Sleyn lähetysjohtaja Pekka Huhtinen epäilee, että ”helsinkiläisten paras” jää Helsingin seurakuntayhtymän toimintakulttuurin muutoksessa epäselväksi.
Olemme Suomen evankelisluterilaisessa kirkossamme heräämässä karuun todellisuuteen: Ihmiset lähtevät pois, kristillisyys ohenee ja talous kiristyy. Helsingissä on jo parin vuoden ajan työstetty uutta toimintamallia lääkkeenä hätätilaan. Yhteisessä kirkkovaltuustossa käsittelimme hiljattain luonnosehdotusta uudeksi tavoittavammaksi toimintamalliksi. Ehdotuksessa on paljon todella hyvää. Kaikesta päätellen nyt ollaan tosissaan etsimässä keinoja ja uutta asennetta avuksi.
Ehdotuksessa tuodaan rohkeasti esille uusia tapoja ihmisten lähestymiseen ja elämän keskelle menemiseen. Myös spontaanisuudelle ja luovuudelle halutaan antaa tilaa vastalääkkeenä byrokratiaan kangistumiselle. Ollaan valmiita kehittämään vuorovaikutuksen tapoja, tehdään tuoreita kokeiluja, hyödynnetään digitalisaatiota ja nettipalveluita, autetaan hautausjärjestelyissä, etsitään katvealueita, pyöritetään euron tavarataloja, sekä laajennetaan kielirepertuaaria yli suomen, ruotsin ja saamen.
Erinomainen tavoite on yrittää löytää entistä rohkeampaa avoimuutta uskonasioista puhumiseen osana kristityn luonnollista asennetta ja kutsumusta maailmassa: ”Me helsinkiläiset kristityt kerromme reilusti uskostamme. Haluamme seurata Jeesusta. Yhteys häneen on kasvava voimavaramme.” (s. 2)
Kaksi isoa kysymystä
Kirkon ja seurakuntien kaiken toiminnan tulisi nousta sisällöstä. Sisältö antaa merkityksen ja motiivin toiminnalle. Kristuksen kirkolla on ainutlaatuinen tehtävä maailmassa. Sen toiminnalla on vaikutus iankaikkisuuteen saakka. Kirkon toiminnan sisältö on pelastuksen evankeliumi Jeesuksessa Kristuksessa. Toiminnan tavoite on välittää tämä evankeliumi kaikille maailmassa. Motiivi tälle kaikelle on Jumalan rakkaus meitä kohtaan, ettei yksikään, joka uskoo Jeesukseen joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Helsingin seurakuntayhtymän toimintakulttuurin muutosehdotuksen äärellä nousee mieleen kaksi isoa kysymystä: Mikä on se ”helsinkiläisten paras”, jota nyt etsitään? Mistään ei käy selvästi ilmi, että kirkon toiminnalla olisi jotain tekemistä ihmisten iankaikkisen pelastuksen ja taivaaseen pääsemisen kannalta. Luvussa ”Mikä on missiomme ja toiminta-ajatuksemme” linjataan näin: ”Toimintakulttuurin muutoksen tavoitteena on, että me helsinkiläisinä kristittyinä olisimme enemmän huolissamme tässä kaupungissa asuvien parhaasta.” Jää epäselväksi, mitä tarkoittaa ”helsinkiläisten paras”? Lisäämällä sanat ”ajallinen ja iankaikkinen” asia korjautuisi, mutta tämä ei kuulemma sovi lauseeseen. Toinen iso kysymys on se, ajaako meitä uuteen toimintamalliin huoli kirkosta vai huoli ihmisistä? Toisin sanoen, olemmeko me pelastamassa kirkkoa ihmiskadolta vai ihmisiä kadotukselta? Ihmiset ovat hyvin herkkiä vaistoamaan motiivimme.
Jo 2000 vuotta sitten kävi voimakas ”kirkosta eroamisen aalto” ihmisten loukkaannuttua Jeesuksen puheisiin ja erottua Jeesuksesta (Joh. 6). Jäljelle jäi vain pieni joukko, jolta Jeesus kysyi: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Pietari vastasi: ”Herra kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”
Pekka Huhtinen
