Kristillinen televisiokanava SAT-7 aloittaa uuden kanavan Yhdysvalloissa marraskuun alussa. Kanavan tarkoitus on tavoittaa Yhdysvalloissa asuvat arabiankieliset ja levittää heille evankeliumia. Aikaisemmin SAT-7 on suuntautunut Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan.
Kanavan johtotehtävissä työskentelevän Andrew Hartin mukaan uudesta kanavasta on hyötyä, koska Lähi-idän tilanne ajaa lukuisia arabiankielisiä muuttamaan pois alueelta. Suurin osa heistä päätyy Yhdysvaltoihin.
– Monet arabit ja etenkin arabikristityt lähtevät Lähi-idästä vainojen, mutta myös mahdollisuuksien puutteen vuoksi, Hart kertoo.
Hart arvioi, että tällä hetkellä Yhdysvalloissa asuu noin 2-3 miljoonaa arabiaa puhuvaa ihmistä. SAT-7 pyrkii kanavan avulla tarjoamaan arabiankielisille mahdollisuuden olla yhteydessä kotimaahansa ja kotikirkkoonsa. Ohjelmat tulevat olemaan pääosin samoja kuin emokanavalla. Lastenohjelmiin tullaan panostamaan.
Kilpailu tekee ohjelmista parempia
Hart uskoo, että uusi kanava tulee kohtamaan kilpailua Yhdysvalloissa, sillä arabiankielisiä televisiokanavia on maassa jo ennestään useampia.
– Hyvässä hengessä tapahtuva kilpailu katsojista saa tuottajat luomaan entistä parempia ja laadukkaampia kristillisiä ohjelmia, ja nämä ohjelmat puolestaan auttavat kirkkojamme kasvamaan. En siis näe mahdollista kilpailutilannetta uhkana, vaan enemmänkin mahdollisuutena tavoittaa yhä enemmän ihmisiä Kristukselle, hän sanoo.
Tuleva kanava mahdollistaa myös amerikkalaisten osallistumisen SAT-7 toimintaan. Hart peräänkuuluttaa rohkaisun ja taloudellisen tuen merkitystä.