Peliriippuvuudesta kärsinyt Anne-Maarit koki, että Jumala otti häneltä pelihimon pois
Pakonomaista. Ahdistavaa. Elämää häiritsevää. Sellaista Anne-Maarit Vesalan, 26, nettipelaamisesta oli tullut kuin varkain. Hän oli kurkkuaan myöten koukussa netin pelisivustoilla olevien peliautomaattien uhkapeleihin.
– Saatoin siirtää herätystä aiemmaksi, jotta varmasti ehdin pelata aamulla ennen töihin lähtöä. Töissä pelasin pukuhuoneessa ja illalla taas kotona. Päivät rytmittyivät pelaamisen ympärille, hän kuvaa.
Koukku oli nielty jo varhain, sillä Vesala oli tutustunut nettipelaamiseen hyvin nuorena. Alaikäisenä pelisivustoille saattoi kirjautua täysi-ikäisten tuttavien pelitunnuksilla.
– Aluksi kaikki tuntui harmittomalta, enhän pelannut pokeria vaan hauskoja seikkailullisia pelejä. Ne on rakennettu tosi mielenkiintoisiksi ja viihdyttäviksi – sekä niin, että ne lopulta vievät rahat.
Satunnaisesti Vesala saattoi tahkota kaupan kolikkoautomaatilla, mutta pääasiassa hän pelasi puhelimella.
– Se on tehty niin helpoksi. Puhelin kulkee aina mukana ja parilla klikkauksella pääsee peliin.
Päivät rytmittyivät pelaamisen ympärille.
Vesala on uskovan perheen lapsi, jolle taivasasiat ovat olleet tuttuja pienestä asti. Henkilökohtaisen uskonratkaisun hän teki 13-vuotiaana kotipaikkakuntansa Kuhmalahden helluntaiseurakunnan lastenleirillä.
– Haluan seurata Jeesusta isolla innolla. Kristuskeskeisyys ja palava usko ovat minulle tärkeitä asioita. Kenenkään uskonelämän ei tarvitse olla etäistä tai näivettynyttä.
Rohkaisua, elämää ja evankeliumia hän jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa.
– Some on minulle oma alue, helppo ja luonteva maailma, jossa haluan vaikuttaa uskovana. Monilla on ennakkokäsityksiä uskovista, vaikka olemme ihan tavallisia.
Niin tavallisia, että meillä voi olla riippuvuuksia.
Parikymppisenä Vesalan pelaaminen alkoi syventyä riippuvuudeksi. Raskas hoitoalan työ vaati raskaat huvit ja pelaaminen muuttui satunnaisesta viihdekäytöstä yhä pakonomaisemmaksi.
– Tarvitsin rentoutusta ja pään nollausta vapaa-ajalla. Lisäksi asuimme tuolloin puolisoni kanssa pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Sosiaaliset kontaktini olivat vähäisiä, joten pelaaminen täytti yksinäisyyttä ja tylsiä hetkiä, Vesala pohtii.
Addiktio tarjosi pakomatkan todellisuudesta ja tunteista mutta vei yhä syvempään tuskaan. Kontrolli katosi.
– Tuntui, että aivot vaativat aina vain enemmän peliaikaa ja toleranssi voittosummille kasvoi. Samalla rahan arvo vääristyi, nehän olivat pelkkiä numeroita.
Kaikkein pahinta oli silti tyhjyyden tunne ja se pettymys, joka valtasi mielen pelaamisen jälkeen.
– Joka kerta ajattelin, että ensi kerralla voitan ja paikkaan tämän menetyksen. Sellainen harha taitaa olla aika monilla, vaikka sitä ei haluaisi myöntää.
Lopulta pelaaminen stressasi enemmän kuin stressi, jota hän pakeni.
– Pelasin salaa vessassa tai autossa, missä tahansa. Summat kasvoivat niin suuriksi, etten pystynyt puhumaan niistä puolisolle.
