Kirjoittanut
Malla ja Tuomas Tannerin perheessä melkein kaikilla on jokin diagnoosi tai erityisominaisuus. Se tekee heidän elämästään värikästä ja ajoittain myös haastavaa.
Kun Malla ja Tuomas Tannerin esikoispoika Santeri syntyi, hänellä ei ollut lainkaan korvakäytäviä, myös toinen korvalehti puuttui. Alkuun oli epäselvää, kuuleeko lapsi, mutta melko pian hänen havaittiin reagoivan ääniin. Sisäkorvat olivat siis kunnossa. Neljän kuukauden ikäisenä Santeri sai kuulopannan, mikä auttoi puhetta kehittymään normaalisti. Nelivuotiaana pojan korviin laitettiin kahdella leikkauksella titaaniruuvit. Kuulopanta vaihtui baha-kuulokojeeseen, minkä turvin Santeri saattoi aikanaan aloittaa koulun normaaliopetuksessa.
– Ongelmat alkoivat, kun Santerin korvalehdet 10-vuotiaana leikattiin. Päädyimme leikkaukseen, koska Santeria kiusattiin niin paljon korvien vuoksi, Malla ja Tuomas kertovat.
Pojan toinen korvalehti rakennettiin uudestaan kylkiluun rustosta ja ihosiirrolla. Korvalehtileikkaus kuitenkin epäonnistui ja haava tulehtui vaikeasti. Seuraavan puolen vuoden ajan Santerin pään haavaa piti käydä puhdistuttamassa kerran viikossa sairaalassa. Aikanaan haava onneksi parani. Nykyään Santeri on 24-vuotias yleisurheilua sm-tasolla harrastava insinööriopiskelija. Vastikään hän osallistui Suomen ainoana edustajana kuurojen mm-kilpailuihin Puolassa.
Ylivilkkautta?
Kun Santeri kärsi leikkauksen jälkiongelmista, perheen keskimmäinen poika, Ville-Hermanni, viiletti ja touhusi sellaisella vauhdilla, ettei perässä meinannut pysyä. Ja puhetta riitti tauotta.
– Eräällä lapinmatkalla poika puhui kymmenen tuntia ja nukkui kaksi tuntia, Malla muistelee.
Muitakin oireita oli, ohjeiden noudattaminen oli hankalaa ja kaverisuhteet vaikeita. Kerran kauan odotetut syntymäpäiväjuhlat päättyivät, kun Ville-Hermanni kuormittui ihmismäärästä ja melutasosta, ja halusi, että kaikki vieraat lähtevät ulos. Pojan viisivuotistarkastuksen jälkeen aloitettiin neurologiset tutkimukset mahdollisen aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriön (ADHD) selvittämiseksi.
Pojan saatua ADHD-diagnoosi, hän sai apua muun muassa toimintaterapiasta ja ADHD-liiton perhekoulusta, jonka hän kävi isänsä Tuomaksen kanssa.
Puhetta riitti tauotta.
– Kun muutimme Vantaalta Lohjalle, tutkimukset käynnistyivät kunnolla. Lohjalla saimme hyvän lastenneurologin Niki Lindblomin, jonka vastaanotolla kävimme säännöllisesti. Lääkärikäynneillä hän teki havaintoja Ville-Hermannin käyttäytymisestä. Keskustelimme paljon esimerkiksi kännykällä ja tietokoneella olosta, Malla kertoo
– Se lisää ylivilkkautta vielä entisestään, nostaa kierroksia, Tuomas selventää.
Kun Ville-Hermanni aloitti esikoulun, päätettiin aloittaa lääkitys.
– ADHD-ihmisillä aivojen välittäjäainetasot ovat alhaisemmat kuin muilla. Lääkitys nostaa näitä tasoja, Malla toteaa.
Melko pian esikoulun aloittamisen jälkeen kuitenkin todettiin, ettei loppuvuonna syntynyt poika ollut koulukypsä vielä seuraavana syksynä, siksi koulun alkamista päätettiin lykätä vuodella.
Ensimmäisen esikouluvuoden Ville-Hermanni kävi erityislapsille tarkoitettua koulua.
– Se luokka oli katastrofi, koska samalle luokalle oli laitettu kaikki mahdolliset tapaukset. Osa lapsista oli todella vilkkaita, Malla kertoo.
Kun sopiva lääke ja annos löytyivät, Ville-Hermannin elämä alkoi tasaantua.
Tärkeät rutiinit
Koulussa meni hyvin aina neljänteen luokkaan asti.
– Silloin Ville-Hermannin luokan opettaja vaihtui, ja taas tuli vaikeuksia. Rutiinit ja säännönmukainen elämä ovat tärkeitä. Säännöllinen rytmi tuo vakautta arkeen, Tuomas sanoo.
– Samalla luokalla oli useita tehostettua tukea tarvitsevia oppilaita. Samoihin aikoihin Ville-Hermannin jääkiekkojoukkueen valmentaja lähti pois ja harrastus jäi, myös kaveripiiri muuttui.
Yläkouluiässä Ville-Hermannin lastenneurologi muutti ADHD-diagnoosin ADD:ksi, tarkkaavaisuushäiriöksi, koska ylivilkkaus ei ollut enää ongelmana, vaan keskittymisen vaikeus.
– Oman toiminnan ohjaus on ollut pojalle vaikeaa, Malla kertoo.
