehneet yhdessä, Meriläinen kertaa ja toteaa surutyön alkaneen jo kauan ennen puolisonsa kuolemaa.
– Kun ensimmäinen vuosi oli kuoleman jälkeen oli mennyt, silloin tuli ensimmäinen todella paha masennusvaihe. Mikään ei kiinnostanut. Mistään en jaksanut kiinnostua, mikä on minulle hyvin epätavallista.
Reetta Meriläinen kuvaa itseään ihmiseksi, joka on yleensä innoissaan erilaisista asioista ja tykkää ”touhottaa” niitä.
– Tuntui, että miksi minä yleensä elän vielä, vaikka minulla oli valmiina rationaaliset vastaukset. Vaikka periaatteessa tykkään kyllä elämästä, tämä oli minulle outo olotila. Sitä kesti parisen kuukautta.
Olin sanoutumassa kaikesta irti, jättämässä kaikki harrastukset.
Surutyön eri muotoja
Reetta Meriläinen rupesi huomaamaan, että surutyöhön kuuluu erilaisia vaiheita. Masennus oli niistä yksi raskas ajanjakso.
– Onneksi se meni ohi. Onneksi minulle tuli sellainen ajatus, että tämä saattaa kuulua surutyöhön.
Meriläinen on mustan huumorin ystävä, mitä kuvastaa huomiot kuolemaa seuranneista käytännön asioista.
– Tuohon kuolemaan liittyvä byrokratia on siksi niin painavaa ja monimutkaista, että ihminen tekisi siinä samalla surutyötä. Tavallaan se byrokratia onkin terapiaa.
Meriläinen kuvailee ajatustensa kohdistuneen kuolemaan liittyvien käytännön asioiden järjestämisessä. Surulle ei ollut aikaa. Suru purskahtaa silti jossain kohtaa esille.
– Elän tässä yksin. Minulla ei ole juttukaveria. Minulla ei ole sellaista, jonka kanssa katsotaan mäkihyppyä ja mennään oopperaan yhdessä.
Meriläisen kohdalla pahin vaihe masennusjaksoineen on nyt takana. On aika totutella yksin elämiseen.
– Se oli pakollinen järjen alasajo, että päästettiin emotiot ajamaan asiaa. Onneksi se vaihe tuli, koska sen jälkeen järki ja tunnepuoli ovat tasapainossa. Tiedän, että tämä kuuluu leskeyteen. Surun, menetyksen ja kivun tilalle tulee kiitollisuus, että saimme elää yhdessä 48 vuotta. Kiitollisuus alkaa vyöryä päällimmäiseksi.
Kiitollisuus
Meriläisen mielessä on tällä hetkellä kiitollisuus puolisostaan. Arki leskenä on myös helpompaa. Tällä hetkellä hän pystyy listaamaan hyviä asioita, joita elämässä edelleen on.
Ja mitä ihmisestä jää elämään, on se hyvä jälki.
– Minulla oli hyvä mies. Pojilla oli hyvä isä. Kiitollisuus alkaa vyöryä päällimmäiseksi. Ja mitä ihmisestä jää elämään, on se hyvä jälki. Kivun pystyy nyt sietämään, Meriläinen toteaa ja alkaa löytämään omasta elämästäänkin kiitollisuuden aiheita.
– Onhan minun tilanne hurjan hyvä koronankin aikana. En ole sairastunut koronaan eikä minulla ole ollut muitakaan tauteja. Minulla juoksee eläke, ei ole mennyt työpaikkaa alta. Eikä minulla ole mitään syytä valittaa.
Rukous ei ole sanojen määrästä kiinni
Tilanteessa, kun puoliso kuolee ja oma elämäkin menettää merkityksensä, rukouselämäkin muuttaa muotoaan ja pelkistyy. Meriläinen on kuitenkin kokenut rukousyhteyden auttavan.
– Se oli hyvin pelkistetty ”Herra auta.” Ei muuta jaksanut eikä jaksanut pitkiä litanioita ruveta luetteloimaan. ”Auta selviytymään”, että tällaisissa tilanteissa asiat pelkistyvät. Voimat käytetään siihen, mihin ne riittävät.
Meriläinen on kokenut, että Jumala näkee ihmisen arkeen ja ymmärtää hänen elämäntilanteen. Meriläinen on kokenut, että Jumala ei tarvitse ihmiseltä monisanaisuutta eikä ihmisen tarvitse kannatella Jumalaa sen avulla.
– Voi että, nyt se jää tuosta kiintiöstä puuttumaan ainakin 900 sanaa! Onneksi siellä kuullaan vilpittömin mielin lausuttu rukous. Se varmaan ratkaisee.
Reetta Meriläinen oli Ariel Neulaniemen vieraana Herätys!-aamulähetyksessä [22.1.2021 Radio Dei]
