Kirjoittanut
Kristittyjen vainoihin 1600-luvun Japanissa sijoittuva elokuva on kuin hengellinen harjoitus, jossa pohditaan uskon perimmäistä merkitystä. Ohjaajalleen Martin Scorseselle elokuva on osa hengellistä etsintää.
Portugalilainen jesuiittapappi isä Rodrigues (Andrew Garfield) kuulee ystävänsä isä Garupen (Adam Driver) kanssa erikoisia uutisia Japaniin lähetystyöhön lähteneestä oppi-isästään Ferreirasta (Liam Neeson). Tämän kerrotaan luopuneen uskostaan ja elävän japanilaisen miehen elämää vaimoineen kaikkineen. Rodrigues ja Garupe eivät voi uskoa oppi-isänsä kääntäneen selkänsä uskolle ja lähtevät uhkarohkeasti vainojen täyttämään Japaniin selvittämään, mitä isä Ferreiralle on todella tapahtunut.
Kaiken täytyisi tapahtua salassa, sillä kristinusko on Japanissa kielletty. Uskonnon kitkemiseksi valtio yrittää löytää kristittyjä ja saada heidät erilaisin painostus- ja kidutusmenetelmin luopumaan uskostaan. Erityisen hyvinä kohteina pidetään pappeja, sillä heidän luopuessaan seuraavat muut kristityt perässä.
Jumalan kieltäminen ja uskon olemus
Silence perustuu japanilaisen Shûsaku Endôn romaaniin Vaitiolo vuodelta 1966. Elokuvaohjaaja Scorsese luki romaanin ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla ja kiinnostui elokuvan tekemisestä. Projekti lähti kunnolla käyntiin kuitenkin vasta paljon myöhemmin, sillä kesti kauan ennen kuin ohjaaja ymmärsi, mistä romaanissa on todella kyse. ”Niin, se on uskon syvyys”, hän kertoo America Magazinelle. ”Se on kamppailu uskon todellisesta olemuksesta. Kaiken muun riisuminen sen ympäriltä.”
Silencen keskiössä on isä Rodriguesin uskonkamppailu ja hänessä tapahtuva henkinen muutos. Keskeisin teema liittyy ihmisen ja Jumalan suhteeseen: minkä verran ihminen on valmis antamaan itsensä tai toisten kärsiä uskon vuoksi? Mitä on se usko, jota kirkko vaatii jäseniltään, ja mitä on se usko, jota Kristus vaatii seuraajiltaan? Ovatko ne sama asia, vai ovatko vastaukset toisistaan poikkeavat?
Elokuvan antisankari japanilainen Kichijiro (Yosuke Kubozuka) toimii groteskina esimerkkinä kerta toisensa jälkeen uskonsa kieltävästä ihmisestä, joka palaa joka kerran jälkeen pyytämään synninpäästöä isä Rodriguesilta. Kichijiron Juudas-hahmo tuo esille ihmisen kiusauksille alttiin ja helposti lankeavan puolen ja saa niin päähenkilön kuin katsojankin pohtimaan, onko anteeksiannon määrällä jokin takaraja, vai onko anteeksiannon määrä loputon.
Jumalan hiljaisuus
Elokuvan nimi Silence viittaa päähenkilön kokemukseen Jumalan läsnäolon puutteesta – Jumalan hiljaisuudesta. Isä Rodrigues odottaa vastausta lukuisiin rukouksiinsa ja avunpyyntöihinsä, mutta Jumala pysyy hänelle vaiti. Lopulta Jumala vastaa odottamattomalla tavalla epätodennäköisellä hetkellä. Jumalan vaitiolo on tehty käsinkosketeltavaksi myös katsojalle: elokuvassa ei ole juurikaan musiikkia, ja äänimaailma koostuu luonnon äänistä sekä ihmisten puheesta ja kärsivien kristittyjen valituksesta.
Isä Ferreiran roolissa nähtävä Liam Neeson kertoo Business Insiderin haastattelussa ohjaajan tavoitelleen hiljaisuutta myös kuvauspaikalla. ”Silencen kuvauspaikat olivat uskomattoman hiljaisia. Hän vaati koko työryhmältä absoluuttista hiljaisuutta, etenkin kun hän puhui näyttelijöiden kanssa ennen kohtauksen kuvaamista, ja sitä hän sai. Hän loi tilan, jossa pystyi antamaan parastaan. Todella keskittymään”, Neeson kertoo Scorsesen ohjaustyylistä.
