Kirjoittanut
Betelin kirkossa Turussa pidettiin rukousilta afrikkalaiseen tapaan. Illassa opittiin, ettei rukouksen tarvitse olla kaavoihin kangistunutta.
– Meillä vieraili vuonna 2014 ryhmä Tansaniasta. Heidän kanssaan sovimme, että rukoilemme välillä yhdessä, Jukka Jämsén kertoo. Tansanialaisryhmä kysyi Jämséniltä, löytyisikö erillistä tilaa, jossa he voisivat rukoilla. Toiveena oli tila, jossa voisi myös pitää ääntä.
– Ääntä tosiaan oli. Rukoilimme liikkuen ympäri tilaa. Välillä laulaen, välillä kiivastikin rukoillen. Nuorin poikani sanoi myöhemmin, että rukoushetki oli virkistävin, missä hän on ikinä ollut.
Betelin kirkossa keskellä Turkua on alkamassa rukousilta afrikkalaiseen tapaan. Kirkko on ääriään myöten täynnä. Tilaisuus on osa Kirkkopäivien ohjelmaa. Afrikkalaista väriä iltaan tuovat Namibian piispa Veikko Munyika ja etiopialainen opiskelija. Rukousopetuksesta vastaa Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Jukka Jämsén. Ylistystä johtaa Petri Kosonen yhtyeineen.
Jumalan lapsen identiteetti
Ilta alkaa ylistyksellä.
– Kannattaa ajatella, että jos minäkin osallistun ylistysrukoukseen, niin autan samalla muita, Jämsén rohkaisee.
Jämsén opettaa lyhyesti Isä meidän -rukouksesta. Rukouksen alussa Jeesus käyttää isästä abba-sanaa, joka kuvaa hyvin läheistä suhdetta Jumalaan isänä, Jämsén kertoo.
– Kun rukoilemme, tärkeintä on muistaa, ketä rukoilemme. Jeesus vakuuttaa, että Jumalalta tulee kaikki hyvä. Kun luotamme, että Jumala on hyvä, me täytämme ensimmäisen käskyn ja muutkin käskyt.
Rukousopetus ei jää vain teoriatasolla, vaan se laitetaan saman tien käytäntöön. Jämsénin johdolla seurakuntalaiset rukoilevat kolmen hengen ryhmissä, että Jumala vahvistaisi kunkin Jumalan lapsen identiteettiä. Kolmen hengen ryhmissä muut laittavat vuorotellen käden rukoiltavan päälle. Ensin kysytään toki lupa, saako koskea. Kenenkään ei tarvitse rukoilla ääneen, sillä Jämsén sanoittaa yhteisen rukouksen.
Rukousläpsytystä
– Aloitimme identiteettirukouksella. Seuraavaksi rukoilemme sairaiden puolesta. Jeesus ei käskenyt rukoilemaan sairaiden puolesta, vaan käski parantamaan heidät. Jaakobin kirjeessä onneksi pyydetään rukoilemaan heidän puolestani. Kun meitä kerran kehotetaan rukoilemaan, niin lapsenomaisesti teemme niin, Jukka Jämsén sanoo.
Jokaista, joka toivoo parantumista johonkin vaivaan tai sairauteen, pyydetään nousemaan ylös. Pian lähes koko sali seisoo. Sairaiden puolesta rukoillaan kahdessa erässä. Rukouksen johtaja Jämsén pyytää lähistöllä olevia seurakuntalaisia kokoontumaan sairaan ympärille ja laittamaan kädet tämän päälle. Sitten Jämsén rukoilee ääneen yhteisen rukouksen. Ja samaa toistuu toisen kerran.
Erilaisia rukousaiheita on vielä paljon jäljellä seurakuntalaisten ajatuksissa. Nekin viedään yhdessä Jumalalle. Tällä kertaa toteutus on poikkeuksellinen. Sitä mukaa kuin mieleen tulee rukousaihe se pitää saman tien taputtaen kertoa Jumalalle. Salista alkaa kuulua tasaista läpsytystä. Sadat rukoukset välittyvät Kaikkivaltiaalle.
Rukousosuuden lopuksi rukoillaan vielä pareittain toinen toisen puolesta. Parit rukoilevat samaan aikaan toistensa puolesta hiljaisesti. Rukouksen päätteeksi kerrotaan sitten toiselle, mitä asioita rukoili. Hämmästyttävää kyllä toinen tuntui rukoilevan juuri oikeita asioita.
Lähetyskohteesta lähettäjäksi
Namibian piispa Veikko Munyika kertoo tilaisuuden päätteeksi kuulumisia Namibiasta.
– Ensimmäiset suomalaiset lähetit tulivat Namibiaan yli sata vuotta sitten. Matka kesti kaksi vuotta. 13 vuotta meni ennen kuin he kastoivat ensimmäisen namibialaisen. Siinä on todellinen esimerkki meille sitoutumisesta
Piispa Munyika kertoo, että hänen kirkkonsa on kasvanut voimakkaasti hitaan alun jälkeen. Tällä hetkellä hänen johtamassaan kirkossa on 800 000 jäsentä.
– Näemme, että kirkko kasvaa, mutta huoleni on, kasvaako se myös hengellisesti.
Puheenvuoronsa lopuksi piispa Munyika pohtii, josko nyt olisi jo aika, että Afrikasta tulisi lähetystyöntekijötä Eurooppaan.
