Kirjoittanut
Aino Salmi liittyi toisena opiskeluvuotenaan roomalais-katoliseen kirkkoon. Hän kertoo prosessin olleen enemmän sosiaalinen kuin teologinen.
Aino Salmi, 23, muutti Helsinkiin neljä vuotta sitten opiskelujen perässä.
Vielä abivuoden keväällä hänellä oli tulevan aikuiselämänsä suhteen selvät sävelet.
– Olin suunnitellut muuttavani Sleyn ylioppilaskotiin Domus Evangelicaan, jonka elämää olin nähnyt siskoni kautta. Ajattelin, että se on paratiisi, hän nauraa.
– Olin jo päättänyt, että saan paljon uskovia kavereita ja mulle tulee evankelinen poikaystävä.
Ennen kuin Salmi painoi lakin päähänsä, Sley oli myynyt ylioppilaskotinsa.
Surffaillessaan netissä Salmi törmäsi Silta-klubin opiskelija-asuntolaan, joka kuuluu Opus Deille, yhdelle katolisen kirkon personaaliprelatuureista eli sielunhoitoinstituutioista.
Hän haki ja pääsi asukkaaksi.
Esimerkki vaikutti
Aino Salmen lapsuudenkoti on äidin puolelta evankelinen.
– Olen kasvanut kristityssä perheessä ja tiedän, että puolestani on aina rukoiltu.
– Nuorena minulla ei kuitenkaan ollut paljon uskovia ystäviä eikä seurakuntayhteyttä, hän kertoo.
Opus Deille muutettuaan Salmeen teki vaikutuksen uusien katolilaisten ystävien elämä ja esimerkki.
– Ihmiset menivät asuntolan kappeliin kuudelta aamulla rukoilemaan. Hengellisistä asioista oli mahdollista keskustella, mutta niitä ei kuitenkaan tuputettu.
– Eräs henkilö neuvoi minua rukoilemaan päivittäin kahdenkymmenen minuutin ajan. Musta se tuntui ihan älyttömältä, mutta aloin kuitenkin tehdä niin. Sen myötä Jumala-suhteesta tuli läheisempi.
Salmi alkoi lukea katolista hengellistä kirjallisuutta sekä katolisen kirkon katekismusta.
Päätös katoliseen kirkkoon liittymisestä syntyi noin vuoden kuluttua ensikosketuksesta.
– Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesälomana huomasin, että jotain itsessäni oli muuttunut. Silloin mielessä alkoi kehittyä ajatus siitä, että ehkä Jumala kutsuu minua liittymään katoliseen kirkkoon.
Syksyn saapuessa Salmi palasi Helsinkiin ja meni info-kurssille, joka oli tarkoitettu kirkon opista kiinnostuneille. Seuraavana keväänä hänestä tuli katolisen kirkon jäsen.
Rippi-isä apuna
Kirkkokunnan vaihtaminen ei tehnyt elämästä auvoista. Oman paikan löytäminen oli vaikeaa ja uskonelämä tuntui ajoittain suorittamiselta.
– Jotkin Opus Dein jäseniltä oppimani asiat eivät sopineet minulle ja esimerkiksi messussa käyminen oli joskus vähän raskasta
Myöhemmin Salmi on päässyt messussa käymisen – ja monen muunkin asian kanssa _ parempaan tasapainoon. Yksi tärkeimmistä käänteistä on ollut oman rippi-isän löytäminen.
– Olen käynyt juttelemassa paljon isä Marcon kanssa, ja siitä on ollut iso apu. Olen alkanut nähdä kirkossa käymisenkin uudella tavalla. Vaikka olen välillä väsynyt enkä jaksa tavata ihmisiä, voin aina mennä kirkkoon ja kohdata Jumalan.
– Messusta on tullut velvollisuuden sijaan voimavara. Käyn siellä, koska haluan käydä, nykyään ehkä kolmesti viikossa, hän kertoo.
Opus Dein jälkeen uutta näkökulmaa uskonelämään on tuonut neokatekumeeninen tie, katolisen kirkon eräänlainen ”herätysliike”, joka korostaa, että kirkon tulisi olla seremoniallisuuden sijaan lähellä ihmistä.
– Niissä messuissa Jumalan sana on tosi tärkeä ja musiikki on suuressa osassa. Tarkoituksena on, että ihmiset voisi puhua luottamuksellisessa ryhmässä avoimesti myös vaikeista asioista.
Ei opillisia kriisejä
Aino Salmelle katolinen oppi ei ole missään vaiheessa tuottanut suurempaa päänvaivaa.
– Ehkä mä en vain tiedä tarpeeksi teologiasta, hän nauraa.
Marian asema on joskus mietityttänyt – mutta ei kriisiksi asti.
Salmi pohtii, että kirkkoon liittyminen oli hänelle enemmän sosiaalinen kuin teologinen prosessi.
– Tiedän monia teologeja, jotka ovat kääntyneet katolilaisiksi monen vuoden opillisten kamppailujen jälkeen. Itselläni tämä meni helpommin.
Nuoria teologeja katoliseen kirkkoon vetää mahdollisesti esimerkiksi pettymys luterilaisen kirkon liberaaliin linjaan. Katolinen kirkko ei ole opintuulten heiteltävänä, vaan tuntuu vakaalta ja horjumattomalta.
– Tiedän, että moneen käännynnäiseen on vaikuttanut myös moraaliopetus, joka on maltillinen, mutta kuitenkin kattava ja hyvin perusteltu. Meidän kirkossa on tervejärkinen suhtautuminen maailmaan ja moraaliopetukset on perusteltu järkevästi eivätkä ne ohjaa eristäytymään maailmasta ja muista ihmisistä.
Ympäristö on suhtautunut Salmen ratkaisuun pääosin positiivisesti.
– Olen saanut monilta ei-uskovilta ystäviltä kommenttia, että on ollut siistiä seurata mun kääntymisprosessia. Perhekään ei ole ollut missään vaiheessa järkyttynyt, eivät ehkä alussa kannustaneet, mutta uskon, että nykyään he hyväksyvät ratkaisuni.
– Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on paljon vaihto-opiskelijoita latinalaisesta Amerikasta, he ovat joskus hämmentyneitä, kun pitävät Suomea maailman moderneimpana valtiona ja sitten tapaavat minut, käännynnäisen, joka puhuu innoissaan ruusukosta ja muusta, Salmi nauraa.