Pelitilille alkoi kertyä kymmeniä ja satoja siirtoja. Kaikella sillä rahalla olisi voinut ostaa jotakin hyödyllistä. Niin Vesala ajattelee nyt.
Meillä on elävä toivo.
Vuonna 2019 Vesalat muuttivat puolison työn perässä Pohjanmaalle ja alkoivat odottaa esikoistaan. Elämänmuutoksesta huolimatta pelaaminen vain kiihtyi.
– Loppuraskaudesta möllötin sängyn pohjalla ja pelasin. Olinhan minä yrittänyt lopettaa. Olin tosissani yrittänyt. Mutta ei se koskaan onnistunut. Yksikin päivä pelaamatta tuntui mahdottomalta ajatukselta.
– Raskausaikana olin etsiskellyt apua, mutta keskusteluajat eivät sopineet aikatauluihini. Tai ehkä en oikein osannut ottaa apua vastaan. Minulla oli vahva ajatus, että olen ihan yksin tämän asian kanssa eikä kukaan voi auttaa tai vapauttaa minua, pelikoukkuni oli niin kokonaisvaltainen ja syvä.
Vesala arvelee, että etenkin uskovien keskuudessa peliriippuvuus on yhä tuntematon alue ja tabu. Esimerkiksi sielunhoidossa jokin muu aihe olisi helpompi ottaa esiin.
Vanhempiensa kanssa hän sentään pystyi puhumaan.
– Läheisten huolella ei kuitenkaan ollut mitään painoarvoa, koska en pystynyt vähentämään pelaamista.
Kun raskaus kääntyi viimeiselle kolmannekselle, Vesala mietti kauhuissaan olevansa pian äiti, joka makaa päivät pääksytysten sängyssä pyörittämässä netin peliautomaatteja. Hän antoi pankkitilinsä hallinnan aviomiehelleen, ettei voisi enää siirtää summia pelitilille. Jotain selittämätöntä tapahtui.
– Yhtenä iltana lopetin, enkä pelannut enää sen jälkeen. Se oli kerrasta poikki. Ei tehnyt kertaakaan mieli. Koin sen Jumalan ihmeeksi, koska en koskaan aiemmin pystynyt lopettamaan omin voimin. Ehkä Jumala siunasi päätökseni ja tulevan äitiyden.
Pitkään Vesala näki painajaisia, että pelaisi taas. Pitkään läheiset pelkäsivät, että hän ratkeaisi.
Vesala tietää, että yleensä riippuvuuksista vapautuminen on pitkäkin prosessi ja voi vaatia monenlaista apua. Mutta hänelle kävi toisin.
– Koin, että kahleeni poistui ja ajatusmaailmani muuttui. Sain syvän rauhan siitä, että olen vapaa. En tiedä, miksi se tapahtui juuri sillä kertaa, vaikka olin rukoillut asiaa lukemattoman monta kertaa aiemminkin.
Nyt uutta, pelaamatonta arkea ja juhlaa on takana jo yli kaksi vuotta. Päivät täyttyvät lapsiperhearjesta ja 2-vuotiaan Valfridin kehityksen seuraamisesta kotona Tampereella.
– Aiemmin pakenin tylsistymistä pelaamiseen, mutta nyt on ihan luksusta, jos joskus on joutilas hetki, Vesala nauraa.
Päivän ehdoton kohokohta on, kun unenlämmin poika sanoo aamulla herätessään ”hei rakas”.
Yhtä helliä sanoja Vesala tahtoisi kertoa niille, jotka kamppailevat riippuvuuksiensa keskellä.
– Somessa olen kohdannut joitakin peliriippuvaisia kristittyjä ja saanut olla heille lohtuna, rukoustukena ja elävänä esimerkkinä siitä, että kaikesta voi päästä eteenpäin. Jeesus on kantanut myös riippuvuudet ristille. Meillä on elävä toivo, Vesala painottaa.
