Kirjoittanut
Siiri Katilalle Kannuksen seurakunnan järjestämä rippikoulu on ollut kesän paras juttu. – Olen ateisti, mutta on ollut kiinnostavaa kuulla kristittyjen ajatuksia. Voin leikitellä ajatuksella, että voisiko tämä olla totta.
Suomalaisella rippikoululla on pitkät perinteet. Rippikoulu tavoittaa yhä valtaosan maamme nuorista. Esimerkiksi Vuonna 2017 rippikoulun kävi 15-vuotiaiden ikäluokasta lähes 80 %. Rippikoulun asemaa selittääkin osaltaan pyrkimys pitää siitä huolta: rippikoulua on linjattu Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa jo sadan vuoden ajan.
Monelle on kuitenkin ehkä yllätys, että rippikoulun ilmenemismuodoista rippileirit ovat suomalainen keksintö. Vaikka rippikoulua käydään muissakin maissa ennen konfirmaatiota, tapahtuu se niissä yleensä iltaisin ja viikonloppuisin. Leirimuotoinen rippikoulu on kuitenkin keksitty Suomessa. Ensimmäisen rippileirin piti Nurmijärven koulun rehtori ja pappi Kosti Kankainen Nurmijärvellä vuonna 1936.
Tämän jälkeen rippikoulua on uudistettu voimakkaasti erityisesti 1970-luvulta lähtien uusien pedagogisten virtausten mukaisesti. 1980-luvun rippikoulusuunnitelmassa oli kirjattu kullekin oppitunnille yksityiskohtaiset oppimistavoitteet. Rippikoulusuunnitelma vuodelta 2001, Elämä – Usko – Rukous, puolestaan painotti oppijoiden omien lähtökohtien huomioimista ja heidän tarvettaan tulla kuulluksi ja pohtia asioita itsenäisesti.
Uusin rippikoulusuunnitelma, Suuri ihme, on valmistunut vuonna 2017 yhteistyössä rippikoululaisten, isosten ja työntekijöiden kanssa. Tavoitteena on ollut kehittää rippikoulua yhä nuorilähtöisemmäksi. Kantavana ajatuksena on se, että jokainen nuori on ihme. Nuoret ovat rippikoulun subjekteja, joiden osallisuutta ja kuulluksi tulemista vahvistetaan tietoisesti. Samalla vahvistetaan rippikoulun yhteisöllisyyttä ja perheiden kohtaamista. Tätä yksittäisten nuorten kohtaamista ja yhteisöllisyyttä pyrittiin toteuttamaan myös Kannuksen seurakunnan järjestämillä kahdella rippileirillä, jotka toteutettiin Partio Jylhässä ja Himangan Ruonalla.
”Tämä rippileiri oli ihan parasta”
Lause “Minä olen ihme” viittaa psalmin sanoin jokaisen ja kaikenlaisten ihmisten arvoon. Uuden rippikoulusuunnitelman mukaisesti nuorilla on oikeus tulla rippikoulussa nähdyiksi, tunnustetuiksi ja kunnioitetuiksi juuri omana itsenään. Tämän merkitystä korostaa myös Ruonan rippileirille osallistunut Katila.
– Olen saanut olla täällä oma itseni, enkä ole kokenut että kukaan yrittäisi käännyttää minua tai tyrkyttää uskoa. Päinvastoin. Olen itse ateisti, mutta on ollut kiinnostavaa kuulla kristittyjen ajatuksia ja saada uusia näkökulmia. Voin leikitellä ajatuksella, että voisiko tämä olla totta? Siinä mielessä rippikoulu on mielestäni tärkeä, en muuttaisi mitään. Jeesuksesta puhuminen oli vain kiinnostavaa.
Jeesuksesta puhuminen oli kiinnostavaa.
Mutta mikä sitten sai itsensä ateistiksi määrittelevän nuoren osallistumaan leirille?
– Ajatus oli vanhempieni, jotka sanoivat, että riparille olisi mentävä. Olin ensin ihan että en halua, mutta ensimmäinen rippikoulutunti muutti oman asenteeni, joten jatkossa oli kiva tulla ja osallistua. Ja tämä rippileiri oli ihan parasta, Katila toteaa.
Hän painottaa myös sosiaalisten suhteiden merkitystä rippileirillä. Asia, josta puhutaan paljon myös rippikoulusuunnitelmassa. Jumala on luonut ihmisen suhteeseen itsensä kanssa, ja rippikoulussa on tämän lisäksi kyse ihmisen suhteesta myös omaan itseensä, toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan.
– Rippileirillä oli mukavaa erityisesti se, että siellä oli niin paljon positiivisia ihmisiä, että opin tuntemaan näitä uusia ihmisiä sekä niitä, joiden kanssa en normaalisti ole tekemisissä tai olen ajatellut, etten ehkä tykkäisi heistä. Pojatkin oli mukavia, Katila naurahtaa.
Samaa sanovat myös Partio Jylhän rippileirille osallistuneet Ada Huhta 14, Iida Pajala 15, ja Noora Huuki 15.