Kristinusko rantautuu Japaniin menestyksekkäästi
Scorsese on omistanut Silencen kristityille ja papeille, jotka joutuivat uhreiksi Japanin vainoissa. Japanin puhdistus on yksi historian laajimmista kristinuskon kohtaamista tuhoista. Tapahtumilla oli merkittävä vaikutus myös kristinuskon leviämisessä Aasiaan.
Kristinusko sai aluksi hyvin jalansijaa Japanissa roomalaiskatolisen kirkon aloittaessa siellä lähetystyön 1500-luvulla. Ensimmäiset ja merkittävimmät lähetystyöntekijät kuuluivat jesuiittaveljestöön. Ajankohta oli suosiollinen uuden uskon leviämiselle, sillä Japani eli tuolloin poliittisen kaaoksen aikaa keskenään taistelevien valtioiden kilpaillessa maan herruudesta. Kristinuskosta katsottiin joissain tapauksissa olleen hyötyä myös taistelussa: kristittyjen kautta oli mahdollisuus saada modernia aseistusta. Sitä vastaan kristityt saivat luvan tehdä lähetystyötä.
Jesuiittat keskittyivät feodaaliherrojen käännyttämiseen, sillä heidän kääntyessään todennäköisesti myös heidän alamaisensa seurasivat perässä. Käännynnäisiä tulikin merkittävä määrä lyhyessä ajassa. Vuoteen 1582 mennessä Japanissa oli arviolta jo 200 000 kristittyä ja 250 kirkkoa. Laajimmillaan – vuoden 1610 tienoilla – kirkolla oli ainakin 300 000 seuraajaa, heistä suurin osa Etelä-Japanissa.
Vainot johtavat kristinuskon lähes täydelliseen katoamiseen
Kristittyjen tilanne alkoi kuitenkin pian muuttumaan tukalaksi. Japanin valtaapitävät alkoivat pelätä eurooppalaisten pyrkivän luomaan Japanista siirtomaataan. Tällaista uhkakuvaa vahvistivat joidenkin eurooppalaisten puheet. Myös kristinuskon erilainen kulttuuriperinne synnytti epäluuloja, vaikka jesuiitat pyrkivätkin kovasti edistämään japanilaisen papiston ja japaninkielisen liturgian asemaa. 1500-luvun loppuun mennessä ilmapiiri kristittyjä kohtaan oli muuttunut selvästi suvaitsemattomammaksi. Aateliset luopuivat uskosta jättäen papiston ja tavallisen kansan kärsimään kiristyneen ilmapiirin seurauksista.
Vuonna 1614 kristittyjen kohtaama ahdinko paheni äkillisesti poliittisten muutosten seurauksena. Kristittyihin kohdistunut väkivalta sai hurjia piirteitä, ja kiduttamista esiintyi sen erilaisissa muodoissaan. Kristittyjen japanilaisten huono kohtelu johti talonpoikaiskapinaan 1637–38, jonka vuoksi valtio joutui mobilisoimaan 100 000 sotilasta. Kapina osoitti kristittyjen vahvuuden Japanin eteläisillä alueilla ja muodosti teoreettisen uhkakuvan eurooppalaisista valloittajista.
Hallitus päätti kitkeä kristinuskon kokonaan pois maasta sen kansalliselle turvallisuudelle muodostaman uhan vuoksi. Maasta tuli suljettu eikä kristityillä ollut sinne asiaa pariin sataan vuoteen. Hallitus salli vain rajoitettua kaupankäyntiä hollantilaisten kanssa. 1640-luvun loppuun mennessä kristinusko oli kitketty maasta lähes täysin ja ainakin kymmenet tuhannet ihmiset olivat menettäneet henkensä prosessin aikana.
Maahan jäi kuitenkin pieni määrä kristittyjen yhteisöjä, jotka elivät salassa seuraavat pari sataa vuotta kunnes kristinuskon kielto lakkasi vuonna 1873. Tuolloin kristityt toivat itsensä julki yllätykseksi sekä valtiolle, että ulkomaailmalle. Uskon harjoittamisen muodot olivat päässeet muuttumaan, mutta osa kristityiksi itseään kutsuvista yhteisöistä solmi vapautumisen jälkeen uudet suhteet roomalaiskatoliseen kirkkoon.
