Kirjoittanut
Olavi Rimpiläinen tunnettiin viimeisenä naispappeutta vastustavana piispana Suomessa, mutta hän oli paljon muutakin. Timo Junkkaalan teos Viimeinen vanhauskoinen on kuvaus sydämellisestä kansanmiehestä, jolla oli aikaa ihmisen kohtaamiseen.
Teologian tohtori Timo Junkkaalan teos Olavi Rimpiläinen – Viimeinen vanhauskoinen (Perussanoma) julkaistiin elokuussa. Ensimmäinen kirjanjulkistamistilaisuus pidettiin Rimpiläisen kotihiippakunnassa Oulussa ja jälkimmäinen Helsingin tuomiokirkon kryptassa 29.9. Helsingin tilaisuuden juonsi piispa Teemu Laajasalo. Rimpiläistä olivat paikalla muistelemassa kirjailija Junkkaalan lisäksi entinen opetusministeri Maija Rask sekä Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen.
Junkkaala kertoi kirjan nimestä, jonka Rimpiläinen hyväksyi ”tietyin varauksin”, koska Rimpiläisen mukaan vanhauskoiset, joilla viitataan tässä niihin, jotka eivät hyväksy naispappeutta, eivät hänen mukanaan mene hautaan.
– Nykyisessä piispakunnassa ei kuitenkaan enää kukaan ole Rimpiläisen linjalla tässä asiassa, Junkkaala perusteli teoksensa nimeä.
– Julkisessa keskustelussa on jäänyt pimentoon se, millainen piispa Rimpiläinen oli pohjoisessa. Ei virkakysymys siellä ollut hänen toiminnassaan etusijalla, hän jatkoi.
Joulupukin juttusilla
Maija Rask kertoi, että kerran Rimpiläinen oli viety tapaamaan napapiirillä joulupukkia, ja juttu oli luistanut.
– Ymmärsin, että samalla Rimpiläinen kohtasi koko lappilaisen agraariliikkeen, kaikki ihmiset, jotka siellä puurtavat leipänsä eteen. Piispa oli osallinen lappilaisten elämässä, Rask kuvaili.
– Ollilla oli vanhauskoisen joukon isähahmon rooli, mutta luulen, että Ollin ensimmäinen rakkaus oli kuitenkin se hänen hiippakuntansa, Eero Huovinen jatkoi.
– Siellä hän oli kotonaan ja puhui kärsineiden ja työttömien puolesta. Hänen oikeudentuntonsa vaati puolustamaan Oulun hiippakunnan alueen ihmisiä. Siihen hän oli sitoutunut.
Junkkaala lisäsi Rimpiläisen murehtineen erityisesti sitä, että Oulun hiippakunnan alueella monet joutuivat muuttamaa työn perässä etelään.
– Olot olisi pitänyt järjestää niin, ettei tarvitse lähteä. Rimpiläinen muun muassa osallistui lähetystöön, joka kävi eduskunnassa puhumassa pohjoisen puolesta. Pohjoisen ihmisten puolustaminen oli keskeistä hänen toimissaan.
”Olli ei tärkeillyt”
Huovinen jatkoi tavanneensa hiljattain ”erään aika valistuneen Oulun hiippakunnan papin”, joka oli sanonut, että ”Ollista puuttui kaikki piispallinen paskantärkeys”.
– Junkkaala kun on hurskas ja sivistynyt mies niin se ei uskaltanut painaa tätä kirjaansa, Huovinen hauskuutti.
– Mutta tämä piti Ollin kohdalla paikkansa.
Huovinen kuittaili huvittavaan tyyliin myös Laajasalolle.
– Siinä olen matkinut Ollia alusta asti, että jos piispalla on violetti paita, niin se ei pane tuota kultaristiä kaulaan. Ollilla oli se ajatus, että yksi symboli riittää.
Maija Rask kertoi lisää juttuja, joita Rimpiläisestä tuntuu riittävän loputtomiin.
– Kun piispalle soitti, hän tuli heti. 300-400 kilometriä autolla ei ollut ongelma. Kerran Olli ajoi ojaan, ja perässä ajanut diakonissa oli avannut piispan auton oven ja sanonut: te olette shokissa. Piispa oli sanonut: ei, minä olen ojassa.
Jänis jäi ampumatta
Tilaisuudessa yleisön joukossa oli myös rovasti Liisa Tuovinen, joka oli Rimpiläisen työtoveri Kirkon perheasiain keskuksessa 1980-luvulla.
– Olli ymmärsi syvästi työtäni. Hän antoi sille arvoa. Hän oli äärettömän sydämellinen mutta myös niin, että hän oli todellisuudessa kiinni, Tuovinen kertoi.
– Yksi hurmaavimpia juttuja oli Ollista jänismetsällä. Hän kulki siellä pyssyn kanssa ja jänis tuli vastaan, ja he katsoivat pitkän aikaa toisiaan. Olli ei missään tapauksessa ampunut vaan he lähtivät eri suuntiin. Tämä oli niin tyypillinen Olli-juttu, syvästi inhimillinen.
Tuovisen vieressä istunut Maiju Myyrä oli puolestaan Rimpiläisen työtoveri 1970-luvun lopulla, jolloin Rimpiläinen toimi Kirkon koulutuskeskuksen johtajana. Myyrä kutsuu Rimpiläistä ”kympin mieheksi”.
– Hän oli mitä parhain johtaja meille. Hyväntuulinen ja luotettava, mies paikallaan. Hän arvosti naista.
Kirjan anekdooteissa kerrotaan siitä, kuinka useampikin toimittaja meni Ouluun haastattelemaan oletettua sovinistia, mutta kaikki lähtivät hymyssä suin ovesta ulos.
– Hän sulatti ihmisten sydämet. Kuten joku toimittaja kirjoitti: Rimpiläisestä on annettu väärä kuva, Junkkaala totesi.
Keskustelussa nousi vahvasti esiin myös Rimpiläisen paneutuminen liturgiaan, johon liittyvissä asioissa hän neuvoi myös piispakollegoitaan.
– Liturgia ilmentää uskon syvimpiä salaisuuksia, ja siksi se on tärkeä. Rimpiläinen oli 1990-luvun jumalanpalvelusuudistuksen keskeisimpiä arkkitehteja, Junkkaala kertoi.
Liturgian arvostukseen liittyi myös Rimpiläisen laaja ekumeeninen yhteistyö ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon edustajien kanssa. Erityisesti Rimpiläisen ja ortodoksikirkon metropoliitta Leon läheisestä yhteydestä syntyi ilmiö, jota alettiin 1980-luvulla kutsua Oulun ekumeniaksi.
Olavi Rimpiläinen toimi Oulun hiippakunnan piispana 1979-2000.
