Kirjoittanut
Pekka Laukkarinen joutui odottamaan monta vuotta aivoleikkausta, jossa korjattaisiin vaarallinen verisuonen pullistuma. Kun leikkausaamu koitti, rukouksia tarvittiin.
Pirteän energinen Pekka Laukkarinen, 40, tunnetaan sekä keikkalavoilta että televisiosta. Teeveessä hän on juontanut pitkään C More Juniori -kanavan Onnenpäivä-ohjelmaa, ja musiikkikeikkoja kertyy 200-300 vuodessa.
– Viime vuosi oli vähän hiljaisempi, ja silloin oli 215 konserttia. Teemme tosin useimmiten monta keikkaa päivässä, kun kierrämme esimerkiksi kouluja. Enimmäkseen teen duona tai triona. Matti Laitinen ja Leevi Helo ovat luottomieheni. Sillä porukalla olemme keikkailleet pitkään, Laukkarinen kertoo.
– Esiinnyn kaiken ikäisille. Suurin osa keikoistani on lapsille ja varhaisnuorille. Sen isäksi teen teini-ikäisille ja aikuisille. Usein meidät tilataan päiväksi siten, että aluksi on pari alakoulukonserttia ja illemmalla nuorille sekä aikuisille.
Lapsille ja aikuisille Laukkarisen yhtye laatii eri ohjelmistot.
– Lapsille soitamme oman ohjelmistomme lisäksi paljon vanhoja tuttuja lastenlauluja. Nuorille ja aikuisille esitämme pääasiassa omia laulujani, joita olen teini-iästä asti tehnyt.
Yleisönä lapset ovat Laukkarisen mielestä ”maailman tärkein ja vaikein”.
– Aikuiset taputtavat säälistäkin, mutta lapset pitää saada hyppysiin koko konsertin ajaksi, koska muuten he äänestävät heti jaloillaan. Jos teeskentelee, lapset huomaavat heti. Lastenkonserttia ei voi soittaa puolivaloilla.
– Olen onneksi astetta pirteämpi tyyppi. Minulla on paljon energiaa ja keikat ovat usein huumoripitoisia, Laukkarinen kuvailee.
Perinnöllinen sairaus pelotteli
Kymmenen vuotta sitten Laukkarisen vanhempi veli joutui koomaan aivoverenvuodon vuoksi. Suvun miehet passitettiin sen myötä tutkimuksiin, koska kyseinen aivoverisuonen pullistuma on perinnöllinen.
– Minultakin löytyi vastaava pullistuma, aneurysma. Se oli vaikeassa paikassa, ja lääkärit arvioivat tuossa vaiheessa, että leikkausriski on suurempi kuin todennäköisyys sille, että pullistuma repeää. Kun ikää tuli lisää, todennäköisyydet muuttuivat, ja kaksi vuotta sitten minut leikattiin.
Odotusaika siinä välissä oli ajoittain pelottavaa.
– Kun uutinen pullistumasta tuli, asia oli muutaman kuukauden koko ajan mielessä. Että teoriassa voisin kuolla koska tahansa. Niinhän se toisaalta elämässä aina on. Pikkuhiljaa totuin uhkatekijän olemassaoloon. Joka vuosi tilannettani seurattiin tutkimuksilla. Minun olisi pitänyt ottaa rauhallisemmin ja välttää tavaroiden kantamista. No, en ottanut rauhallisesti.
– Kun lääkäri sanoi, että nyt ikää on sen verran, että täytyy leikata, kauhistuin tietysti sitäkin ja jouduin prosessiin. Pyysin, että pystyisikö minusta tekemään pikkaisen fiksumman ja mukavamman samalla, mutta se ei onnistunut. Leikkaus onnistui kuitenkin todella hyvin. Toipuminen oli nopeaa, koska operaatio tehtiin ennen kuin mitään pahaa tapahtui. Pari kuukautta oli sairaslomaa ja toivuin täysin. Sairaalassa olin viikon.
Laukkarisen terveysuhka oli hänen omana iltarukousaiheenaan vuosia, mutta muille hän ei huoltaan juuri jakanut.
– Aihe tuntui aralta, ja koin olevani asian kanssa aika yksin. Kyllä se pisti miestä koville, hän pohtii nyt.
– Kun menin sairaalaan leikkaukseen, kirjoitin asiasta Facebookiin, ja valtava määrä ihmisiä kertoi rukoilevansa puolestani. Sellainen yhteisöllisyys tuntui huikealta, ja se oli hengellisesti puhuttelevaa. Olemme kristittyinä maailmassa yhdessä. Ymmärsin, ettei oma heikko rukoukseni ole tässä ainoa, jolla pitää pärjätä. Jollain lailla tuli levollinen olo, että olen parhaimmissa käsissä.
– Leikkausaamuna minulla ei ollut mitään hätää. Fiilis oli täysin levollinen.
Lapsi uudisti prioriteetit
Onnistuneen leikkauksen lisäksi Laukkarinen sai hiljattain osakseen toisenkin siunauksen.
– Kuukausi sitten saimme tytön. Hän on ensimmäinen lapsemme. Kaikki vuodet tähän asti olen vain tehnyt keikkaa, mutta nyt on uuden pohdinnan paikka. Olen huomannut ensimmäistä kertaa elämässäni, että en ehkä haluakaan lähteä kotoa pois, Laukkarinen nauraa.
– Prioriteetit ovat vähän muuttuneet, mikä on hyvä asia. Haluan kyllä edelleen kehittyä esiintyjänä ja teen myös tuottajan hommia. Musiikkijutulle on edelleen tilausta, mutta en tiedä, mitä teen vaikkapa 15 vuoden kuluttua, Laukkarinen pohtii.
Hän lisää, ettei lapsen saaminen ollut itsestäänselvyys.
– En moneen vuoteen enää ajatellut, että se tulisi. Pistää jotenkin nöyräksi, kun tässä iässä vielä tuollainen onni potkaisee. Pidän sitä valtavana lahjana. Minun tehtäväni on tehdä kaikkeni, että lapsella olisi kaikki hyvin. Olen aika ”ADHD”, mutta lapsen kautta minua kutsutaan rauhoittumaan.