Silence osa Scorsesen hengellistä etsintää
Lähetystyöhön liittyvät kysymykset ovat olleet läsnä Scorsesen elämässä myös ennen Silencea. New Yorkissa italialais-amerikkalaisessa kulttuuripiirissä kasvanut ja katolisen koulun käynyt Scorsese osallistui teini-ikäisenä pappisseminaariin valmistavaan kouluun aikeenaan tulla papiksi ja mahdollisesti lähteä lähetystyöhön. Koulu jäi kuitenkin kesken pojan huonon käytöksen vuoksi ja myöhemmin hän totesi itsekin, että häneltä puuttuu oikeanlainen kutsumus. Scorsese kertoo ymmärtäneensä, että hänen oli löydettävä oma kutsumuksensa sen sijaan, että yrittäisi olla kuin joku toinen – tässä tapauksessa kuin hänen suuresti ihailemansa lähetystyöntekijät.
Uskoon liittyvät teemat näkyvät useissa Scorsesen elokuvissa läpi tämän tuotannon. Vuonna 1988 ohjaaja sai aikaiseksi polemiikkia elokuvallaan Kristuksen viimeinen kiusaus. Katolinen kirkko piti elokuvaa ”moraalisesti loukkaavana” ja se joutui joissain maissa esityskieltoon. Elokuvan kertomus Jeesuksesta poikkeaa evankeliumeista ja korostaa totuttua enemmän Jeesuksen inhimillistä puolta kiusauksineen ja epävarmuuksineen. Ristillä Saatana houkuttelee Jeesusta elämään normaalin miehen elämää: menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.
Scorsese kertoo Kristus-elokuvan olleen osa hänen silloista henkistä etsintäänsä. Silence on osa samaa etsintää, mutta ohjaajalla oli omien sanojensa mukaan tarve päästä tällä kertaa ”syvemmälle” kuin aiemmin. Hän ei uskonut sen tulevan olemaan helppoa. ”En väitä, että olen päässyt syvemmälle. Tarkoitan, että minun oli pakko yrittää”, hän kertoo.
”Mietin vuosia muunlaisia tapoja ajatella, muita poliittisia ja ekonomisia systeemejä, muita uskontoja, mutta juureni ovat täällä. Joten toivon, että olisi paikka, jossa voisin tutkiskella noita juuriani ja niihin liittyviä tunteita ja ristiriitaisuuksia älykkäällä tavalla, joka on silti kristillisen uskon piirissä, ja josta minua ei tuomittaisi tai jonka perusteella minua kohtaan ei hyökättäisi”, Scorsese kertoo suhteestaan hengellisyyteen.
Silencen päättymätön tarina
Scorsesesta ei ehkä ollut lähetystyöntekijäksi perinteisessä mielessä, mutta Silencen nähtyään katsojasta tuntuu kuin olisi päässyt kurkistamaan lähetyskentälle.
Elokuvan saama vastaanotto on ollut ristiriitainen. Toiset pitävät elokuvaa vahvana osoituksena ohjaajansa taiteellisista visioista, toisten mielestä elokuva pettää odotukset, joita Scorsesen elokuvalle on asetettu. Joidenkin mielestä Silence on yksinkertaisesti tylsä.
Pääroolia esittävä Garfield on kuvaillut elokuvaa ”meditaationa ja rukouksena”. Myös elokuvallisena taiteena Silence on ansiokas, ei vähiten kuvauksen osalta, joka toi kuvaaja Rodrigo Prietolle Oscar-ehdokkuuden. Silence ei kuitenkaan elokuvana yltänyt parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaiden listalle.
Elokuvan suurin merkitys lieneekin sen tarinassa, joka kuljettaa katsojaa eteenpäin hetki hetkeltä hengellisen harjoituksen tavoin. Ja edes lopussa ei päädytä selvään ratkaisuun, vaan kysymys jää elämään: onko uskostaan luopuneella oikeutta armoon?
Scorsese kertoo, ettei ”pyhiinvaellus” – joksi hän elokuvan tekemistä kutsuu – ollut helppoa. Hän sanoo joutuneensa tekemään uhrauksia henkilökohtaisessa elämässään saadakseen elokuvansa tehtyä. ”Joitain asioita, jotka tapahtuivat henkilökohtaisella tasolla, ei voi edes korjata, joten elokuvan tekoon liittyi paljon uhrauksia”, hän paljastaa.
”Se on pyhiinvaellus. Olemme edelleen matkalla, eikä se tule koskaan päättymään. Ajattelin hetken, että se päättyy, mutta kun saavutin päämäärän tajusin, että ei. Vielä leikkauspöydälläkään se ei ole valmis”, Scorsese kertoo kysyttäessä minkälainen hengellinen matka elokuvan tekeminen on ollut. ”Se tulee aina olemaan päättymätön.”
Silence on nähtävissä elokuvateatterissa.