Haasteista huolimatta Ville-Hermanni sai suoritettua peruskoulun jälkeen ammattioppilaitoksessa talonrakentajatutkinnon. Tällä hetkellä Ville-Hermanni, 20, käy töissä ja hänen arkeaan tasapainottaa rauhallinen tyttöystävä. Jokin aika sitten nuori mies muutti myös omaan kotiin.
Voimavara vai tuhovoima?
Myös Tannereiden nuorimmaisella, Jaanilla, 14, on diagnosoitu ADHD, mutta se on niin lievä, ettei
lääkitystä tarvita.
– Se näkyy lähinnä, että hän puhuu liikaa ja liian kovaa, mutta rauhoittuu, kun hänelle sanotaan siitä. Jaani pärjää hyvin koulussa ja hänellä on paljon ystäviä, Tannerit kertovat.
– ADHD on joko ominaisuus tai voimavara, jos se on hallinnassa tai tuhovoima, jos se ei ole hallinnassa, Malla kuvailee.
Homma lähtee helposti lapasesta, jos kaksi ylivilkasta on yhdessä.
Jaanilla vilkkaus on auttanut häntä saamaan kavereita. Heistä suurin osa on temperamentiltaan rauhallisia, mikä on hyvä asia, sillä rauhallinen ympäristö tuo vakautta ADHD-ihmisen elämään.
– Homma lähtee helposti lapasesta, jos kaksi ylivilkasta on yhdessä, Tuomas toteaa.
Malla arvelee, että Jaanin elämää on tasapainottanut myös vanhempien uskoontulo silloin, kun Jaani oli vauva.
– Meidän elämämme oli tasapainoisempaan ja siten Jaanilla on ollut paremmat lähtökohdat.
Apua avioliittotapahtumasta
Ennen tasapainoisen arjen löytymistä myrskyä Tannereiden arkeen toi Santerin epäonnistuneen korvaoperaation ja Ville-Hermannin neurologisten tutkimusten lisäksi Tuomaksen uskottomuus.
– Se selvisi minulle, kun kävimme psykologin puheilla Santerin epäonnistuneen korvaleikkauksen jälkeen. Olin hetkeä aikaisemmin saanut tietää asiasta, kun olin nähnyt Tuomaksen kännykässä tekstiviestin eräältä naiselta. Vastaanotolla sitten romahdin. Se oli liikaa, Malla muistelee.
Tuomaksen uskottomuus sai Tannerit hakemaan apua suhdekriisiinsä avioliittotapahtumasta.
– Osallistuimme viikonlopputapahtumaan ja siellä laitettiin tärkeysjärjestys kuntoon. Lasten haasteet olivat tehneet sen, että lasten asiat olivat ajaneet puolison edelle, eikä meillä ollut riittävästi aikaa toisillemme, Malla kertoo.
Sittemmin Tannerit ovat osallistuneet useille avioliittoleireille. Nykyään avioliittotyö on heidän yhteinen harrastuksensa. He toimivat avioliittokursseilla, -leireillä ja -tapahtumissa ryhmänohjaajina, luennoitsijoina ja tukiparina.
Periytyvä ADHD
Lasten saamat ADHD- ja ADD-diagnoosit herättivät myös Tuomaksen pohtimaan, josko hänellä olisi sama neurologinen häiriö. Se nimittäin on periytyvää. Arvioidaan, että 60 prosenttia ADHD-oireista selittyy perintötekijöillä. Myös Malla rohkaisi miestään menemään tutkimuksiin, olihan hän havainnut, että miehellä riitti vauhtia ja energiaa, ja impulsiivinen käytöskin oli ominaista.
– Olen monesti palannut omaan lapsuuteeni. Minua ei ole koskaan tutkittu, ei sitä silloin tiedetty.
– Olin ylivilkas lapsi ja alisuoriutuja koulussa. Kuvaavaa oli, että ison koulun rehtori muisti minut nimeltä vielä monta vuotta sen jälkeen, kun olin lähtenyt koulusta, Tuomas kertoo.
Tuomas sai diagnoosin muutama vuosi sitten. Parhaillaan hänelle ollaan etsimässä sopivaa lääkettä.
– Olen syönyt lääkettä, josta tuli sivuoireena päänsärky. Nyt lääke vaihdetaan toiseen.
Sopivan lääkkeen ja oikean annoksen löytymiseen tarvitaan monesti kärsivällisyyttä, mikä on ADHD-ihmiselle haasteellista.
– Lääke tuo vakautta ja tyytyväisyyttä, mutta se ei ole mikään sateentekijä. Se on kuitenkin vain yksi, joskin tärkeä osa, Malla muistuttaa.
Parisuhteeseen puolison ADHD tuo tiettyjä haasteita. Impulsiivisuus, itsehillinnän puute ja odottamisen vaikeus vaativat puolisolta keskivertoa enemmän kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa.
*
Mikä on ADHD ja ADD?
ADHD on toimintakykyä heikentävä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jonka lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder. Sen keskeiset oireryhmät ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Oireet ilmenevät yksilöllisesti ja ne haittaavat jokapäivästä elämää.
ADD (Attention Deficit Disorder) on ADHD:n tarkkaamattomuuspainotteinen muoto. ADD-diagnoosin saaneella on vaikeuksia tarkkaavaisuudessa.
