Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Saban kuningattaren kultakaivos löytynyt?

 

Kuningas Salomon ja Saban kuningattaren kohtaaminen on kuvattu useissa taideteoksissa.

Arkeologit ovat ratkaisemassa Raamatussa mainitun Saban kuningattaren rikkauksien arvoituksen. Pohjois-Etiopiasta on löytynyt temppelin raunio ja vanha kultakaivos, mistä kalleuksien arvellaan olevan peräisin.

Vanhan testamentin Kuningasten kirjassa kerrotaan 40 vuotta hallinneesta Salomosta, jonka viisautta tultiin ihmettelemään pitkien matkojen takaa. Myös nykyisen Jemenin ja Etiopian alueita asuttaneet sabalaiset olivat kuulleet tästä. Kuningatar matkusti mahtavassa kamelikaravaanissa Jerusalemiin tuliaisinaan huikeat 4500 kiloa (120 talenttia) kultaa. Eikä siinä kaikki, mukana oli myös jalokiviä ja hajusteita.

Noin 800 vuotta eKr. eläneen Saban kuningattaren vauraus on ollut osin arvoitus. Alueelta vietiin suitsukkeisiin käytettäviä mausteita, jotka olivat arvokasta kauppatavaraa. Mutta mistä kulta oli peräisin?

Fida neliöb. 19.-31.12.

Brittiarkeologi Louise Schofield kertoo Observer-lehdelle, että Gheraltan ylängöllä virtaavasta joesta on huuhdottu kultaa, mutta paikalliset asukkaat ovat olleet tietämättömiä maan alla sijaitsevasta ikivanhasta kultakaivoksesta.

– On aivan tavatonta, että olemme mahdollisesti löytäneet Saban kuningattaren kaivokset, Schofield sanoo.

Laajamittaiset kaivaukset aloitetaan Schofieldin mukaan heti, kun projektille saadaan rahoitus.