– Rippileirille oli kiva tulla, kun lähes kaikki tutut olivat puhuneet pelkkää hyvää ripareista. Erityisesti me odotettiin yhdessä olemista ja tekemistä, hyvää ruokaa, samoin kuin iltaohjelmia, Huhta, Pajala ja Huuki toteavat.
Vaikka kukaan tytöistä ei koe olevansa erityisen uskonnollinen, kokivat he rippileirin annin hyvänä ja positiivisena.
– Ei me sinänsä uskota Jumalaan, kun ei kotonakaan kukaan usko eikä me olla käyty kirkossa. Nyt rippileirillä olemme saaneet kuulla Jeesuksesta, mutta ei se ole meidän mielipidettä muuttanut, vaikkakin olemme saaneet hyvällä tavalla uutta tietoa, Huhta toteaa.
Huuki jatkaa, että leirillä onkin ollut hienoa se, että jokainen on saanut olla omaa mieltään ja säilyttää oman mielipiteensä, vaikka kristinuskosta ja Jumalasta onkin annettu paljon tietoa.
– Uskoi Jumalaan tai ei, niin parasta leirissä ovat olleet iltahartaudet ja illanvietot, joissa isoset ovat olleet mukana, Huuki toteaa.
Parhaimmillaan rippikoulu antaakin nuorille tilaa olla omia yksilöitään, sekä tilaa ajatella ja pohtia asioita omasta arvomaailmastaan käsin. Rippileirillä ei tarvitse ensin muuttua ja näyttää hyvältä voidakseen saada kokemuksen omasta kelpaamisestaan työntekijöille, isosille tai toisille leiriläisille.
Riparilla tärkeintä on laaja puhe elämästä
Myös neljättä vuotta isosena toimiva Rianne Särkioja 19, alleviivaa jokaisen henkilökohtaisten arvojen kunnioittamista.
– En ehkä usko kuten kirkko opettaa, mutta omat ajatukseni kyllä kohtaavat vahvasti kristinuskon arvojen kanssa. Siksi koen rippileireillä parhaimpana asiana laajan puheen elämästä, ei vain Jeesuksesta ja Jumalasta. Ajattelen, että rippileirillä on tärkeää opetella ihan arjenkin taitoja ja kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa, Särkioja miettii.
Särkioja on isosena toimiessaan huomannut saman asian kuin myös moni seurakuntien työntekijä. Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus, sekä erityisesti uushengellisyys haastavat jatkuvasti kristinuskoa, ja yhä harvempi rippikouluun tuleva nuori uskoo kristinuskon opin mukaisesti.
– Nuoret ovat kyllä avoimia kuulemaan Jumalasta, mutta yhä useampi sanoo, ettei usko. Monilla nuorilla on vahva oma ajatus siitä, miten maailma luotu ja miten homma niin sanotusti toimii. Lisäksi aasian uskonnot ja “erilaisuus” on enemmän cool kuin kristinusko. Suomessa on niin normaalia olla krisitty, että nykynuoret hakevat uutta perspektiiviä ja jotain uutta, Särkioja summaa.
Mutta miten nykynuori sitten kiinnostuisi kristinuskosta?
Kuivaa teoriaa parempi tapa on, että joku kertoo avoimesti omista kokemuksistaan ja siitä, miten ja miksi uskoo.
– Kuivaa teoriaa parempi tapa on se, että joku kertoo avoimesti omista kokemuksistaan ja siitä, miten ja miksi uskoo. Nuorille on tärkeää kuulla useammasta perspektiivistä käsin siitä, mitä usko on ja mitä se tarkoittaa. On helpottavaa tietää, että uskoviakin on monenlaisia, Särkioja toteaa.
Särkiojan mukaan rippileirillä isosena olemisessa on ollut parasta paitsi luonnon läheisyys, niin myös yhteisöllisyys.
– On tärkeää huomata, että me kaikki olemme haavoittuvaisia. Kun rippileirillä sitten niin sanotusti laitostutaan, niin ihmiset alkavat avautua enemmän itsestään ja omasta elämästään. Ne aidot keskustelut ovat ihan parasta, Särkioja sanoo.
Särkiojan ajatuksissa onkin paljon samaa kuin uusimman rippikoulusuunnitelman perusajatuksessa. Siinä, että näkökulmat ihmisen elämästä, uskosta ja rukouksesta nähdään kokonaisuutena, jotka liittyvät kristityn elämässä yhteen. Nuoruuteen liittyy iloa ja voimakasta elämänjanoa, ja samalla haavoittuvuutta ja epävarmuutta. Nuori kysyy omaa arvoaan ja kelpaamistaan monin eri tavoin ja miettii sitä, miten elää hyvin ja oikein, ja miten elää kristittynä? Parhaimmillaan rippikoulu vastaa näihin kysymyksiin.
Loppuun on vielä listattava Kannuksen tämän kesän rippileiriläisten hypoteettiset muutosehdotukset rippileirikonseptiin.
– Rippileiri olisi kiva viettää paikassa, jossa netti toimisi ja hyttysiä olisi vähemmän!
