Kuopion piispanvaalin ensimmäinen vaalipäivä lähenee. Ennakkoon julki tulleiden äänten perusteella näyttää siltä, että Miikka Ruokanen ja Jari Jolkkonen ovat vaalin kärkikaksikko. Asiasta kertoo Savon Sanomat.
Piispaehdokkaiden nettisivuilla on nimilistat kunkin kannattajajoukoista. Äänioikeutetuista 666 valitsijasta 204 on jo tullut nimellään esille kertoen, kenelle ääni menee ensi tiistaina vaalissa.
Kun noin kolmannes äänistä on tullut julki, järjestys on seuraava: 1. Ruokanen (52 ääntä), 2. Jolkkonen (45), 3. Jaana Marjanen (37), 4. Sakari Häkkinen (33), 5. Pauliina Kainulainen (22), 6. Tapani Nuutinen (15).
”Ennakkoäänien” perusteella näyttää siltä, että puheet vanhoillisemman vastapainon hakemisesta piispa Wille Riekkisen edustamalle vapaamieliselle linjalle, pitävät paikkansa.
Kuopion vaaliasetelma on saanut paljon huomiota valtakunnan mediassa ja kirkon omilla julkaisukanavilla. Vaali on nostanut esille isoja linjakysymyksiä muun muassa avioliitosta ja suhtautumisesta kirkon oppiin.
Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012 kello 13. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään maanantaina 20.2.2012. Uusi piispa vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa.
Tummat sävyt mustaavat piispanvaalia
Kaikki kuusi ehdokasta vaalipaneelissa Radio Deissä perjantaina 27.1. klo 9-10, uusinta klo 13-14 ja yöllä klo 01-02.