Patenttivastaukset eivät auta kärsimykseen, muistuttaa kirjailija Risto Suonto. Hän on joutunut kasvokkain surun ja vaikeuksien kanssa, niin omassa kuin toistenkin elämässä.
Kärsimys on aina ollut osa ihmiselämää. Se on läsnä kaikkialla, mutta sitä on vaikea kohdata. ”No mutta, Herra tietää kaiken, aina on vastustusta ennen suuria siunauksia!” Tällaisista sloganeista ja paljosta muusta kirjoittaa Risto Suonto uudessa kirjassaan, jonka kannessa on iso kysymysmerkki.
Laman myötä katosivat vapaat työpaikat
– Lapsena kaverit vaihtuivat usein. Kun paras koulukaveri liittyi kiusaajaani, menetin itseluottamukseni vuosiksi.Tunsin jäätävää tyhjyyttä katsoessani pihalle, missä kukaan ei minua kaivannut. Isäni teki välillä kahta työtä eikä äitini ollut läsnä kuuloharhojensa keskellä. Lapsuuttani kuvaa parhaiten sana ”autio”, kertoo Risto elämänsä alkuvuosista Helsingin Munkkivuoressa.
Vasta paljon myöhemmin hän sanoo tajunneensa, miten paljon kärsimystä äidin sairaus tuotti.
– Rukoilin, että Jumala puuttuisi kiusaamiseen. Kun äitini uskova ystävä muutti poikansa kanssa alueelle, uskaltauduin tuon uuden kaverin kanssa hiljalleen ulos kuorestani. Armeijan jälkeen aloin seurustella ja päädyimme naimisiin. Suhde oli vaikea ja monet riitamme johtivat siihen, että tulimme molemmat uskoon veljeni Tapanin järjestämissä Perjantai Kristukselle -illoissa.
– Elämä oli köyhää, välillä onnellistakin, ja saimme kaksi lasta. Parin duunarivuoden jälkeen innostuin opiskelemaan ja sen ohella pyöritin omaa yritystä. Firma kaatui epärealismiin ja laman aikana keikahti selälleen. Sitten vaimoni ilmoitti lähtevänsä, ja lapset jäivät minulle. Vapaat työpaikat katosivat, ja löysin itseni 24-vuotiaana korvia myöten veloissa, yksinhuoltajana kortistossa.
Törmäsin isosti ihmisten ongelmiin
Risto muistelee hämmentyneensä seurakunnan reaktioita. Ihmiset yrittivät rohkaista hauskansurkeilla sanonnoillaan, jotkut vaativat saada tietää eron syyt, taustat ja vaikuttimet. Miehen kohtaloa ruodittiin sekä edessä että takana.
Risto teki töittensä ohessa paljon hengellistä vapaaehtoistyötä muun muassa Radio Dein taajuuksille.
– Näissä ohjelmissa törmäsin todella isosti ihmisen kärsimykseen. Eräskin pastori oli yrittänyt itsemurhaa avioliittonsa ongelmien keskellä. Ei uskovilla ole aina sen helpompaa kuin muillakaan.
Muutaman vuoden kuluttua Risto löysi nykyisen vaimonsa. Perhe kasvoi ja muutti Kokkolaan.
– Siellä tyttäremme sairastui toistuviin päänsärkyihin. Eräänä yönä hän putoili sängystä, vaikka kuumetta ei ollut.
Aamulla sairaalassa tilanne todettiin hengenvaaralliseksi. Pian etsittiin kuumeisesti lääkäriä ambulanssiin, sillä tytär oli heti vietävä Ouluun leikkaukseen. Päässä oli todettu iso aivokasvain.
– Rukoilimme ja lähetimme rukouspyyntöjä uskoville kavereille. Vastauksena saimme ambulanssiin vanhan ystävämme, joka oli ollut sairaslomalla kotonaan. Jumalan armosta hänet hyväksyttiin auton kyytiin siitä huolimatta, ja lapsemme pääsi hoitoon.
Ristosta oli aika uskomatonta kuulla vuoden kuluttua lääkärin sanat:
–Tyttärenne on terve. Mielestämme hän voi nyt alkaa elää sellaista elämää kuin kasvainta ei olisi koskaan ollutkaan.
Pikavastauksia kärsimyksiin
Kaiken tämän jälkeen Risto alkoi pohtia kärsimystä ja varsinkin seurakunnissa kuulemiaan kertomuksia ja selityksiä Jumalan osuudesta.
– Monia lyhyitä ja huonoja vastauksia on tarjolla, ja ne aiheuttavat usein vain lisää kipua. Näistä ajatuksistani syntyi kirjani Kipeitä kysymyksiä kärsimyksestä (Päivä Osakeyhtiö 2017), Risto kertoo.
– Omassa uskonelämässäni olen kokenut, että Jumala on alusta asti ohjannut minua takertumaan kaikessa totuuteen.
Kerran selvisi, että eräs seurakunnassa todistanut ”entinen juoppo” oli edelleen noin kerran kuussa pullon paras kaveri. Risto ei niinkään pettynyt tähän mieheen, joka vakuutteli kaikille, ettei juo nykyisin tippaakaan, vaan häntä järkytti täydellisyyden edellyttäminen seurakunnassa!
– Miten on mahdollista, ettemme kestä totuutta heikkoudesta? Joutuuko heikko, uskossaan epävarma veli tai sisar valehtelemaan kelvatakseen meille? Täyden raittiuden ihanne ei onnistu kaikilta, vaikka onkin tullut uskoon. Asia ei tietenkään parane, jos itse edesauttaa hyväksyntää elämällä valheessa Jumalan seurakunnan keskellä.
Risto on kuullut monenlaisia pikavastauksia kärsimyksiin. Ne vaikuttavat yritykseltä paeta ikävän tuskan keskeltä piiloon epäilystä ja pelkoa. Kuinka monelle onkaan sanottu: ”Sinä joudut nyt kärsimään, jotta voisit myöhemmin auttaa muita. Herra tahtoo käyttää sinua tulevissa tehtävissä.”
– Ajatus jostain tärkeästä saattaa lohduttaa hetken. Kun tarkoitusta ei vain löydy, sanat kääntyvät lohdun hakijaa vastaan. ”Eikö minun omalla kärsimykselläni ole arvoa Isän edessä?”
– Väistösloganeita on myös ei-uskovalla; olethan kuullut: ”Se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Näiden kysymysten ääreltä olen halunnut lähteä ohjaamaan meitä kaikkia Jumalan läheisyyteen, sillä Jumala Jeesuksen ilmoittamana Taivaallisena Isänä on paras vastaus kaikkiin kriiseihin. Hän on nimeltään ”Minä Olen”.
