Kirjoittanut
Lapsi hengittää kodin ilmapiiriä, myös uskoa, sanoo sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Saara Kinnunen.
Sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Saara Kinnusen mukaan iltarukous, lastenraamatun lukeminen ja Jumalasta puhuminen esimerkiksi rukousvastauksista kerrottaessa tuovat uskon maailman luonnollisella tavalla lapsen arkeen.
– Jos vanhempi uskoo ja jakaa tätä uskoa lapsen kanssa, pieni lapsi ikään kuin hengittää samaa uskon ilmapiiriä. Se, mikä vanhemmille on totta ja tärkeää, on sitä lapsellekin.
Noin kymmenen vuoden iässä lapsen ajattelu laajenee niin, että hän alkaa hahmottaa myös abstrakteja asioita. Hengellisissä asioissa tämä näkyy kysymyksinä, kuten onko Jumala totta ja onko Jeesus oikeasti tehnyt ihmeitä.
– Tässä vaiheessa lapsi tarvitsee Raamattuun ankkuroituvaa opetusta ravinnoksi uskonelämälleen. On myös tärkeää, että lapsi on löytänyt tiensä seurakuntaan, ensin yhdessä vanhempien kanssa ja viimeistään alakoulun alkupuoliskolla myös oman, perheestä riippumattoman yhteyden, Kinnunen sanoo.
Hän työskentelee Vaasan seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksessa perheneuvojana.
”Miehinen usko” huomioon alusta asti
Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön vastuunkantajia Kinnunen haastaa kyselemään, millaisen ilmapiirin lapsi kohtaa seurakunnassa. Miten aikuiset huomioivat lapset? Miten heidät otetaan huomioon seurakunnan yhteisissä kokoontumissa? Saavatko lapset ja nuoret kantaa vastuuta esimerkiksi jumalanpalveluksissa?
– Lasten ja nuorten pitää saada käyttää ja kehittää omia lahjojaan seurakunnassa. Vastuutehtävät näyttävät olevan yksi tärkeä tekijä siinä, että seurakunta koetaan kotoisana paikkana, Kinnunen toteaa.
Vanhempia Kinnunen puolestaan kehottaa pohtimaan, mitä nämä itse voisivat tehdä, jotta seurakunta olisi mieluisa paikka lapsille.
Sitä Kinnunen harmittelee, että usein seurakunnan ohjelmat ja tapa kokoontua on rakennettu enemmän tyttöjä kuin poikia huomioivalla tavalla.
– Pojat ovat erilaisia, ja he ovat kiinnostuneita eri asioista kuin tytöt. Pojat eivät istu paikoillaan kovin pitkään, he haluavat toimia, olla sotureita ja voittajia. Heille pitää tarjota Raamatusta myös taistelu- ja sotakertomuksia, Kinnunen vinkkaa.
Rukouksessakin on tärkeää huomioida poikien erilaisuus.
– Pojat eivät yleensä halua rukoilla ryhmässä ääneen etenkään, jos tyttöjä on paikalla. Heille luontaisempaa voi olla piirtää rukouksia graffiteina tai täyttää listoja, joihin merkitään rukous- ja kiitosaiheita.
Hengellinen kasvukin tärkeää
Nykyajan lapsilla on aiempaa vähäisempi tietämys kristinuskon perusasioista. Kristillinen kotikasvatus on ohutta, ja esimerkiksi iltarukous opetetaan vain noin joka kolmannessa kodeista. Moni kristitty vanhempi miettii, miten hengellistä perintöä voisi välittää lapsille tuputtamatta. Kinnunen hälventää huolta.
– Kun aikuiset elävät aidosti uskoaan arjessa todeksi ja seurakunta on heille tärkeä, tuputtamisen vaara on vähäinen.
Keskustelulle on syytä olla tilaa. Keskustelevassa kodissa annetaan lasten itse miettiä asioita ja niitä pohditaan myös yhdessä heidän kanssaan.
– Näin minimoidaan tilanteet, joissa aikuinen sanelee, miten on ajateltava ja toimittava.
Lapsen hengellisen kasvun tukeminen on kuitenkin vanhempien tärkeä tehtävä, joka vaatii usein myös arvovalintoja, Saara Kinnunen muistuttaa.
– Vanhempien tehtävä on opettaa lasta pienestä pitäen ajattelemaan ja tekemään viisaita valintoja. Jumalan sana on kaikupohja, josta etsitään vastauksia. Yhdessä voidaan miettiä, mitä Raamatun ohjeet eri elämäntilanteissa tarkoittavat. Meidän on oltava paljon läsnä lapsen elämässä. Kun lapsella on usko, hän ei ole koskaan yksin, ja kun hän on oppinut turvautumaan rukouksessa Jumalaan, hänellä on aina kanava, mihin kertoa huolensa.
Marika Anttila
Lue Saara Kinnusen haastattelu kokonaisuudessaan Ristin Voiton numerosta 15/2015.
