Kirjoittanut
Lohtua läsnäolo -hankkeessa koulutettiin ja välitettiin saattohoidon vapaaehtoisia pääkaupunkiseudun hoivakoteihin. Moni iäkäs ihminen sai ystävän elämän viimeisiin hetkiin.
Kuolema on ihmiselämän perustavin tosiasia, me synnymme ja kuolemme. Kuolema kohtaa meidät erilaisissa elämän vaiheissa, kuten esimerkiksi äkillisessä ja yllättävässä läheisen kuolemassa tai tilanteessa, jossa saatamme jo odottaa vanhan ja väsyneen ihmisen poismenoa. Se herättää monenlaisia tuntemuksia, ihmettelyä, muistoja ja kuljettaa meitä suurimman sekä kiehtovimman salaisuuden äärelle.
Suomalainen kuolee yhä vanhempana. Nopeimmin kasvaa hyvin iäkkäiden kuolleiden ikäryhmä. Kansallinen tavoite on, että ikääntyneet voisivat saada tarvitsemansa hoidon elämänsä loppuun asti sinne missä asuvat. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarve kasvaa tulevaisuudessa eteenkin tehostettua asumispalvelua tarjoavissa hoivakodeissa.
STEA (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) rahoitti Veikkauksen tuella Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa toimivaa Lohtua läsnäolosta-saattohoidon vapaaehtoishanketta vuosina 2018–2020. Hankkeen päätavoitteena oli vähentää saattohoidon vapaaehtoistoiminnan avulla hoivakodeissa asuvien yksinäisten ja erityistä tukea tarvitsevien turvattomuuden tunnetta heidän viimeisinä elinpäivinään.
Tavoitteeseen päästiin kehittämällä toimintamalli, jossa rekrytoitiin, koulutettiin ja välitettiin saattohoidon vapaaehtoisia vanhusten elämän loppuvaiheiden tueksi pääkaupunkiseudulta ja Länsi-Uudeltamaalta valittuihin hoivakoteihin. Samanaikaisesti hanke tuki hoivakoteja uuden saattohoidon vapaaehtoistoiminnan aloittamisessa ja laadukkaan saattohoidon kehittämisessä.
Pilotointihoivakoteja oli mukana 14 ja koulutettuja saattohoidon vapaaehtoisia 131 henkilöä. Vapaaehtoisista suurin osa oli eläkkeellä olevia naisia.
Vapaaehtoistoiminta täydentää hoivakotien työtä
Saattohoidon vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan vapaaehtoisena toimivan henkilön vapaasta tahdosta tapahtuvaa palkatonta toimintaa hänen tärkeäksi kokemansa asian, ihmisen tai yhteisön hyväksi. Vapaaehtoistoiminta täydentää hoivakotien tarjoamaa hyvää hoivaa ja on osa kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista ja tukemista. Vapaaehtoistoiminta ei missään vaiheessa korvaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä.
Saattohoidon tavoite on tarjota jatkuvaa ja turvallista oireiden hoitoa, joka kunnioittaa kuolevan ihmisarvoa ja yksilöllisyyttä. Saattohoidossa otetaan huomioon myös vanhuksen läheiset. Vapaaehtoiset voivat omalla erityisellä roolillaan auttaa näiden tavoitteiden toteutumista Vapaaehtoisen tehtävät perustuvat aina hoivakodissa asuvan vanhuksen ja/tai läheisen tarpeisiin, hoivayksikön käytäntöihin ja vapaaehtoisen omiin mahdollisuuksiin.
Vapaaehtoisvuoroja kaikkina vuorokauden aikoina
Hoitaja perehdytti saattohoidon vapaaehtoisen hoivayksikön käytäntöihin, valitsi ja ohjasi hänet vanhuksen luokse, tutustutti heidät toisiinsa ja antoi tarvittavat tiedot hänen sekä mahdollisten läheisten tilanteista. Vapaaehtoiset tapasivat sellaisia hoivakodissa asuvia vanhuksia, jotka kokivat yksinäisyyttä, joiden omaiset asuivat etäällä tai joilla oli muuten erityisen tuen tai seuran tarvetta. Hoivayksikössä korostui vapaaehtoistoiminnasta vastaavan henkilön osuus käytännön koordinoinnissa ja vapaaehtoisten ohjeistamisessa.
Vapaaehtoiset muodostivat yhdessä ryhmän eri hoivakoteihin. Ryhmissä oli mukana 3–10 vapaaehtoista yhtä hoivakotia kohti. Ryhmästä hoitaja sai soittamalla vapaaehtoisen tarpeen vaatiessa myös akuuttiin tilanteeseen vanhuksen tueksi. Vapaaehtoiset tekivät vapaaehtoisvuoroja kaikkina vuorokauden aikoina, myös öisin. Yleisin tukeen käytetty aika oli 2–3 tuntia kerrallaan.
Vapaaehtoisia arvostettiin
Vapaaehtoiset osallistuivat hankkeen järjestämiin vertaisryhmiin, joissa tuettiin heidän jaksamistaan sekä purettiin ja jaettiin kertyneitä kokemuksia. Osa hoivakodeista toteutti myös säännöllisesti vapaaehtoisten tapaamisia, joissa yhtenä teemana oli saattohoito ja siihen liittyvät kokemukset.
Hoivakodin hoitajat kokivat saattohoidon vapaaehtoisten käynnit positiivisina ja tarpeellisina. Saattohoidon vapaaehtoisia arvostettiin muun muassa heidän luotettavuutensa ja sitoutuneisuutensa takia. Käyntien koettiin auttavan erityisesti yksinäisiä saattohoidettavia ja tukevan myös hoitohenkilökuntaa. Moni hoitaja koki henkistä helpotusta siitä, ettei saattohoidettavan tarvinnut kohdata lähestyvää kuolemaa yksin.
Lievitystä yksinäisyyteen
Hanke osoitti, että kehitetty malli on toimiva ja mahdollistaa koulutetun saattohoidon vapaaehtoisen käytön hoivakodissa asuvan vanhuksen elämän loppuvaiheen tukemisessa ja hänen yksinäisyytensä lievittämisessä. Koronaepidemian hellitettyä vapaaehtoiset jatkavat toimintaansa osana hoivakotien tiimejä.
Saattohoidon vapaaehtoisia kouluttamalla voitaisiin heitä entistä enemmän käyttää hoivayksiköissä terveydenhuoltoalan työntekijöiden tukena. Saattohoidon vapaaehtoisten kokema tehtävän merkitys omassa elämässään ja sen antoisuus ovat myös varteenotettavia asioita. Hoivayksiköiden saattohoidon vapaaehtoistoiminta on arvokas lisämahdollisuus ja voi helpottaa hoitajan henkistä kokemusta etenkin yöaikaan.
Saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä keskeisessä asemassa on vastuutahon määritteleminen. Lisäksi tulee jatkaa keskustelua tämän toiminnan hyödyistä koskien koko maata.
Teksti: Kristiina Niemelä ja Emmi Korhonen
